Browsing Category

Muoti

KOFEIINIÖVERIT

27 toukokuun, 2019

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin minun viikonloppuni oli jo entuudestaan täynnä juhlia, mutta eilinen ilta antoi tietenkin vielä lisää juhlan aihetta, kun Suomi nappasi jääkiekon MM-kultaa. En itse yleensä edes seuraa koko lätkää, mutta jostain syystä eilinen peli tuli kuitenkin katsottua ja kyllähän tuo Suomen voitto sai itsellenikin hymyn huulille. Itse pelin jälkeen jumituin vielä ainakin pariksi tunniksi puhelimen ruudun äärelle seuraamaan somen välityksellä suomalaisten juhlintaa ja riemua. Lätkä ei sinänsä herätä minussa itsessäni kovinkaan suuria tunteita, mutta arvostan sen positiivista ja kansaa yhdistävää voimaa, joka eilen kipusi taas ylimmilleen. Tuli jotenkin niin hyvä mieli, kun jengi lauloi julkisissa kulkuvälineissä yhteen ääneen  ja heitteli yläfemmoja kaduilla. Niistä suihkulähteissä alasti pulikoivista ja liikennevalotoppiin kiipeilevistä kansalaisista en ehkä kuitenkaan voi sanoa samaa… mikä siinä julkisessa alastomuudessa, erikoisiin paikkoihin kiipeilyssä ja suihkulähteissä läträämisessä voikaan niin kovasti viehättää! Tänään vietin päivän Helsingissä ja myönnettäköön, että illan kultajuhlille jääminen olisi kyllä vähän poltellut mielessä. Pakko oli kuitenkin suunnata ajoissa kotiin Jetiä lenkittämään ja lisäksi mulla on ihan kiitettävä määrä duunia puskettavasti tälle viikolle!

Nämä kuvat ovat peräisin viime viikon loppupuolelta, eikä näistä onneksi välity ollenkaan se fakta, että olin kuvaushetkellä melko huonovointinen kofeiiniövereiden seurauksena. Olo meni oikeasti aika huonoksi ja kotona käperryin pariksi tunniksi peiton alle. Eipä ole pitkään aikaan tullut kyseistä olotilaa koettua!

Olitteko te eilen illalla/yöllä juhlistamassa Suomen MM-kultaa? Tai sitten tänään illalla kultajuhlissa? 

Iltajuhliin oli tulossa ihan huippuesiintyjiäkin, joiden takia harmittaa erityisesti, että en itse pystynyt jäämään Helsinkiin juhlimaan!

 

– Janni

JUHLIEN TÄYTEINEN VIIKONLOPPU

24 toukokuun, 2019

Syreenipensaiden tuoksu on varmasti yksi suosikeistani koko maailmassa. Se tuo mieleeni alkukesän, mökin sekä juhannuksen – ja nämä kolme asiaa ovat myös todella lähellä sydäntäni. Upeita kukkivia syreenipensaita on ainakin nyt täällä Porvoossa joka kulmalla ja ne ovat ihana kesännmerkki, vaikka sää nyt kylmenikin melko roimasti. Onneksi siitä huolimatta voi nauttia valoisuudesta, vihreydestä ja kesään heräilevästä luonnosta. Eiköhän se lämpökin vielä palaa!

Minulla on todella juhlien täyteinen viikonloppu edessä; on ystävien lasten synttäreitä, ystävien hääjuhlat sekä tänään pidemmän kaavan ravintolaillallinen Joonaksen parin viikon takaisten synttäreiden kunniaksi. Tuleepahan ainakin nähtyä kasapäin kavereita ja ainoa huolen aihe onkin, että mitähän hittoa meinaan pukea päälleni… En ole miettinyt tätä aspektia vielä ollenkaan, mutta toisaalta olen kuitenkin luottavaisin mielin sen suhteen, että eiköhän tuolta omasta kaapista jotain kivaa löydy!

neule North Outdoor // hame Weekday // kengät Timberland // laukku Marimekko

Ihanaa viikonloppua!

 

– Janni

MAANANTAI

20 toukokuun, 2019

Tämä maanantaiaamu on lähtenyt liikkeelle erinäisiä asioita hoidellessa ja äsken tulin takaisin kotiin, sillä Joonas oli varannut meille ilmalämpöpumpun huollon. Nyt olen tässä kotosalla koneen ääressä ainakin sen ajan, että huoltohommat saadaan hoidettua ja sen jälkeen meillä on vielä edessä kuvauspäivä Xenian kanssa. Alkuillasta suuntaan kohti Kirkkonummea noutamaan Torista bongaamani rottinkituolit, jotka ovat täydellinen lisä meidän terassille. Samalla ajattelin käydä myös kylässä Kirkkonummella asuvan ystäväni luona, kun kerran sinne päin muutenkin olen menossa. Melko toiminnan täyteinen päivä siis luvassa, mutta ihanaa päästä aloittamaan uusi viikko kivoissa merkeissä!

Nämä tämän postauksen kuvat ovat peräisin jo melkein viikon takaan, jolloin aurinko kyllä paistoi, mutta lämpöasteeet olivat reippaasti kahdenkymmenen alapuolella. Nyt tällä hetkellä nahkahousut saattaisivat olla hieman tukala valinta, mutta eiköhän niillekin tässä pian taas tule käyttöä!

bleiseri Weekday // t-paita Zara // housut H&M (vanhat) // kengät Superga // laukku DKNY

Kuvat: Xenia Andersson-Sutton

 

– Janni