Browsing Category

Ruoka

FRESH JUICES AND SMOOTHIES

2 heinäkuun, 2015

Oli kiva matkan aikana huomata tuorepuristettujen mehujen suuri suosio myös muualla ja törmäsimmekin reilun viikon aikana lukuisiin eri mehu- ja smoothiebaareihin. Nappasimme lähes joka aamu mehut mukaamme hotellimme lähellä Nizzan keskustassa sijaitsevasta So Green -nimisestä paikasta, josta löytyi laajavalikoima niin mehuja ja smoothieita kuin raikkaita salaattejakin. Jälkimmäisiä tuli nautiskeltua myös muutaman kerran rantapäivän jälkeen, kun teki mieli jotain freshiä välipalaa. Erittäin vahva suositus kyseiselle paikalle!

Alla näkyvät kuvat ovat sen sijaan peräisin Genovan visiitiltämme kaupungin satamassa sijaitsevasta rantabaarista. Myös siellä tarjoiltiin alkoholihuomien ja suolaisien snackin lisäksi raikkaita tuorepuristettuja mehuja. Paikka oli rakennettu meren päälle ja siellä oli ihanan rento tunnelma. Tollaisessa paikassa olisi niin siisti järjestää jotkut kesäbileet kaveriporukalla!

DSC_4094 DSC_4078 DSC_4083 DSC_4107DSC_4081DSC_4086Oman mehulinkomme käyttö on ollut tauolla jonkin aikaa, mutta reissussa saimme taas uutta potkua mehustamiseen ja kävimmekin eilen ostamassa ison kasan aineksia jääkaappiin. Nyt voisinkin lähteä tästä hurauttamaan meille aamiaista!

 

♥ Janni

#FREZZAPIKNIK

16 kesäkuun, 2015

Yhteistyössä Indiedaysin ja Pauligin kanssa.

DSC_0055Aurinkoiset piknikit ovat asia, josta haaveilen aina kesän tullen, mutta harvemmin niitä tulee sitten kuitenkaan toteutettua. Ei luulisi olevan vaikeaa ottaa vaan viltti mukaan, käydä ostamassa kaupasta eväät ja mennä ystävien kanssa johonkin puistoon istuskelemaan, mutta jotenkin sopivaa hetkeä ei vain tunnu löytyvän kovin helposti. Kaikilla on omat menonsa ja Suomen kesässä ei loppujen lopuksi ole välttämättä montaakaan lämmintä ja aurinkoista päivää, jolloin suunnittelman voisi toteuttaa.

Nyt sain Pauligilta pienen potkun persuksille tämän asian kanssa ja heidän innoittamanaan vietettiin viime viikolla aurinkoista piknik -iltapäivää Joonaksen kanssa lähipuistossamme. Paulig tarjosi meille laktoosittoman Frezza -tuoteperheen tuotteita nautiskeltavaksi piknikille, sekä eurolavan pöydäksi ja tyynyt istuinalusiksi. Saatiin tosiaan maistella Frezzaa useissa eri mauissa, joissa ei loppujen lopuksi huomattu ihan hirvittävän suuria eroja. Omaksi suosikikseni valikoitui perinteinen hieman suklainen Mocca -maku, kun taas Joonaksen mieleen oli vahvimmin kahvilta maistuva Forte. Itsehän en juo normaalisti kahvia ollenkaan, mutta nämä jäiset versiot ovat maistuneet minulle aina!

Nyt kuitenkin se tärkein osuus, nimittäin Instagramissa on parhaillaan käynnissä skaba, jossa kaikkien osallistujien kesken arvotaan kustomoitu superhieno piknikpyörä(klik), lippupaketti Flow -festareille sekä lisäksi jaossa on kymmenen Frezza -tuotepakettia. Kilpailuun osallistuaksesi, tägää omaan kuvaasi #frezzapiknik ja merkistä @pauligfi. Helppoa kuin mikä!

DSC_0107 DSC_0152 DSC_0067 cats DSC_0251DSC_0218DSC_0087DSC_0182Lisää tietoa Frezza -tuoteperheestä saatavilla täällä!

♥ Janni

RENTO LAUANTAI-ILTA

9 kesäkuun, 2015

Me vietettiin lauantaina ihanaa rentoa koti-iltaa herkullisen ruoan ja rentoutumisen parissa. Joonaksen uusi bravuuri on ehdottomasti erilaiset risotot ja tällä kertaa oli vuorossa tattirisotto, joka oli tuttuun tapaan ihan huikean hyvää. Risoton kanssa oli vielä bruschettat sekä mozzarellasalaattia – nammm!

Katettiin vaihteen vuoksi pöytä parvekkeelle..

DSC_8831 DSC_8850 DSC_8838Onneksi edes toiselle meistä on siunattu tuo kokkaamisen jalo taito – meikäläinen saa vain nautiskella!

♥ Janni