
Huhh selvittiinhän tästä viikosta – uniongelmat (joista mainitsin edellisessä postauksessa) yhdistettynä kaikenmaailman muihin vastoinkäymisiin eivät ole se toivotuin kombinaatio, mutta nyt ollaan ehdottomasti voiton puolella. Lähes kaikki viikolle kaavaillut kivat suunnitelmat peruuntuivat erinäisistä syistä toisensa perään, mutta toivotaan, että onni kääntyy nyt viikonlopuksi. Kaikkien pienten vastoinkäymisten vastapainona on ollut kuitenkin ihanaa nautiskella näistä ihanista kesäkeleistä, jotka ovat taas tällä viikolla rantautuneet Suomeen. Edessä on vapaa viikonloppu – lauantaina vietetään taas yhden ystävän synttäreitä ja muuten ei sitten olekaan erikoisempia suunnitelmia. Tänään meinattiin ihan vaan käydä alkuillasta lenkillä ja sen jälkeen grillailla sekä hengailla omalla pihalla. Sain eilen koko terassin vihdoinkin öljyttyä ja homma on nyt muilta osin hoidettu, mutta tuo uusi tänä keväänä rakennettu osio vaatii vielä toisen kerroksen. Kiva saada vihdoin sommiteltua terassikalusteet paikoilleen ja saada paikat kuntoon. Uskon vahvasti, että tämä viikko lähtee tästä tänään uuteen nousuun!
mekko Zara // laukku Gina Tricot (vanha) // kengät Converse
Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
– Janni


trenssi UFF // t-paita Zara //farkut Vintage Levi´s // kengät Vans // laukku Björn Borg
nahkatakki second hand // mekko Marimekko // bootsit Bronx // laukku Markberg