Kyllä – luitte aivan oikein. Meillä oli eilen Joonaksen kanssa kymmenes vuosipäivä ♥
En oikein edes tiedä, että mitä sanoisin. Olen ihan äärettömän onnellinen, että olemme tässä – edelleen. Vastakohdat todella täydentävät toisiaan meidän tapauksessamme. Olemme nimittäin monissa asioissa hyvin erilaisia, mutta sitten taas toisaalta arvomaailmamme kohtaavat lähes täydellisesti keskenään. Jotenkin kaikki vain tuntuu olevan juuri sopivassa balanssissa ja uskon, että nämä kymmenen yhdessä vietettyä vuottakin sen vahvistavat!
Kuulin tuossa yhtenä päivänä, kun Anna Abreulta kysyttiin eräässä tv-haastattelussa, että ketä henkilöä hän ihailee tai pitää jopa omana esikuvanaan; hän vastasi oman aviomiehensä. Ohjelman juontaja alkoi epäilemään, että hänet on täytynyt jollain konstilla kotona lahjoa tuon vastauksen eteen, mutta itse jäin miettimään, että voisin vastata samoin. Emme tosin ole vielä avioliitossa, mutta mieheni on todella ihminen, jota arvostan enemmän kuin ketään ja josta voisin ottaa vielä entistäkin enemmän mallia omaan toimintaani. Vuosien varrella olen oppinut Joonakselta uskomattoman paljon ja hänellä on ollut todella suuri vaikutus siihen, kuka olen tänä päivänä.
Joonas on ihan alusta lähtien hyväksynyt minut juuri sellaisena kuin olen. Olin silloin seurustelumme alkuaikoina äärimmäisen ujo ja tietyllä tapaa todella epävarma itsestäni. En uskaltanut olla oma itseni, paitsi tietenkin lähimpien ystävieni ja perheeni seurassa. Joonaksen kanssa tunsin itseni todella nopeasti kotoisaksi ja suhde etenikin alusta lähtien kovalla vauhdilla. Olimme yhdessä melkein 24/7 ja kävin kotona aina vain pikaisesti hakemassa lisää vaatteita sekä tuomassa edellisiä pesuun. Parin kuukauden seurustelun jälkeen lähdimme ensimmäiselle yhteiselle matkalle ja pian sen jälkeen muutimmekin jo saman katon alle. Meni kai melkein pari vuotta niin, ettemme viettäneet yhtä yötä kauempaa toisistamme erossa.
Joonas uskoo minuun ja kannustaa minua kaikissa tilanteissa, sekä rohkaisee aina toimimaan niin, mikä itsestäni hyvältä tuntuu. Hän ajattelee minun parastani ja tunnen itseni tärkeäksi. Joonas on mulle tuki ja turva sekä tarvittaessa se, joka potkii persuksille ja luo uskoa itseeni. Hän jaksaa sanoa mulle kivoja asioita päivittäin ja antaa kehuja. Joonaksen vahva oma tahto on sellainen asia, joka monesti ärsyttää minua, mutta se on myös yksi hänen parhaita puoliaan. Hän ei jää paikalleen junnaamaan eikä tottele, vaikka yritän välillä käskyttää ja ohjailla liikaakin. Hän toki ottaa minut aina huomioon, mutta pitää vahvasti kiinni kuitenkin omista jutuistaan, eikä hän aina kysele minulta lupia. En kestäisi liian sellaista miestä, joka taipuisi aina joka asiassa minun tahtooni. Luonnetta saa ja pitää olla!
Monille pareille on normaalia olla esimerkiksi matkoilla useita päiviäkin ilman yhteydenpitoa, mutta minulle on ehdottoman tärkeää kuulla toisen kuulumisia päivittäin. Vietämme useita öitä kuukaudessa erillään, mutta emme ikinä mene edes nukkumaan ilman hyvän yön toivotuksia. Me olemme tietenkin omia yksilöitämme, mutta myös toisaalta muodostamme todella vahvan tiimin keskenämme ja voin ehdottomasti sanoa, että Joonas on osa minua. Monet tuulet ovat suhdettamme horjuttaneet, mutta yksikään ei ole sitä onnistunut lopulta kaatamaan. Yhdessä olemme selvinneet suurimpienkin myrskyjen läpi, joita viimeiset kymmenen vuotta ovat eteemme tuoneet!
Olen äärettömän kiitollinen kaikesta!
♥ Janni
Maailmalla tapahtuneet kauheudet ovat varjostaneet viikonloppua ja eilinen päivä tuli vietettyä ystävien seurassa – maailman menoa puidessa. Sanottavaa on Pariisin perjantaiöisien tapahtumien jälkeen löytynyt aika ajoin paljonkin, mutta välillä taas vetää täysin hiljaiseksi. Kaikki uutis- sekä mediakanavat puskevat kilpaa tietoa aiheesta ja jotenkin fiilikset olivat aistittavissa Helsingin lauantaisessa, ehkäpä astetta normaalia rauhallisemmassa ihmisvilinässä. En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen siitä, että kaikista maailmalla tapahtuvista julmuuksista nousee tänä päivänä jättimäinen some-ilmiö. Onko se hyvä vai huono asia? Ajatteleeko jokainen aihetta oikeasti ja ottaa selvää kunnolla tapahtumista, ennen kuin laittaa facebookin profiilikuvansa taustalle Ranskan lipun – vai kuuluuko niin vain tehdä? Mene ja tiedä, mutta itse jätän kuitenkin monestakin syystä tämän aiheen blogin sekä sosiaalisen median ulkopuolelle ja jatkan mieleni purkamista läheisieni kanssa. Jotenkin nämä asiat tuntuvat liian painavilta ja ahdistavilta käsiteltäviksi edellä mainituissa kanavissa.
Pictures : Sara / Tickle Your Fancy