
Lauantaina aloitettiin päivä pitkästä aikaa kotona ihan superherkullisen brunssin merkeissä. Inspraatio tähän lähti Indiedaysin ja Fiskarsin kampanjasta, johon liittyy olennaisena osana Fiskarsin Funktional Form -aamiaisetti. Sain tuossa joitakin viikkoja sitten kotiin jättimäisen paketin Fiskarsin keittiövälineitä, jotka ovat siitä päivästä lähtien olleet kovassa käytössä. Meillä alkoikin osa vanhoista välineistä olla jo sen verran huonossa kunnossa, että ne saivat antaa tilaa näille uusille tulokkailla. Funktional Form -sarja on meille tuttu aikaisemmin veitsistään, mutta nyt pääsimme perehtymään koko settiin oikein kunnolla!
Brunssi piti sisällään herkullista sienimakkarapaistosta, itsetehtyä perunasalaattia, tuoretta leipää, smoothieta, kanamunia ym… Tuotteet pääsivät lauantaina siis kunnon testiin ja suoriutuivat siitä oikein mallikkaasti. Hyvät välineet tekevät kokkaamisesta ehdottomasti monin kerroin miellyttävämpää ja ennen kaikkea helpompaa. Tylsien veitsien kanssa temppuilu on sekä vaarallista, että myös turhauttavaa. Sen vuoksi olinkin ehkäpä eniten fiiliksissä saamastamme päivityksestä omaan veitsivalikoimaamme. Tykkään tuosta Funktional Form -veitsisarjan tukevasta kahvasta, jonka ansiosta veitsi pysyy napakasti kädessä. Kyseistä sarjasta löytyykin veitsiä jokaiseen lähtöön!
Mieheni oli tästä kampanjasta jopa enemmän innoissaan kuin minä itse, sillä hän on meistä ehdottomasti se parempi taituri keittiön puolella. Hänen lempparituotteekseen on tainnut valikoitua tuo alla olevassa kuvassa näkyvä puinen leikkuulauta, jonka mukana tuli kolme irrotettavaa muovilevyä. Kokkailun aikana ei siis tarvitse kesken kaiken pestä leikkuulautaa, kun päällistä voi vaihtaa aina tarvittaessa.

Sitruspuristinta emme ole aikaisemmin omistaneetkaan, vaan olemme aina puristaneet mehun käsipelillä. Tuon avullahan hedelmästä saa tietenkin paljon enemmän mehua irti!


Tässä toinen väline, joka on meidän taloudessamme aikaisemmin loistanut poissaolollaan – kanamunaleikkuri. Tälle tuotteelle ehdoton plussa siitä, että se kätkee aamiaispöydässä sisälleen munankuoret. Ne on helppo sitten heivata roskikseen syömisen päätteeksi!




Nyt polkaistaan pitkästä aikaa käyntiin pientä skabaa, jossa palkintona on juurikin tuo Fiskarsin Funktional Form -aamiaissetti. Tuotepaketin arvo on noin 180 euroa!
Kilpailuun voit osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, että:
1. Mikä on suosikkiaamiaisesi?
2. Minkä Fiskarsin uutuustuotteen haluaisi ehdottomasti omaan keittiöösi(kopioi linkki)? Koko valikoiman pääsette tsekkaamaan täältä!
Kilpailuaika on poikkeuksellisesti reilusti normaalia pidempi ja viimeinen osallistumispäivä on 4.10.
Tsemppiä kaikille tasapuolisesti!
– Janni