Browsing Category

Lifestyle

MATKAKUUMETTA ILMASSA

11 lokakuun, 2016

thaimaa2

Viime talvena meillä oli mieheni kanssa kovat suunnitelmat lähteä johonkin pidemmälle reissuun sen kunniaksi, että meillä tuli täyteen kokonaiset kymmenen vuotta yhdessä. Suunnitelmat menivät kuitenkin vähän uusiksi, kun reissun sijaan päätimmekin kymmenennen vuosipäivän kunniaksi ostaa tämän ensimmäisen yhteisen asuntomme. No ei sitä tietenkään noin oltu suunniteltu, mutta uusi koti löytyi yllättäen ja talvi meni remppahommien sekä muuttoon liittyvän härdellin merkeissä. Nyt tänä vuonna otetaan sitten vahinko takaisin ja lähdetään alkuvuodesta johonkin lämpimään. Matkaa ei ole vielä varattu, eikä kohdettakaan kunnolla päätetty, mutta johonkin päin Kaakkois-Aasiaa reissu varmasi suuntautuu. 

Meille on aina ollut tosi haastavaa töiden vuoksi lähteä talvella reissuun. Lyhyitä kaupunkilomia on tullut tehtyä joka talvi, mutta mihinkään pidemmälle ei oikein edes kannata mielestäni alle pariksi viikoksi lähteä. Pari vuotta sitten tosin oltiin siellä Kap Verdellä, mutta sen verran pienessä paikassa se viikkokin oli sinänsä riittävä, vaikka toki sitä loikoilua olisi toisaalta voinut jatkaa vielä toisenkin viikon. Nyt tänä vuonna laitetaan reissu onnistumaan ja napataan pieni breikki talven pimeyteen tammikuussa. Odotetaan matkalta eritoten rentoutumista, lämpöä, biitsiä ja irtiottoa arjesta!

Uskokaa tai älkää, mutta kumpikaan meistä ei ole vielä ikinä käynyt missään päin Aasiaa. Siihen löytyy syy varmasti juuri siitä, että talvella reissuun lähteminen on ollut meille pitkään vähän ongelmallista. Onneksi kuitenkin suurin osa ystävistämme on varsinaisia konkareita Aasian reissujen suhteen ja vinkkejä löytyy varmasti vähän joka lähtöön. Tällä hetkellä vahvimmilla ainakin omassa mielessäni on ihana rentoiluloma Thaimaassa. Voisimme ottaa lennot Bangkokiin ja menomatkalla ottaa siitä suoraan jatkolento jollekin saarelle. Takaisintulomatkalla voisi sitten suunnata Bangkokiin jo paria päivää ennen paluulentoa Suomeen ja tutustua sen parin päivän ajan myös Bangkokiin. Tämä suunnitelma on tosiaan vielä ihan ajatuksen tasolla ja voi olla, että tullaan lopulta lähtemään jonnekin ihan muualle. Meikäläinen on kytännyt lentodiilejä tosi tarkoituksella jo hyvän aikaa ja toivottavasti päästään pian varailemaan – en malttaisi enää odottaa!

thaimaa

Onko teillä tiedossa jotain kivaa reissua tulevan talven varalle?

♥ Janni

KAHDENKESKISTÄ AIKAA

8 lokakuun, 2016

dsc_3718

Meillä on jo monta viikkoa ollut toiveissa viettää kiireetön vapaapäivä Joonaksen kanssa kahdestaan Helsingissä haahuillen. Tänään saimme vihdoinkin toteutettua tämän suunnitelman ja kaupan päälle saatiin vielä nauttia ihan mielettömän kauniista säästäkin. Jäätävän kylmästä tuulesta huolimatta ulkona oli niin nättiä, että ei edes annettu viiman haitata.

Käytiin Kaivarin rannassa kahveilla ja siitä suunnattiin keskustaan päin. Kaupoilta tarttui mukaan Joonaksella etsinnän alla ollut uusi takki ja sen kunniaksi suunnattiin tietysti Vin Viniin lasillisille. Siitä siirryttiin Torniin maisemia ihastelemaan, kun tuli ilmi, ettei Joonas ollut koskaan ennen siellä käynyt. Lopuksi eksyttiin vielä ohikulkumatkalla Putte’s:in pizzojen äärelle, kun vatsat alkoivat kurnia uhkaavasti. Ei olla viime aikoina keretty viettää paljoa rentoa kahdenkeskistä aikaa ja siksi tämä päivä tulikin enemmän kuin tarpeeseen. Nyt olisi edessä rauhallinen koti-ilta ja uunibataatit valmistuvat keittiössä parhaillaan – nam!

dsc_3610 dsc_3724 dsc_3687 dsc_3726 dsc_3740 dsc_3743

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

♥ Janni

TUNNELMIA MÖKKIVIIKONLOPULTA

2 lokakuun, 2016

Pian taakse jäävä viikonloppu oli just niin ihana kuin odottaa saattoikin. Vietimme tosiaan jo perinteeksi muodostuneen syksyisen tyttöjen viikonlopun mökillä parhaista ystävistä muodostuvalla porukalla. Perjantai meni mökillä rentoillessa, mutta lauantaille järjestetty ylläri sisälsi vähän enemmän extremeä. Käytiin nimittäin laskemassa koskea tyttöjen kanssa ja vitsit se vasta olikin hauskaa hommaa. Melontareitin varrella pysähdyttiin suojaiselle laavulle taukoa pitämään ja pannukahvi pullan kera maistui parhaalta ikinä. Puitteet olivat koko viikonlopun enemmän kuin kohdillaan ja ainakin meikäläinen sai imettyä tästä viikonlopusta ja ystävien seurasta rutkasti voimaa huomenna alkavaan uuteen viikkoon. Olen sanonut tuhat kertaa aikaisemminkin, mutta tuskin sitä voi liikaa korostaa: olen niin äärimmäisen onnellinen jokaisesta noista tyypeistä! ♥

Tässä vielä tunnelmia viikonlopulta kuvien muodossa

dsc_3564 dsc_2990 dsc_2998 dsc_3485 dsc_3504 dsc_3572 dsc_3019 dsc_3000 dsc_3058 dsc_3590

Kuvat: minä ja Sara

♥  Janni