Browsing Category

Ruoka

BREAKFAST DREAMS

21 maaliskuun, 2016

DSC_0612

En olisi pistänyt ollenkaan pahitteeksi alla näkyvien kuvien kaltaista aamupalaa näin maanantaiaamuna. Yksi ehdottomista suosikkijutuistani Madridin matkallamme olivat aamiasethetket. Eksyttiin ensimmäisenä aamunamme Gran Vialla sijaitsevaan Le Pain De Quotidieniin ja täytynee nyt myöntää, että söimme lopulta samaisessa paikassa jokaisena neljänä aamuna. Oli vaan niin pirun hyvää ja ainoaksi ongelmaksi muodotui, että listalla oli ihan liikaa kaikkea ihanaa maistettavaa. Kyseessä on siis melko laajasti maailmalla levinnyt ketju, joka on tunnettu laadukkaista raaka-aineista valmistetuista tuotteista, tuoreista leivistä/leivonnaisista sekä herkullisista aamiaisista/brunsseista. Listalta löytyy paljon luomutuotteita ja superfoodeja sekä laajavalikoima erilaisia kahveja. Aamiaisen lisäksi paikassa tarjoillaan toki myös lounasta ja päivällistäkin!

Tosiaan ainoana huonona puolena voisin mainita liian pienet pöydät verrattuna superhoukuttelevaan listaan, josta tekee mieli tilata ainakin kymmentä eri juttua ja niin me kyllä tehtiinkiin. Suosikkeja taisivat olla tuorepuristetut mehut, chia-puddingit, luomucroissantit, tuoreet marjat, granola ja matcha-latte – namm!

DSC_0610 DSC_0614 DSC_0866 DSC_0875

Ketjun ravintoloita löytyy tosiaan monesta maasta ja kaupungista – ja suosittelen ehdottomasti marssimaan sisään, jos satutte törmäämään jossain!

 

♥ Janni

MUSTIKKA-MANGOSMOOTHIE

5 maaliskuun, 2016

DSC_9331

Saisinpa taas tuotua smoothiet osaksi arkiaamujen rutiineja. Nykyään tulee lähdettyä sen verran aikaisin töihin, että aamupalaa tulee harvemmin syötyä ja nappaan aina vaan mukaan jonkun banaanin, jonka syön autossa. Viikonloppuisin tulee sitten panostettua aamiaisiin koko arkiviikonkin edestä!

DSC_9319

Pakko jakaa kanssanne tämä herkullinen smoothieresepti viime viikonlopulta:

♥ 1 banaani

♥ 150g jäsiä mustikoita

♥ Alpro -kookosjogurttia

♥ Bonne -mangososetta

♥ mustikkakeittoa

♥ kaurahiutaleita

♥ kookoshiutaleita

DSC_9333

SUPERHYVÄÄÄ!

♥ Janni

SUKLAA-HASSELPÄHKINÄJUUSTOKAKKU

13 helmikuun, 2016

Viime sunnuntaina kyseltiin Instagramissa vilahtaneen juustokakun reseptin perään. Lupailin laittaa sen jakoon heti alkuviikosta, mutta hupsista keikkaa nythän on jo lauantai. Noh.. parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä suussa sulava herkku on tosiaan Joonaksen käsialaa ja hän saneli reseptin. Pienenä varoituksen sanana voin sanoa, että tämä kakku on ihan supermakea, mutta eipähän tarvitse ottaa useampaa palaa. Yksi pieni pala vie makeannälän varmasti!

20160207_100804

Tarvitset:

150g Maraboun suklaahippukeksejä

2 dl hasselpähkinärouhetta

75g voita

250g maustamatonta sulatejuustoa (Koskenlaskija ruoka)>

2,5 dl fariinisokeria

400g vaniljatuorejuustoa

2-3 kananmunaa

1 dl maapähkinävoita

päällinen

200g maitosuklaata

1dl kuohukermaa

Ohje:

Sulata voi ja sekoita siihen murskatut keksit sekä 1,5dl hasselpähkinärouhetta. Painele seos irtopohjavuokaan ja paista uunissa 10 minuuttia 175 asteessa. Laita kattilaan maustamaton sulatejuusto ja fariinisokeri. Keitä niin kauan, kunnes seos sakenee kinuskiksi, mutta varo ylikuumentamasta. Kaada kinuski paistetun pohjan päälle. Vatkaa kulhossa vaniljatuorejuusto ja kananmunat kuohkeaksi. Sekoita kevyesti joukkoon maapähkinävoi niin, että seos jää hieman ”raidalliseksi”. kaada seos pohjan ja kinuskin päälle. Laita kokonaisuudessaan uuniin 30 minuutiksi 175 asteeseen.

Päällinen:

Mittaa kerma kattilaan ja kiehauta koko ajan hämmentäen. Paloittele suklaa kerman joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa on tasaisesti sulanut. Kaada seos jäähtyneen kakun päälle. Koristele lopulla hasselpähkinärouheella ja laita jääkaappiin jähmettymään mieluiten yön yli.

Leppoisaa lauantaita!

♥ Janni