
Mulla on ollut jo monen kuukauden ajan sellainen fiilis, että haluaisin maalata kotona muutamia seiniä uuteen uskoon. Muuttaessamme tähän asuntoon maalasimme kaikki seinät valkoisiksi, sillä halusimme rauhassa miettiä, että miten muu sisustus muotoutuu ja pohtia seinien sävyjä sitten vasta sen mukaan. Myöhemmin olemme sitten maalailleet seiniä kahdella eri harmaan sävyllä, joista toinen ei loppujen lopuksi sitten vastannut odotuksia ollenkaan. Yritin silloin etsiä mahdollisimman neutraalia harmaan sävyä ja olen vasta myöhemmin oppinut, ettei sellaista ole olemassakaan. Harmaa taittaa eri valoissa aina johonkin suuntaan ja aikaisemmin valitsemani harmaan sävyt sinertivät ja taittoivat jopa violettiin luonnonvalossa – ei hyvä!
Viime viikolla tartuin lopulta hommiin ja hain muutamia Tikkurilan Tunne-värikartan sävykortteja kotiin mallailtavaksi. Mielessä olivat edelleen harmaat sävyt, mutta kuitenkin jotain paljon aikaisempaa lämpimämpää skaalaa. Villeinä kortteina nappasin selkeiden harmaiden lisäksi mukaan vielä pari beigeen sekä ruskeaan menevää sävykorttia (vasemmalla kuvassa), jotka hieman omaksikin yllätyksekseni miellyttivät silmääni loppujen lopuksi kaikista eniten. Päätin valita nämä kaksi sävyä ja kävin oitis ostamassa maalit, jotka eilen perjantai-iltana sudimme seinille ihanan ystäväni avustuksella (ja opastuksella) samalla viiniä siemaillen. Kiitos vielä tuhannesti Elina, että tulit apuun ja hoidit leijonanosan koko hommasta! ♥
Koko tämä päivä on mennyt ihaillessa lopputulosta. Maalivalinnat osuivat omasta mielestäni todella nappiin ja uudet lämpimämmät sävyt sointuvat paljon kauniimmin myös meidän lattian sävyihinkin – JES!
Ennen ja jälkeen -kuvissa siis oikealla uusi sävy (Vulkaniitti S486)

Eteisen yhdelle pienelle seinälle valitsin samaan sävymaailmaan menevän vaalemman sävyn (Ajopuu V484), jolla on tarkoitus maalata vielä tulevaisuudessa muitakin asuntomme seiniä!

Mitä mieltä siellä ollaan lopputuloksesta verrattuna entiseen – iskeekö lämpimät sävyt?
Kuten sanottu, niin itse olen älyttömän tyytyväinen ja nyt on vain kauhea hinku maalata lisää!
– Janni