Näitä asuntoasioita pohtiessani mulle juolahti tänään mieleen, että eihän siitä ole edes vuottakaan, kun asustelin vielä alle 30 neliön yksiössä. Nähtiin silloin Joonaksen kanssa kerran tai pari viikossa ja Jeti vuorotteli Helsinki-Kotka -välillä. Tuo yksiö onkin ollut ainoa kotini, jossa olen ikinä asunut yksin ja tuo aika tuntuu jotenkin todella kaukaiselta. Olen moneen kertaan sanonut, että tuo vuosi Vallilassa opetti ihan älyttömän paljon. Monesti sanotaan, että jokaisen olisi hyvä jossain kohtaa elämäänsä asua yksin ja se ei mielestäni ole ollenkaan turhaa jorinaa. Opin tuon vuoden aikana paljon asioita itsestäni ja mikä tärkeintä: arvostamaan yhteistä kotia ja toisen läsnäoloa ihan uudella tavalla. Ei ole ikävä tuota aikaa, mutta en mistään hinnasta antaisi sitä poiskaan!
Tuota asuntoa sen sijaan on välillä hieman ikävä. Ei niinkään sen pientä kokoa, vaan valoisuutta, valkoista puulattiaa ja ihanaa erkkeriä. Ihastuin silloin toissa syksynä tuohon asuntoon palavasti bongatessani sen Oikotien sivuilta ja olin samalla sekunnilla varma, että tuossa on meikäläisen tuleva koti. Onneksi pääsin silloin heti seuraavana päivänä sitä katsomaan muutaman muun kiinnostuneen lisäksi ja pian sen jälkeen sain tietää tulleeni valituksi. Tuo oli kyllä täydellinen pikkukoti, vaikka välillä yksiön seinät tuntuivatkin kaatuvan päälle!
Nyt mä aion aloittaa sellaisen homman, jota on vältellyt jo pitkään – ohjelmassa siis vaatekaappien siivousoperaatio. Tilanne on ajautunut taas huolestuttavaan kondikseen ja kaapit pursuavat tavaraa. Voisin samalla käydä läpi vaatteet ja luopuakin taas osasta. Olisikohan lähiaikoina tiedossa mitään blogikirppiksiä…?
♥ Janni
