Browsing Tag

MATKUSTUS

UPEA KEVÄINEN BARCELONA (+ INHOTTAVA PUHELINVARKAUS)

29 huhtikuun, 2019

Terveiset Barcelonasta! Täällä on ollut ihan mahtavaa viettää aikaa ja pikkuhiljaa kesään heräilevä Barcelona on ollut ihan mielettömän kaunis. Kaikki on niin vehreää ja fiilis on täällä jotenkin hyvin erilainen verrattuna keski-/loppukesän pahimpaan turistiaikaan, jolloin olen täällä yleensä käynyt. Neljä yötä on nyt takana täällä ystäväni luona ja ollaan elelty melko pitkälti hänen arkeaan täällä. Kävelty kaupungilla, käyty ihanissa ravintoloissa sekä second hand -kaupoissa ja lisäksi istuskeltu aika paljon kämpällä tekemässä työ-/kouluhommiakin. Terhillä on ollut tässä vierailuni aikana ihan normaalisti koulua, eikä tämä itsellenikään ole ollut pelkkä lomamatka. Voin myöntää, että stressasin ennen reissua hieman etukäteen, että näinköhän maltan kunnolla keskittyä työasioihin täällä vai tulenko takaisin kotiin ääriään myöten täynnä olevan rästitehtävälistan kanssa. Hommia on onneksi kuitenkin tullut tehtyä päivittäin ja nyt ajattelin nautiskella tästä viimeisestä päivästä enemmän lomafiiliksissä ja pyhittää neljän tunnin yölennon hyötykäyttöön duunihommille!

….

Yksi ikävä sattumus tällekin matkalle on kuitenkin sattunut, sillä puhelimeni varastettiin ennennäkemättömän röyhkeällä tavalla jo heti toisena reissupäivänämme. En nyt jaksa selittää tähän koko tarinaa, mutta se käytännössä haettiin jopa agressiiviseksi luokiteltavalla tavalla ravintolapöydästä meidän kaikkien kolmen silmien alta. Tilanteessa ei ollut tehtävissä yhtään mitään ja kaikki kävi sekunneissa. Tajusin heti varkaan kadottua kuin savuna ilmaan, että mukaan lähti myös puhelimeni. Tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä, sillä tiedän tämän kaupungin valitettavasti kuhisevan taskuvarkaita ja onkin ihme, että en ole aiemmin sellaisen uhriksi joutunut. Alkupanikoinnin ja kiroilun jälkeen kävimme heti ostamassa minulle uuden puhelimen kadonneen tilalle pre paid -liittymän kera. Onhan tässä ihan jäätävä homma saada kaikki normaalisti rullaamaan, kun puhelimessahan meillä on nykyään ihan kaikki; pankkitunnussovelluksista tärkeisiin muistoihin ja työasioihin. Huomenna Suomessa minun täytyy ensitöikseni marssia Elisan myymälään hakemaan uutta SIM-korttia, jotta saan muun muassa Whatsappin ja Instagramin(!!) toimimaan ja sen jälkeen Nordealle selvittelemään, että miten tuo pankkitunnusasia saadaan hoidettua. Puhelinvarkaus oli ikävä juttu, mutta onneksi tällaiset asiat ovat kuitenkin selvitettävissä ja paljon pahempaakin voisi tapahtua!

Olen innolla viimeiset pari päivää testaillutkin uuden puhelimeni kameraa, joka osoittautunut ihan huippuhyväksi. Kaikki postauksen kuvat onkin otettu uudella luurillani!

Kivaa alkanutta uutta viikkoa – itse käyn nyt aamiaisen kimppuun ja valmistautumaan viimeiseen päivään Barcelonassa!

 

– Janni

DREAMY BUNGALOW – WELIGAMA, SRI LANKA

18 maaliskuun, 2019

Nyt esittelyvuoroon vielä toinenkin lempparimajoituksistamme Sri Lankalla. Aikaisemmin tein postauksen superkauniista hotellista, jossa yövyimme Gallessa, mutta nämä tämän postauksen kuvat ovat Weligamasta Eraeliya Villas and Gardens -nimisestä paikasta. Tämä meidän kuvissa näkyvä ”mökki” kantoi nimeä Garden Bungalow ja se oli tunnelmaltaan ihan täydellinen. Ihania tekstiilejä sekä kalusteita ja valo tulvi sisään joka suunnasta. Majapaikka sijaitsi todella upean rehevän luonnon keskellä ja hotellin pieneltä allasalueelta pääsi laskeutumaan rappusia pitkin suoraan rauhalliselle Jungle Beachille. Majoituksemme kylppäri sijaitsi kokonaisuudessaan ulkotiloissa ja harmittaa, että en muistanut ottaa siitä kuvaa – oli ihanaa nauttia suihkuista luonnon ympäröimänä, mutta toisaalta vessareissut öisessä kaatosateessa olivat ehkä jopa hieman kuumottavia, sillä edes kunnon katosta ei ollut. Kaiken kaikkiaan tämä oli upea ja rauhallinen kompleksi, jossa rauhoittuminen ja rentoutunut olotila (sekä sisustusinspiraation herääminen) oli taattu!

Lisää Sri Lanka aiheisia postauksia löydätte täältä!

 

 

– Janni

VASTAUKSET SRI LANKA -KYSYMYKSIIN

17 maaliskuun, 2019

Sri Lankan matkaamme liittyen sateli sen verran suuri määrä kysymyksiä Instagramin puolella, että päätin tehdä kaikista kysymyksistä ja vastauksista koosteen tänne blogiin. Aihe tuntui herättävän paljon kiinnostusta ja nyt vastaukset kysymyksiin löytyvät helposti samasta paikasta. Kysymyksiä tuli sen verran laidasta laitaan, että näitä oli vaikea jaotella tiettyjen kategorioiden mukaan, joten alla sekalainen sarja kysymyksiä ja vastauksia!

Hintataso? Hintataso on matala ja Sri Lankan reissulla selviäisi halutessaan todella pienellä budjetilla. Parilla eurolla saa aterian, julkisilla kulkuneuvoilla liikkuminen on melkein ilmaista ja ihan kohtuullisen näköiset majapaikat irtoavat jo muutamalla kympillä per yö (vieläkin halvemmalla varmaan löytyy). Toki kaikkia palveluita löytyy sitten ihan laidasta laitaan ja hintataso elää sen mukaan, mutta Suomeen verrattuna yleisellä tasolla hintataso on matala!

Itse järjestetty matka vai matkanjärjestäjän kautta? Me järjestimme matkamme itse, mutta monet matkanjärjestäjät tarjoavat valmiita paketteja Sri Lankaan.

Pärjääkö englannin kielellä hyvin? Pärjää, vaikka paikallisten kielitaso vaihtelee ja hyvin erilaiseen aksenttiin tottuminen vei ainakin itseltäni jonkin aikaa, niin emme kohdanneet ongelmia liittyen kielimuuriin.

Kiinnostavia retkikohteita?Meidän käymistä: Yalan kansallispuisto, Gallen vanhakaupunki ja kierros, jossa kävimme tutustumassa ”paikalliseen elämään”; elinkeinoihin, ruokaan, luontoon, uskontoon yms.. Meiltä jäi kuitenkin paaaljon kokematta, kuten muun muassa Adam’s Peak sekä vuoristojunamatka Kandysta Ellaan, jotka vaikuttavat kokemisen arvoisilta!

Millaisia Sri Lankalaiset paikalliset ovat? Ennen matkaan lähtöämme googlettelin tietenkin reissuamme varten yhtä sun toista ja  törmäsin jo silloin moniin negatiivisiin kirjoituksiin liittyen paikallisen väestöön. Mulle tuli heti vähän paha mieli näistä ikävään sävyyn kirjoitetuista teksteistä, eivätkä ne onnistuneet onneksi jättämään päähäni ennakkoluuloja. Meidän kokemukset ja kanssakäymiset Sri Lankalaisten kanssa olivat todella positiivisia. Kohtasimme auttavaisia, sydämellisiä, reiluja ja hauskoja tyyppejä – oikeastaan pelkkää hyvää sanottavaa!

Saako Sri Lankalla hyvää ruokaa? Esimerkiksi Thaimaahan verrattuna? Itse tykkään enemmän thaimaalaisesta keittiöstä, mutta kyllä Sri Lankaltakin sai monipuolisesti todella hyvää ruokaa. Paikallisista ruoista suosikkini oli Vege Kottu ja kaikki merenelävät olivat todella hyviä!

Varasitteko safarin paikanpäällä vai etukäteen? Varasimme paikan päältä erään vanhemman herrasmiehen kautta, johon tutustuimme ihan sattumalta. Safareita järjestävät hotellit ja todella monet toimija paikan päällä, joten en nää syytä varata ennakkoon!

Ostitteko viisumin etukäteen vai vasta kentällä? Ostimme etukäteen täältä: https://eta.org.lk/

Miten järjestitte liikkumisen kaupunkien välillä? Junalla, tuktukeilla sekä takseilla. Busseilla pääsee myös!

Entä hotellilta lähiympäristöön? Vuokraamallamme skootterilla, kävellen tai tuktukeilla.

Matkabudjetti? Meillä meni tähän reissuun karkeasti arvioituna 4000 euroa. Lennot Dohan kautta maksoivat n. 700 euroa / hlö ja yövyimme koko parin viikon ajan paikalliseen hintatasoon nähden suhteellisen arvokkaissa majoituksissa. Lentojen ja hotellien lisäksi budjettia söi liikkuminen, aktiviteetit ja ruoka!

Millainen aika kannattaa vähintään viettää Sri Lankalla? Riippuu ihan siitä, että millaiset intressit kullakin on reissua ajatellen. Itse huomasimme kahden viikon olevan liian lyhyt aika, jos haluaa liikkua ja nähdä paljon. Välimatkat ovat melko lyhyitä, mutta niihin kuluu Sri Lankalla yllättävän paljon aikaa. Jos olisimme olleet itse reissussa viikon pidempään, niin olisimme kerenneet nähdä myös itärannikon ja keskimaan, joihin meillä ei aika nyt riittänyt, sillä meille oli tärkeää päästä myös kunnolla rentoutumaan. En tiedä olisiko olo ollut kovinkaan levännyt, jos olisimme vain kaksi viikkoa menneet pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Eli kaksi viikkoa riittää kyllä, mutta kolme viikkoa olisi ainakin itselle optimaalinen, jotta kerkeäisi nähdä ja kokea enemmän!

Oliko Sri Lankalla turvallista? Meidän henkilökohtaisen kokemuksen mukaan kyllä. Varmasti löytyy kuitenkin sellaisia paikkoja, joihin turistin ei kannata mennä.

Miten ja kuinka paljon suunnittelitte reissua etukäteen? Suunnittelimme aika paljonkin netistä tietoa etsimällä ja paikan päällä käyneitä kavereita kuuntelemalla, mutta suunnitelmat menivät kyllä matkan aikana ihan uusiksi. Meillä oli alunperin tarkoituksena mennä ensin etelärannikolle Weligamaan, sieltä Yalan safarin kautta Arugam Bayhin itärannikolle. Sieltä piti jatkaa matkaan Ellaan, jossa olisimme viettäneet pari yötä ja sen jälkeen hypätty Kandyyn menevään junaan sekä lopuksi Colomboon. Loppujen lopuksi tuon suunnitelman toteuttaminen olisi tehnyt kahden viikon lomastamme aivan liian hektisen ja päätimme ottaa paljon rennommin. Ei kaduta yhtään, sillä olimme enemmän rauhoittumisen tarpeessa ja tiedämmepähän ainakin mitä tehdä, jos palaamme vielä joskus Sri Lankalle!

Vaihdoitteko rahaa etukäteen vai paikan päällä? Vaihtoimme paikan päällä heti Colombon lentokentällä. Nostimme myös matkan aikana rahaa automaateista.

Hotellisuosituksia Weligamasta? Yövyimme Weligama bay Resortissa ja Eraeliyas Villas & Gardenissa ja molempia voimme kyllä suositella!

Millainen paikka kaiken kaikkiaan – kannattaako lähteä? Voin suositella todella lämpimästi. Monipuolinen maa, jossa riittää tutkittavaa varmasi ihan jokaiselle. Sri Lankalla voi viettää rentoa rantalomaa, mutta halutessaan aktiviteetteja löytää joka lähtöön ja luonto on U-P-E-A. Surffia, vaellusta, safareita, hyväntekeväisyyttä, kulttuuria ja vaikka mitä muuta!

 

– Janni