Browsing Category

Muoti

MEIKITÖN KESÄ

15 heinäkuun, 2019

Enpä olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että tulisin vähentämään meikkaamista näin radikaalisti. Olen nimittäin jo ainakin parin kuukauden ajan käyttänyt meikkiä todella minimaalisesti ja laittanut esimerkiksi ripsiväriä ihan vain parina päivänä. En ole koskaan ollut mikään kovin intohimoinen meikkaaja, mutta tietyt meikkirutiinit ovat olleet aikaisemmin minulle ihan jokapäiväisiä. Nyt viime aikoina olen kuitenkin suurimmaksi osaksi ollut päivittäin kokonaan meikittä ja korkeintaan laittanut kosteusvoiteen sekaan jotain kevyttä hehkua tuovaa tuotetta. En edes tiedä, että mistä moinen innostus tähän superluonnolliseen lookiin on saanut alkunsa, mutta jostain syystä olen viime aikoina viihtynyt ilman meikkiä todella hyvin. Hassua sinänsä, että tämä innostus on tullut samaan aikaan, kun ihoni on ollut huonommassa kunnossa kuin ikinä aikaisemmin, mutta uskoisin toisaalta meikittömyyden olevan ihollekin parhaaksi. Ja vitsit mikä nautinto, kun iltaisin kasvoille riittää vain kevyt pesu ja meikkienpoisto-operaatiota ei tarvitse enää suorittaa päivittäin – wohooo!

takki H&M // mekko By Pias // kengät Timberland

 

– Janni

PALLOMEKKOSSA

2 heinäkuun, 2019

Heinäkuun ensimmäinen viikko näyttää alkavan melko harmaissa tunnelmissa ainakin sään osalta ja meninpä myös tsekkaamaan tulevan viikonlopun säätä sen jälkeen, kun olin viime postauksessa höpötellyt Ruissista ja tulevista asuvalinnoistani. Lauantaille näytti ainakin olevan luvassa alle 15 lämpöastetta ja sadetta taivaan täydeltä 😀 Voi olla, että pakkaussuunnitelma vielä muuttuu ja kukkamekkojen lisäksi mukaan tulee otettua myös sadetakki, neuleita ja kumpparit. Moni kokenut Ruissi-kävijä on kuitenkin rauhoitellut, että kyseiselle viikonlopulle luvataan aina sadetta, mutta aurinko paistaa kuitenkin – tähän minä nyt siis turvaudun, vaikka eihän se sadekaan mikään maailmanloppu olisi!

Nämä asukuvat on otettu varmaan jo kuukausi takaperin, mutta ne ovat jääneet jostain syystä aikaisemmin julkaisematta!

takki Weekday // mekko H&M // laukku Marimekko // kengät Converse

 

 – Janni

RUISSI LÄHESTYY

30 kesäkuun, 2019

Samalla kun tällä viikolla havahduin kesäkuun vetelevän viimeisiään, niin tajusin myös, että Ruisrock on jo ensi viikolla – WHAT!! En ole ollut kyseisillä festareilla kuin vain kerran aikaisemmin ja odotan ensi viikonloppua jo innolla. Meitä on lähdössä superhyvä porukka, jolla ollaan vietetty huippuhauskoja festariviikonloppuja aikaisemminkin ja lisäksi mestoilla on varmasti paaaaljon muitakin tuttuja. Ruissin artistikattaus näyttää aikaisempien vuosien tapaan ihan mahtavalta ja on niin siistiä päästä tänä vuonna itsekin paikan päälle bailaamaan, kun muutamana viime vuotena on tullut fiilisteltyä menoa kotisohvalla somen välityksellä. Kokemukseen on siis luvassa melkoinen upgreidaus! 😀

Meillä on tosiaan Ruissiin kolmen päivän liput ja olisi kiva tässä ennen perjantaita yrittää keksiä vähän inspistä festarivaatetuksen suhteen. Toisaalta fiilistelen kyllä festareilla vahvasti aina niitä perinteisiä juttuja, joten en usko pahempien vaatekriisien pääsevän yllättämään. Mukaan lähtee varmaan perinteisesti maiharit, kukkamekkoja, virkattu mekko, kasa aurinkolaseja ja muutama erilainen rotsi. Niillä pääsee jo pitkälle ja onhan meitä neljä mimmiä samassa majoituksessa ja tullaan varmasti lainailemaan toisiltamme kaikkea tarpeen mukaan viikonlopun aikana. Meillä kaikilla taitaa olla vieläpä sama kengän kokokin, niin voidaan siis periaatteessa vain läväyttää kaikkien kamppeet kämpillä samaan kasaan – sharing is caring. Tavoitteeksi asetin itselleni ainakin sen, että en nyt osta mitään uutta Ruissia varten!

Kuinka moni teistä on tulossa Ruissiin?

kauluspaita Gina Tricot // shortsit DIY // laukku Marimekko // kengät Adidas

Kuvat: Sara Vanninen

 

– Janni