Browsing Category

Tuotearvostelut

LUOTETTAVIA PERUSVOITEITA

20 lokakuun, 2015

Yhteistössä Indiedays ja KiiltoClean Aisti.

Tämä kampanja ei kyllä olisi voinut tulla parempaan saumaan. Viime aikoina ihoni kosteustasapaino on ollut todella koetuksella ja uudistunut Erioil -ihonhoitosarja on päässyt todelliseen testiin. Vanha kunnon Erioil on saanut uusia tuulia osakseen – klassisen perusvoiteen lisäksi valikoimaan on tullut uusia raikkaita tuotteita ja nimi on vaihtunut. Nykyään Aisti -nimeä kantava tuotesarja on minulle tuttu jo lapsuudesta, sillä kylppäristämme löytyi aina vaaleanpunainen Erioil -purkki.

cats

Syksyn eteneminen ja ilmojen kylmeneminen sen myötä ovat aina haaste ihon kosteustasapainolle, mutta lisäksi meneillään on ollut paljon muutakin. Ihoni on ollut työnikin puolestakin viime aikoina todella koetuksella, sillä olemme avanneet uutta myymälää, järjestäneet ystävämyyntejä, pystyttäneet messuosastoa ja purkaneet sekä pakanneet pahvilaatikoita varastolla. Tämä tarkoittaa luonnollisestikin paljon vaatepölyä ja ruhjeita käsiin. Aistisarjan käsivoide on kulkenut laukussa mukana päivittäin ja sitä on tullut käytettyä paljon. Ehdoton plussa tulee tuotteen nopeasta imeytymisestä, joka on ehdottoman tärkeää, kun voidetta täytyy lisäillä päivän mittaan. Keveydestään huolimatta voide kosteuttaa käsiä tehokkaasti ja saa ihon tuntumaan hyvinvoivalta. Tuote on hajustamaton ja hyvin neutraali!

DSC_7832

Aisti -sarjan toinen ehdoton suosikkini on tuo aito alkuperäinen kosteusemulsio, joka sopii koko vartalolle. Itse arvostan voiteissa kevyttä rakennetta enemmän kuin paksuutta ja rasvaisuutta. Kevyet voiteet imeytyvät vartalooni huomattavasti paksuja vartalovoita nopeammin ja jättävät iholle freshin tunteen. Paksut voiteet jättävät yleensä oman ihoni rasvaiseksi, eivätkä välttämättä imeydy kunnolla ollenkaan. Aisti -kosteusemulsiota on helppo levittää iholle aamuisinkin ilman, että pitäisi varautua odottelemaan voiteen imeytymistä. Vaatteet voi pukea päälle melkein välittömästi levityksen jälkeen ja tätähän meikäläinen arvostaa, sillä aamuisin ei todellakaan ole aikaa hukattavissa!

DSC_7845

Jalkavoide on sellainen tuote, jonka käyttämistä tulee kyllä valitettavasti laiminlyötyä varsinkin talvella. Pitäisi ehdottomasti valjastaa jalkojen hemmottelutuotteet käyttöön käsivoiteen tavoin. Lauantaina pitkän messupäivän jälkeen tuli testattua raikastavaa Aisti -jalkavoidetta, joka lupaa kosteuttaa, pehmentää ja viilentää. Mintunraikas viilennys tuli illalla todella tarpeeseen, kun oli koko päivän seisonut jalkojensa päällä. Hieronnan saattelemana tämä tuote jätti raikkaan sekä kosteutetun fiiliksen väsyneisiin jalkoihin. Muistaisipa hemmotella jalkoja useamminkin!

DSC_7848

Aistilla on parhaillaan käynnisä Instagram -kilpailu, jonka pääpalkintona on 200 euron lahjakortti vapaavalintaiseen kauneushoitolaan sekä lisäksi viikottaisia yllätyspalkintoja. Skabaan voi osallistua lisäämällä Intagramiin kuvan sinulle tärkeästä asiasta, jonka haluat aistia ja tuntea täysillä:

1. Ota kuva sinulle tärkeästä asiasta.

2. Jaa kuva Instagramissa ja tägää #aistielämä @aistielämä

3. Haasta mukaan kaksi kaveriasi, niin olet mukana kilpailussa.

Kilpailu on voimassa 2.10.-15.11. välisenä aikana!

Aisti -sarjasta löytyy laadukkaita ja luotettavia perustuotteita, jotka sopivat erinomaisesti päivittäiseen käyttöön. Tuotteiden miedot tuoksut ovat karkkisia tuoksurasvoja miellyttävämpiä ja herättävät erilaista luottamusta. Näissä tuotteissa on keskitytty siihen olennaiseen! Aistin kampanjasivuille on koottu lisää tietoa tuotteista ja linkitetty eri bloggaajien postauksia aiheesta. Lisäksi sivun alalaidasta löydätte koko ajan päivittyvän Instagram feedin, jonne päätyvät kaikki kilpailukuvat! Kampanjasivuille tästä!

– Janni

APUKEINOJA KIILTÄVÄÄN IHOON

16 syyskuun, 2015

En ole koskaan aikaisemmin liiemmin kärsinyt kiiltävästä ja rasvoittuvasta ihosta, mutta vanhuus ei näköjään tule yksin. Viimeisen puolen vuoden ajan olen huomannut kasvoillani edellä mainittuja ongelmia ja nyt ajattelin lähteä kokeilemaan apukonsteja. Kesällä tätä ei niin huomannut, kun meikkiä tuli käytettyä vähemmän ja silloin tuo ei ollut mielestäni niin häiritsevää. Nyt meikkirutiinit ovat palanneet taas normaaliin ja on todella ärsyttävää, kun meikitkään eivät meinaa oikein pysyä paikoillaan.

Bongasin Erikan blogista pari päivää sitten tämän postauksen, jossa Erika suositteli Lumenen Bright Now Vitamin C Shine Control -geelivoidetta rasvoittuvalle iholle ja päätinkin käydä sellaisen ostamassa samantien. Tämän lisäksi Sokoksen myyjä suositteli minulle Lumenen mattaista pohjustusvoidetta, joka myös lupaa pitää ihon kiillon kurissa ja meikin paikoillaan. Luonnollisestikaan en osaa kummempaa arviota näistä antaa vielä parin päivän perusteella, mutta tunnen huomaavani eron. Tuo geelivoide on koostumukseltaan aivan ihanaa ja se jättää ihon todella hyvän tuntuiseksi. Ajattelin tehdä vähän laajempaa meikkipostausta lähiviikkojen aikana ja silloin voin samalla kertoa paremmin, että ovatko nämä kaksi lunastaneet lupauksiaan minun käytössäni!

DSC_4196 DSC_4183

Saa nähdä sitten talvipakkasilla, että palaako ihoni takaisin sinne kuivan puolelle vai onko tämä nyt pysyvä muutos!

♥ Janni

KUIVIEN HIUKSIEN PELASTUS

20 elokuun, 2015

Luvassa pitkästä aikaa hiusjuttuja – olen nimittäin löytänyt sen verran hyvän tuotesarjan, että mun on ihan pakko vinkata siitä teillekin!

Olen jo useamman vuoden ajan vannonut Davinesin Ol Oil -hiusöljyn nimeen, vaikka todella monia muitakin vastaavanlaisia tuotteita on tullut kokeiltua. Aina kuitenkin palaan tuohon tuttuun ja turvalliseen, sillä se tuntuu toimivan omissa hiuksissani parhaiten. Siinä on ihana koostumus, koukuttava tuoksu ja se jättää tällaisen kuivan korpputukankin uskomattoman pehmeäksi. Kuukausi takaperin laivalla ollessani bongasin hyllystä ison kasan Davinesin tuotteita ja huomasin, että Ol -sarjasta löytyy myös shampoo ja hoitoaine. Näin on voinut olla jo pitkään, mutta jotenkin olin onnistunut missaamaan tällaisen tärkeän tiedon. Olisin nimittäin varmasti hankkinut nuo putelit itselleni jo aikoja sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Minulla oli korkeat odotukset Ol Oil -sampoolle ja -hoitoaineelle, mutta pettyä ei todellakaan tarvinnut. Hiukset ovat jääneet suihkun jälkeen todella pehmeiksi ja takuista ei ole ollut tietoakaan. Harja liukuu sulavasti hiusten läpi ja öljy viimeistelee lopputuloksen. Sama koukuttava tuoksukin pysyy nyt hiuksissa pidempään!

Voin ehdottomasti itse suositella kyseistä tuoteperhettä ainakin kaltaisilleni luonnonkiharan, karhean ja kuivan tukan omistajille. Helpottaa elämää kummasti, kun letti pysyy sileänä ja pehmoisena aina seuraavaan pesukertaan asti!

DSC_8748-2 DSC_8770-2

Ol -tuotesarja lupaa kaunistaa rasittuneita hiuksia jättäen ne pehmeiksi, kiiltäviksi ja terveen näköisiksi. Tuotteet nopeuttavat hiusten kuivumista ja auttavat suojaamaan hiuksia lämpökäsittelyn aiheuttamilta vaurioilta. Tuoteperhe sisältävät roucou- sekä ruusuöljyä ja ovat parabeenittomia sekä sulfaatittomia!

♥ Janni