Browsing Category

Muoti

HYVÄLLÄ ENERGIALLA UUTEEN VIIKKOON

17 kesäkuun, 2019

Viime viikko oli kaikin puolin ihana ja jotenkin sen voimalla tuntui superhyvältä aloittaa tänään uusi viikko. Viikon aikana tuli nähtyä paljon ystäviä, työhommat rullasivat ja muutenkin oli hyvä fiilis. Eilen sunnuntaina viikonloppu huipentui vielä rakkaan ystäväni vauvajuhlien merkeissä, joita juhlistimme mahtavalla porukalla. Olimme onnistuneet pitämään juhlat yllätyksenä tulevalle äidille aina H-hetkeen asti ja kyllä hän taisi olla melko ällikällä lyöty, kun juoni lopulta paljastui. Juhlat pidettiin toisen ystävämme luona Kotkassa ja eiliselle sattui vielä niin upea sääkin, että oli ihana istuskella ulkona. Olimme kehitelleet kivaa rentoa ohjelmaa, pientä syötävää ja juhlat onnistuivat kaikin puolin ihanasti. Nyt jäädään vain sitten odottelemaan pikkuisen tuloa maailmaan – aina yhtä jännää ja ihanaa, että lähipiiri täydentyy taas yhdellä! ♥

Tänään onkin sitten tullut istuttua suurimmaksi osaksi koneen ääressä, vaikka kävin myös päivällä hoitamassa muutamia asioita Helsingissä. Tämän viikon aikataulu näyttää melko rennolta ja kalenterissa on vain pari tapaamista, parit kuvaustreffit ja ystävien näkemistä – ihanaa. Toki koneen ääressä riittää hommia, mutta töitä tulee varmasti tehtyä hyvin pitkälti kotoa käsin. Havahduin eilen kunnolla myös siihen, että juhannusaattokin todella on jo nyt tämän viikon perjantaina. Miten nämä viikot vierivät tällaista kyytiä? Meillä ei ole juhannuksen varalle tänäkään vuonna mitään suuria suunnitelmia – ollaan ehkä ihan vain kotona ja tähän tulee mahdollisesti muutamia ystäviämmekin juhannusta viettämään!

paita H&M // hame Weekday // kengät Superga

kuvat: Kaisa Turunen

– Janni

RAIKASTA VALKOISTA JA KHAKINVIRHEÄÄ

13 kesäkuun, 2019

Mikään vaate ei ole pitkään aikaan herättänyt yhtä suurta kysymystulvaa kuin tämä mekko, joka minulla on päälläni näissä tämän postauksen kuvissa. Julkaisin asusta kuvan jo maanantaina Instagramissa ja todella moni oli kiinnostunut mekon alkuperästä. Eikä se mikään ihme ole, sillä menin itsekin ihastumaan tämän mekon malliin ja materiaaliin sen verran palavasti, että se löytyy nyt minulta jopa kahdessa eri värissä. Mekko on tosiaan peräisin Asokselta ja tilattu jo varmaan pari kuukautta sitten, mutta omaksi ja kaikkien kyselijöiden iloksi huomasin sen olevan mallistosta edelleen. Mikäli siis kiinnostaa, niin se löytyy täältä (mainoslinkki)!

Raikas valkoinen ja khakinvihreä ovat kyllä melko lyömätön väri yhdistelmä!

mekko Asos (täällä) // takki H&M // kengät Superga

Kuvat: Kaisa Turunen

– Janni

IHANIA KESÄMEKKOJA

10 kesäkuun, 2019

Kaikki linkit mainoslinkkejä. 

On ollut maailman ihaninta kulkea jo toista viikkoa kaikissa ihanissa kesävaatteissa päivittäin. Suomen kesä on ehdottomasti pukeutumisen parasta aikaa ainakin itselleni, sillä rakastan helppoa ja rentoa kesäpukeutumista. Ennen ihan ehdoton suosikkivaatteni oli kesäisin perinteiset Leviksen farkkushortsit, mutta tänä päivänä kaikki kevyet kesämekot ovat ehdottomasti ajaneet farkkushortsien edelle. Lämpiminä päivinä suosin ilmavia mekkoja, jotka saa asusteita vaihtamalla muunneltua helposti sopimaan niin arkeen kuin vähän juhlavampaankin tilaisuuteen.

Olen saanut viime aikoina erityisesti Instagramin puolella paljon kyselyitä päälläni vilahtaneista mekoista ja ajattelinkin nyt jakaa muutamia omia suosikkejani Other Storiesin tämän hetken valikoimasta. Näistä kaikista näytti olevan vielä mukavasti kokoja jäljellä ja vitsit, että näiden selailu olikin petollista. Olisi nimittäin tehnyt mieli itse klikkailla ostoskoriin yhtä sun toista, mutta ainakin toistaiseksi pidin oman pintani, sillä tällä hetkellä itselläni ei polttavaa tarvetta uusille kesämekoille. Ehkäpä kuitenkin jollakin teistä olisi kaapissa kesämekon mentävä kolo ja siinä tapauksessa näistä omien lemppareideni listauksesta saattaa irrota ideoita/inspiraatiota!

1. leopardimekko   2. off-shoulder mekko   3. musta paitamekko

4. pitkä leopardimekko    5. ruskea pallomekko    6. keltamusta kukkamekko

7. vaalea juhlamekko    8. v-aukkoinen kukkamekko    9. keltainen röyhelömekko

10. valkoinen pitkä mekko    11. musta pallomekko    12. valkoinen lyhyt mekko

13. kevyt kukkamekko    14. valkoinen pellavamekko    15. ruskea pilkkumekko

Koko Other Storiesin kesämalliston löydätte täältä!

Millaiset kesämekot ovat teidän lemppareita?

Omat suosikkejani ovat ehdottomasti kaikki perinteiset kukkamekot sekä valkoiset hellemekot, mutta tällä hetkellä myös pilkut/pallot kiinnostavat. Ehdoton pääkriteerini on kuitenkin mekon monikäyttöisyys sekä muunneltavuus erilaisiin tilaisuuksiin!

 

– Janni