Browsing Category

Oma elämä

VUOSI 2019 – MITÄ JÄI KÄTEEN

23 joulukuun, 2019

Löysin ihanan Irenen Mutsie-blogista tällaisen 19 kysymyksen sarjan liittyen vuoteen 2019. Mielestäni tämä oli loistava tapa hieman summailla tapahtumia ja pohdiskella tätä pian päättyvää vuotta, joka on ollut monellakin tapaa aivan erityinen. Minulla on kuitenkin vahva veikkaus siitä, että vuosi 2020 tulee olemaan vielä ikimuistoisempi. ♥ Syvennytään nyt kuitenkin hetkeksi vielä tähän vuoteen 2019!

1. Asiat jotka yllättivät tänä vuonna:

No kyllä me melkoisen yllätyksen koimme loppukesästä, kun raskaustesti näytti plussaa. Ei se tietysti ihan täytenä yllätyksenä tullut, mutta kyllä se silti melkoinen mullistus oli jo silloin ja elämä on ollut hieman erilaista sen jälkeen.

2. Uudet ihmiset joihin tutustuin tänä vuonna:

Tässä kohtaa voisin ehdottomasti mainita Xenian, jonka kanssa olimme jo parin vuoden ajan asustelleet ihan melkein kivenheiton päässä toisistamme, mutta vasta tämän vuoden keväänä tutustuimme kunnolla. Meistä on ollut valtava apu toisillemme puolin ja toisin duunihommien suhteen ja yhteinen sävel löytyi heti. Ollaan keväästä asti treffailtu kuvailun merkeissä oikeastaan ihan viikottain ja käyty siinä samalla läpi kaiken maailman elämän ilot sekä surut. Nyt kun olemme vielä samaan aikaan raskaana, niin on ollut huippua päästä jakamaan ajatuksia siihen liittyen ja Xenia on ollut jo kahden lapsen äitinä minulle ihan mieletön mentori. ♥ Kiiitos ja jatketaan ensi vuonna!

3. Vuoden mieleenpainuvimmat päivät:

Näitä on mahtunut tähän loppuvuoteen paljon, mutta yhtenä suurimmista tietenkin 1.11. jolloin menimme naimisiin. ♥

4. Vuoden paras sarja ja leffa:

Vuoden (ja ehkä kaikkien aikojen) paras sarja on ehdottomasti ollut This Is Us. Leffoja sen sijaan on tullut katsottua todella vähän, mutta mieleen on jäänyt ainakin Call Me By Your Name.

5. Vuoden soitetuin biisi:

Mä olen musiikin suhteen siinä määrin tylsä, että mulla pauhaa suurilta osin samat biisit vuodesta toiseen ja kuuntelen ihan todella vähän uutta musiikkia. Gettomasan Diplomaatti-levy on soinut kyllä autossa aika paljon kesän alusta lähtien!

6. Vuoden kosmetiikkatuote:

Lumenen itseruskettavat tipat, jotka voi sekoittaa mihin tahansa kasvovoiteeseen – loistava ja älyttömän riittoisa tuote ympärivuotiseen käyttöön.

7. Vuoden lempparireissu:

Tänä vuonna tuli matkailtua huomattavasti vähemmän verrattuna edelliseen, mutta lempparireissu oli varmasti alkuvuonna tehty Sri Lankan reissu!

8. Lause joka jäi mieleen tältä vuodelta:

Kaikki ihanat onnittelut ja muut viestit, kun saman viikonlopun aikana menimme naimisiin ja paljastin uutisen tulevasta perheenlisäyksestämme. Mitään yksittäistä lausetta ei ole jäänyt mieleen, mutta onnen toivotuksista jäi ihan mielettömän lämmin fiilis. ♥ Ja varmasti myös se, kun ystäväni pyysi minua heidän ihanan pienen poikansa kummiksi!

9. Tilanne jossa ylitin itseni tänä vuonna:

Ihan ensimmäisenä tuli spontaanisti mieleen, kun uskaltauduin kokeilemaan surffausta Sri Lankassa. Vesi ei todellakaan ole minulle se ominaisin elementti – isot aallot eivät houkuttele, enkä oikeastaan ikinä edes ui meressä (Suomea lukuunottamatta). Olin melko varma, että lopettaisin homman kuin seinään joutuessani ensimmäisen kerran aallon pyöriteltäväksi ja riepoteltavaksi, mutta hieman omaksikin yllätyksekseni niin ei tapahtunutkaan. Aalloissa pyöriminen ei ollut ollenkaan niin kamalaa kuin olin kuvitellut ja olin vain todella onnellinen sekä iloinen, että lähdin testaamaan, vaikka kyseinen laji ei silti ehkä ihan oma juttuni ollutkaan!

10. Uusi asia jonka tein tänä vuonna: 

No tuo mainitsemani surffin kokeilu on ainakin yksi sellainen, mutta toki myös tuli mentyä naimisiin ensimmäisen sekä toivottavasti viimeisen kerran. ♥

11. Asia, joka sai minut itkemään tänä vuonna:

Tämä joulun aika on aina sellainen, joka saa myös tiettyjä ikäviä asioita pintaan sekä mielen päälle. Joulukuussa on siis tänäkin vuonna tullut muutamat kyyneleet itkettyä. Moni sanoo raskauden ja sen mukanaan tuovien hormoonien herkistävän siinä määrin, että monella tässä tilassa olevalla naisella on itku todella herkässä. Itse koen omalla kohdallani käyneen ehkä jopa toisin päin, sillä olen itkenyt viimeisen puolen vuoden aikana todella vähän, vaikka kuluneeseen kuuteen kuukauteen on mahtunut myös huolta, ikäviä juttuja ja stressiäkin.

13. Vuoden arkiresepti, jota kokattiin paljon:

Chili Sin Carne runsaalla tuoreella korianterilla!

14. Tärkeä päätös, jonka tein tänä vuonna:

Samat teemat toistuvat nyt monessa kohtaa, mutta tämä tärkein päätöskin varmasti liittyy tuloillaan olevaan perheenlisäykseemme ja naimisiin menoon. ♥

15. Teinkö uudenvuodenlupauksia ja pidinkö niistä kiinni tänä vuonna? 

En yleensä harrasta uudenvuodenlupauksia, enkä tainnut sellaisia tällekään vuodelle tehdä!

16. Vuoden ajatuksia herättävin kirja:

Auschwitzin tatuoija, jonka kuuntelin meno- ja paluulennoilla Barcelonan reissulla.

17. Uusi taito, jonka opin tänä vuonna:

Hitsit, mulla ei tule mitään mieleen. Varmasti olen oppinut montakin pientä asiaa, hmm…

18. Vuoden hauskin tapahtuma:

Ruisrock heinäkuussa meidän mahtavalla festarijengillä!

19. Vuoden lempparivaate:

North Outdoorin villapaidat ♥

 

– Janni

RASKAUSVIIKKO 24

18 joulukuun, 2019

Viime viikolla ei ollut mitään kovin mullistavia tapahtumia, mutta tässä pieni kooste raskausviikon 24 kuulumisista:

RV24

– Viime viikolla naputtelin KELA:n sivuilla menemään äitiys- ja vanhempainrahahakemukset. Minulla on sillä tavalla eri tilanne verrattuna moniin, että näin yrittäjänä en tule pitämään varsinaista äitiyslomaa. Minun täytyy itse pitää huoli siitä, että rauhoitan ainakin kevättä ja kesää töiden puolesta tarpeeksi. Priorisoin tärkeimmät työt ja kaikki muut hommat laitan ainakin hetkeksi jäihin. Tätä on todella vaikea suunnitella etukäteen, kun ei voi yhtään tietää, mitä tulemaan pitää ja miten kaikki tulee vauvan kanssa sujumaan. Tulen kuitenkin tekemään töitä jossain määrin koko ajan ja suurimmassa osassa omista töistäni etuna onkin se, että hommia voi hoitaa ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa ja missä tahansa.

– Olin ollut koko ajan varma siitä, että tulisin valitsemaan äitiysavustuksen äitiyspakkauksen muodossa rahan sijaan. Olin pitänyt tätä ihan itsestäänselvyytenä, enkä siksi ollut edes oikein sen kummemmin ajatellut asiaa. Viime viikolla sitten tutustuin tarkemmin äitiyspakkauksen sisältöön ja vaikka se ehdottomasti pitää sisällään monia hyvin tarpeellisia juttuja, niin päädyin hieman omaksi yllätykseksenikin jättää paketin tilaamatta. Koin, että hyödyllisten tarvikkeiden lisäksi paketti sisälsi paljon myös sellaisia juttuja, jotka jäisivät meillä todennäköisesti käyttämättä. Suurin osa paketin tuotteistahan koostuu vaatteista ja itseni tuntien tiedän, että haluan pukea oman lapsen itse valitsemiini vaatteisiin. Tässä kohtaa voin myöntää pinnallisen puoleni pääsevän varmasti valloilleen siinä määrin, että vaikka äitiyspakkauksen vaatteet ovat varmasti hyviä, niin koen tärkeäksi, että ne myös miellyttäisivät omaa silmääni. Tästä huolimatta en voi olla korostamatta sitä, miten hienoa ylipäätään on, että Suomessa tällainen mahdollisuus äitiysavustukseen tarjotaan – valitsi sen sitten rahan tai äitiyspakkauksen muodossa!

– Mainitsinkin jo viime viikolla inhottavasta kiristyksen tunteesta vatsassa etenkin navan seudulla. Tuo vaiva ilmaantui aluksi vain iltaa kohti mennessä, mutta jossain vaiheessa viime viikolla se alkoi jo päivällä vaivaamaan siinä määrin, että päätin varmuuden vuoksi soittaa asiasta neuvolaan. Sieltä minun neuvottiin ottamaan yhteyttä äitiyspolille, jossa puhelimen välityksellä käytiin melko tarkasti läpi tuntemuksiani. Fiilis oli tosiaan sellainen melko voimakas kiristyksen tunne, joka ilmeni liikkuessa ja ihan makuullakin asentoa vaihtaessa. Vaivan arveltiin kuitenkin olevan lihasperäistä ja johtuvan kohdun nopeasta kasvusta sekä kiinnikkeiden sekä kudosten venymisestä. Jotain tällaista arvelin itsekin omien tuntemuksieni perusteella ja loppuviikosta tuo vaiva olikin onneksi poissa. Muutaman kerran kipu on palannut ihan hetkittäisenä ja mennyt sitten tosi nopeasti ohi!

– Tuntuu, että vauva on viimeisen viikon aikana saanut ihan valtavasti lisää voimaa. Minulla tosiaan on istukka kohdun ”takaseinässä” ja sen vuoksi olen tuntenut liikkeet todella selvästi jo pitkään. Nyt kuitenkin liikkeet ovat alkaneet tuntua välillä sellaiselta moukaroinnilta, että Joonaskin on välillä hieman hätkähtänyt, kun on vatsan päältä tunnustellut. Erityisesti iltaisin vatsa hytkyy siihen malliin, että se on hieman alkanut vaikeuttaa nukahtamistakin. Kaikesta huolimatta liikkeiden tunteminen on edelleen I-HA-NAA!

– Viime viikolla palailin myös kevyiden kotitreenien pariin hieman pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Olen nyt joka toinen päivä yhdistänyt reippaan kävelylenkin kotitreeniin ja se tuntuu juuri sopivalta itselleni tähän hetkeen. Treenin teen kiertoharjoittelun muodossa – siihen sisältyy kahdeksan erilaista liikettä, joista jokaista tehdään 30 sekuntia ja palautusta tulee liikkeiden välissä 10 sekuntia. Teen kaikki liikkeet siis peräjälkeen ja toistan kierroksen kolme kertaa.

 

– Janni

RASKAUSVIIKKO 23

10 joulukuun, 2019

Raskausviikko 23 tuli päätökseensä perjantaina ja lauantaina näin ollen siirryttiin viikolle 24. Edelleen olen sitä mieltä, että viikot vierivät kovalla vauhdilla ja aina ennen kuin ehdin huomata, niin ollaankin jo lauantaissa, jolloin tosiaan aina siirrytään seuraavalle raskausviikolle. Näitä raskauskuulumisia on toivottu sen verran paljon, että ajattelin ottaa tavaksi aina silloin tällöin tehdä kattavamman koonnin omista fiiliksistä. En osaa sanoa, että onko kerrottavaa ihan viikottain, mutta ajattelin päivitellä tilannetta aina fiiliksen mukaan!

RV 23

– Viime viikolla oli tosiaan neuvolakäynti, jossa selvisi hemoglobiinini lasku, josta mainitsinkin jo edellisessä postauksessa. Aloitin nyt tällä viikolla rautalisän syömisen ja nyt vain toivon sormet ristissä, ettei se aiheuttaisi isompaa reaktiota vatsani toimintaan. Vaikka aikaisemmin sanoin, että en ole huomannut matalan hemoglobiinin aiheuttaneen mitään muutoksia olossani, niin tarkemmin ajateltuna oireita on ehkä sitten kuitenkin ollut. Olen välillä etenkin aamuisin ollut todella väsynyt ja myös kasvot ovat normaalia kalpeammat sekä silmänaluset entistäkin tummemmat. Kuulin, että raudan puute saattaa aiheuttaa myös painajaisia, jotka tosin ovat ainakin toistaiseksi omalta osaltani vihdoin helpottaneet. Saa nähdä, että miten nopeasti tuo rautalisä toimii. Olisi varmasti järkevää lisätä myös ruokavalioon enemmän punaista lihaa ainakin hetkellisesti, mutta se tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ajatukselta, kun sitä tekee muutenkin mieli niin harvoin!

– Kuten näistä tämän postauksen kuvista näkee niin viime viikolla vatsa on tullut oikein kunnolla esiin. Enää ei paljon peitellä ja erityisesti tuollainen vartalonmyötäinen mekko oikein korostaa muuttunutta kroppaa. Vatsan kasvu on aiheuttanut kiristäviä tuntemuksia ja erityisesti navan seutu kipeytyy välillä päivän aikana niin kovasti, että välillä iltaa kohden liikkuminen muuttuu vähän vaivalloiseksi. Kasvavaan vatsaan on ollut totuttelemista ja se on jotenkin huvittavaa, kun se on tiellä milloin missäkin – jää muun muassa jääkaapin sekä vaatekaapin ovien väliin. 😀 Ihan uusia kokemuksia!

– Neuvolassa mitattiin viime viikolla kohdun kasvua vatsan päältä melko suurpiirteisesti ja sen mukaan koko oli hieman yläkäyrällä. Se saattaisi viestiä isosta vauvasta, mutta tosiaan itse en ihan täysin luottaisi tähän mittanauhatekniikan tarkkuuteen. Jos seuraavillakin neuvolakäynneillä mennään koko ajan yläkäyrällä, niin haluan kyllä raskauden loppupään lähestyessä saada tarkempaa kokoarviota vauvasta. Ainoa pelkoni tällä hetkellä synnytyksen suhteen on vauvan koko, sillä mieheni suvussa on ollut paljon isoja vauvoja. Onneksi tänä päivänä näitä pystytään kontrolloida melko tarkasti ja yllätyksiä ei pitäisi tämän suhteen tulla.

– Olen huomannut entistä enemmän pohtivani kaikkia hankintoja vauvaa varten. Emme ole tällä hetkellä hankkineet vielä vaatteiden sekä yhden unipesän lisäksi mitään ja olen alusta asti ajatellut, että hankintoja ruvetaankin tekemään vasta ensi vuoden puolella. Pitäisi alkaa pian kokoamaan listaa siitä, että mitä kaikkea hankintalistalla onkaan. Olisi ehkä hyvä idea tuoda nämä pohdinnat myös osittain tänne blogin puolellekin, sillä teillä olisi varmasti hyviä vinkkejä. Vaunuvalinta taidettiin lyödä lukkoon viime viikolla ja siitä tulossa juttua myöhemmin!

– Tämä on jotenkin ihana vaihe verrattuna aikaisempaan, kun vauva on koko ajan niin aktiivinen. Aikaisemmin, kun liikkeitä tuntui harvakseltaan, niin sitä kerkesi aina jo hieman huolestua, jos mitään ei ollut pidempään aikaan tuntunut. Nyt vauvan liikkeet tuntuvat vähän väliä ja tiedän myös, miten hänet  saa liikkeelle. Esim jos juo lasillisen kylmää vettä ja käy makuulleen, niin myllerrys alkaa lähes poikkeuksetta. Sokeripitoiset ruoat ja juomat ovat myös melko varma tapa saada tyyppi liikkeelle! ♥

– Viime viikolla varasin ajan myös 3-4D -ultraan alkuvuodelle. Sain yhteistyöpyynnön Kaunis Odotus -yritykseltä ja paikka vaikutti niin ihanalta, että sinne siis suuntaamme alkuvuodesta. Tiesin kyllä muutenkin rakenneultran jälkeen, että en millään malttaisi odottaa koko toista puoliskoa raskaudesta ”näkemättä vauvaa”. Minulla oli jostain syystä ennen raskaaksi tulemista harhaluulo siitä, että julkisella puolella olisi useampi ultra kuin vain ne kaksi kappaletta. Onneksi on siis näitä vapaaehtoisia vaihtoehtoja, joita jokainen voi halutessaan hyödyntää. Sanottakoon vielä, että mietin myös melko pitkään, että haluanko mennä nimenomaan tuohon 3-4D -ultraan, sillä moni lähtee näistä mukanaan melko selkeäkin kuva tulevasta pienokaisesta. Pohdin, että haluanko kuitenkin odottaa sitten syntymään asti, että näen lapsemme kasvonpiirteet ihan IRL. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja voin myöntää, että tuo jännittää jotenkin aika paljon. Olisi kiva kuulla, jos teillä on kokemuksia 3-4D ultrista – koetteko, että kannatti käydä? 

 

– Janni