[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’oral b 2′ title=’VUOSIEN AJAN HÄPESIN HYMYÄNI’]

Yhteistyössä Oral-B

Löytyykö täältä muita sellaisia tyyppejä, jotka ovat joskus syystä tai toisesta hävenneet omaa hymyään? Meikäläinen nostaa tosiaan tässä kohtaa kätensä pystyyn, sillä näin on ollut omalla kohdallani. Mulle tehtiin alakoulussa monia oikomishoitoja ja suussani oli vuorotellen jos jonkin näköisiä rautoja. Ensin kitalaessa, sitten metallikiskot etuhampaissa sekä myös yöraudat. Hammaslääkärissä tuli muutaman vuoden ajan ravattua aika tiuhaan tahtiin ja ehkä sen seurauksena päähäni iskostui ajatus siitä, että hymyssäni todella on jotain pahasti pielessä. Muistan kuinka vihasin erästä kuvaa minusta, jonka äiti oli kehystänyt olohuoneeseemme. Hymyni oli kuvassa mielestäni niin karmea, että jopa käänsin aina kuvan väärinpäin, jos mulle tuli kavereita kylään. Ei hemmetti 😀
Jossain vaiheessa olin kai sitten alkanut tottua raudan täyteiseen hymyyni niin kovin, että oli melkoinen shokki, kun kaikki raudat otettiin pois. Hampaat näyttivät tietenkin ihan erilaisilta kuin ennen rautoja ja pitkästä aikaa valkoinen hammasrivistö loisti ilman, että raudat olivat ”suojaamassa”. Kuulostaa ihan naurettavalta, mutta taas häpesin suutani. Hampaat olivat mielestäni liian isot, enkä ollut vielä tottunut rivistön uuteen ulkomuotoon. Muistan sen päivän koulussa, kun olin käynyt poistamassa raudat, enkä suostunut näyttää ystävilleni hampaitani. Kyllä mulla tuolloin oli suuret ongelmat….

Monen vuoden ajan peittelin hymyäni ja nauroin aina käsi suun edessä. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että mulla tosiaan on melko isot hampaat ja sain kuulla siitä tietenkin kuittailua nuorempana. En oikeastaan edes tiedä, että missä vaiheessa viisastuin ja lopetin häpeilemisen, mutta onneksi se kuitenkin tapahtui. Tänä päivänä olen onneksi sinut purukalustoni kanssa – uskallan hymyillä ja nauraa peittelemättä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin hampaisiini nykypäivänäkään täysin tyytyväinen. Olen nimittäin suunnitellut, että voisin jossain vaiheessa käydä suoristuttamassa tuota alarivistöä, joka on edelleen hieman vinksallaan. Harmi, että sitä ei silloin aikoinaan jo fiksattu kuntoon!
En ole koskaan valkaissut hampaitani ja mielestäni oli tosi hassua, että blogiurani alkuaikoina yleisin saamistani kysymyksistä oli, että ”oletko käynyt hampaiden valkaisusta?”. En ollut aikaisemmin ajatellut, että hampaani olisivat jotenkin erityisen valkoiset, mutta siinä sen alkoi jokapäiväisien kyselyiden ansiosta pikkuhiljaa sisästämään. Miksi tätä ei muuten enää nykyään ikinä kysytä? hah. En ole siis koskaan käynyt hampaiden valkaisussa, mutta jo parin vuoden ajan olen käyttänyt Oral-B:n valkaisevaa hammastahnaa. En siksi, että olisin himoinnut valkoisempia hampaita, vaan yksinkertaisesti muuten vain tykästyin kyseiseen tuotteeseen erään aiemman blogikampanjan kautta. Hampaat ovat pysyneet valkeina, mutta uskoisin sen suurimmaksi osaksi johtuvan omalla kohdallani yksinkertaisesti vaaleasta hammasluusta. Olen kuullut kuitenkin monilta tosi hyviä kokemuksia Oral-B:n valkaisevan hampaidenhoitosarjan käytöstä!

Viime aikoina olen tosin miettinyt, että on varmaan ihan hyvä jatkaa valkaisevien tuotteiden käyttöä ihan valkoisuuden ylläpidon takia. Olen nimittäin viimeisen vuoden sisällä ruvennut juomaan sekä kahvia, että myös tykästynyt punaviiniin. Molemmat ovat tunnettuja hampaiden kellastuttajia, joten ehkäpä on ihan hyvä pitäytyäkin Oral-B:n White Luxe -sarjassa! 😉
Käykääpä hei nyt äkkiä osallistumassa aikaisemman Oral-B kamppispostauksen lukijakilpailuun, sillä näillä näkymin voittomahdollisuudet ovat huippuhyvät. Palkintona on Oral-B:n melkein 200 euron arvoinen älyhammasharja, jonka avulla voit seurata suunhoitoasi puhelimesi näytöltä. Aika high tech -hammasharja siis kyseessä 😉 Osallistumaan pääsette kommentoimalla TÄNNE!
Löytyykö sieltä muita kohtalotovereita, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet myös häpeämään omaa hymyään?
♥ Janni