Oli jotenkin hieman epätodellisen outo fiilis, kun istuskelin aamupäivällä omalla pihalla läppäri sylissä ja BIKINIT päällä. Oli ihan mielettömän lämmin ja meidän varjossa oleva lämpömittarikin näytti +20 astetta. Puut ovat tietenkin vielä paljaana ja aurinkotuolini vieressä komeili itseasiassa vielä viimeinen pieni lumikasakin, mutta muuten tuntui täysin kesältä. Läppärin ruutua ei todella ole helpoin tihrustaa kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta kai tuosta kesäfiiliksestä sai jonkin valtavan energiaboostin, kun tehtävälista kuitenkin tyhjeni tänään isolla kädellä. Iltapäivästä meillä oli Xenian kanssa pikaiset kuvaustreffit vanhassa kaupungissa ja sen jälkeen kävin vielä vanhempieni kanssa istahtamassa aurinkoisella terassilla – ihana kesäpäivä!
Pääsiäinen onnistui muuten sekoittamaan meikäläisen pään päivien osalta ja menin eilen pieneen paniikkiin, kun tajusin Barcelonan reissuni starttaavan jo torstaina aikaisin aamulla. Olin koko ajan jotenkin epähuomiossa ajatellut, että tässä olisi vielä rutkasti enemmän aikaa duuneja ajatellen, mutta väärässäpä olin. Huominen päivä tulee varmasti vietettyä erittäin tiiviisti koneen äärellä ja niin kyllä varmasti tämä iltakin. Onneksi reissussa tulee varmasti myös sopivia rakoja työasioiden hoitamiseen ja läppäri kulkee luonnollisesti mukanani Barcelonaan. Olen tosiaan menossa siellä vaihdossa olevan ystäväni luo kyläilemään muutamaksi päiväksi ja uskoisin, että hänenkin täytyy vierailuni aikana duunailla jotain koulujuttuja. Voin sitten ainakin niinä hetkinä hyvällä omalla tunnolla avata itsekin koneen. Odotan kyllä niin innolla ystäväni Terhin näkemistä sekä yhteistä ajanviettoa upeassa Barcelonassa!
Oli niin ihanaa tänään lähteä näin kevyessä vaatetuksessa liikkelle, eikä muuten tullut tippaakaan kylmä – päin vastoin!
takki Anine Bing for Gina Tricot // t-paita Zara // hame H&M // kengät New Balance // aurinkolasit Gucci
Aurinkoista viikon jatkoa teille – katsotaan kerkeänkö palailla vielä huomenna blogin äärelle vai kuullaanko seuraavan kerran Barcelonasta!
Kuvat: Xenia Andersson-Sutton
– Janni