Browsing Category

Muoti

AHDISTAVIA UNIA

25 marraskuun, 2019

Olen tainnut unohtaa mainita raskautta ja raskausoireita sivuavissa postauksissa kokonaan yhden melko inhottavan riesan, josta olen kärsinyt jo varmaan kohta parin kuukauden ajan melko säännöllisesti – nimittäin ahdistavat unet. Kuulemma pahoista unista kärsivät monet raskaana olevat, kun aivot työstävät öisin kaikkia tulevaan elämänmuutokseen liittyviä jännityksiä sekä ajatuksia. Suurin osa unista ei ole varsinaisia painajaisia, vaan enemmän sellaisia kaoottisia ja tavalla tai toisella ahdistavia. Nämä ovat ärsyttävä riesa muutenkin, mutta itselleni tällaiset yöt aiheuttavat myös fyysisiä kipuja, sillä puren hampaitani yhteen öisin ja nähdessäni näitä ahdistavia unia jännitän purulihaksiani jostain syystä vielä sata kertaa pahemmin. Minulla on öisin käytössäni hammaslääkärillä teetetyt purukiskot ja ne auttavat jonkin verran, mutta niistä huolimatta olen viime aikoina kärsinyt välillä todella inhottavista pää-, niska- ja hartiakivuista. Lisäksi alkaa olla ihan pirun ahdistavaa, kun joka päivä herää pahalla fiiliksellä ja samoin jo illalla ennen nukkumaanmenoa unet alkavat ahdistaa jo etukäteen.

En koe olevani mitenkään kovin stressaantunut tai jännittynyt tulevasta, mutta uskon silti, että alitajunta nimenomaan työskentelee öisin ja siitä tämä johtuu. Unet eivät suoranaisesti läheskään aina liity vauvaan tai tulevaan elämänmuutokseemme, mutta ovat nimenomaan sellaisia kaoottisia ja yleensä joudun niissä aina selviytymään milloin mistäkin älyttömistä koettelemuksista. Toivottavasti nämä unet eivät sentään ole mikään enne meidän tulevaisuudesta! 😀

Tätä on tosiaan kestänyt jo sen verran pitkään, että kohta pitäisi alkaa keksiä jotain keinoja, jolla tästä voisi mahdollisesti päästä eroon. Olen miettinyt, että voisikohan esimerkiksi meditoimisesta olla apua, jos saisi joidenkin harjoitteiden avulla päänsä tyhjennettyä iltaisin? Sen voin myöntää, että kaikki tulevaan liittyvät asiat ovat kyllä mielessä sen verran tiiviisti koko ajan, että välillä on vaikea päästä ajatuksista eroon. Vaikka ajatukset ovatkin positiivisia, niin kyllähän ne silti kuormittavat minua päivisin ihan valtavasti.

Olisi kiva kuulla, että löytyykö muita, jotka ovat raskauden aikana tai ihan muuten vain kärsineet vastaavista uniongelmista? Erityisesti tietenkin kiinnostaa, jos olette keksineet jotain hyviä keinoja unien rauhoittamiseen?

– Janni

JOULUMIELTÄ ETSIMÄÄN

22 marraskuun, 2019

Sain tänään jo melko hyvissä ajoin loppuviikon hommat taputeltua ja olin jo jossain kahden maissa kotona valmiina aloittamaan viikonlopun. Suoritin kotona pienen viikonloppusiivouksen ja äsken kävimme Joonaksen kanssa yhdessä ruokakaupassa. Tämän illan ruokalistalla on halloumitortillat, joista tulee varmasti superherkullisia – nam. Lisäksi illan suunnitelmissa on ainakin saunomista ja itse ajattelin ottaa pienen hemmotteluhetken sen yhteydessä – kasvonaamiota, vartalokuorintaa ja alkoholitonta inkivääriolutta!

Huomenna lauantaina Porvoossa on joulun avaus ja tarkoitus olisi käydä hieman fiilistelemässä siihen liittyviä häppeninkejä. Aikaisempien vuosien tapaan suosittelen todella suurella lämmöllä tekemään visiitin Porvoon vanhaan kaupunkiin tässä joulun alla, mikäli joulufiilis vaikkapa loistaa hieman poissaolollaan. Täällä on joulun aikaan aina ihanan tunnelmallista ja täällä, jos jossain saa omaa joulumieltään kohotettua!

takki Gina Tricot // neule ja pipo North Outdoor // housut Spanx (maternity) // kengät Timberland // laukku Louis Vuitton

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

– Janni

JÄNNITTÄVÄ PÄIVÄ

18 marraskuun, 2019

Mennyt viikonloppu hujahti ystävien kanssa mökillä rentoutuessa ja hyvästä seurasta nautiskellessa. Herkuteltiin hyvällä ruoalla, saunottiin, löhöiltiin sohvalla television ääressä ja käytiin jopa vähän urheilemassakin. Aivan ihana rento viikonloppu täynnä hyviä keskusteluja, naurua ja rentoilua – tuli kyllä tarpeeseen. Lauantaina tuli myös saavutettua raskauden puolivälin etappi!

Tänään sen sijaan fiilis on ollut melko väsynyt huonosti nukutun yön jäljiltä. Heräsin viime yönä useamman kerran ja joskus neljän aikoihin aamuyöllä kävin vessassa, enkä sen jälkeen vain meinannut saada millään unta. Fiilis oli täysin pirteä ja pyörin sängyssä pitkään, kunnes olin jossain vaiheessa nukahtanut ja sitten aamulla olisin voinut jatkaa unia varmasti vielä vaikka kuinka pitkään. Tällaiset yöt ovat olleet viime aikoina melko yleisiä ja uskosin, että tämä on jonkinlaista valmistautumista tulevia katkonaisia öitä ajatellen!

Tänään meillä oli myös jännä päivä siinäkin mielessä, että puolen päivän jälkeen kävimme kauan odotetussa rakenneultrassa. En ollut jännittänyt sitä etukäteen läheskään yhtä paljon kuin sitä aiempaa nt-ultraa, mutta kyllä siinä sairaalan odotustilassa alkoi taas sydän jyskyttää. Ultraus sujui hyvin ja mikä tärkeintä: pikkutyypillä näytti olevan siellä kaikki juuri niin kuin pitääkin. Oli ihanan rauhoittavaa hämärässä huoneessa seurata ultrausta ruudulta, kun kaikki käytiin päästä varpaisiin tarkasti läpi – olisin voinut katsella loputtomiin. Pikkuinen liikkui vatsassa koko ajan ja oli parasta päästä taas näkemään vauva. Se sukupuolikin siellä nyt vahvistui, mutta sitä en paljasta ihan vielä, sillä haluan kirjoittaa asiasta hieman tarkemmin oman postauksen muodossa. Lupaan kuitenkin tehdä sen tämän viikon aikana! ♥

Onko kenelläkään arvauksia vauvan sukupuolesta?

takki Pull&Bear // neule North Outdoor // housut Arket // pipo North Outdoor // kengät Vans

– Janni