Browsing Category

Uncategorized

VARMA KEVÄÄN MERKKI

14 maaliskuun, 2017

Yksi vahvimmista kevään merkeistä on aina se, että vaaleita farkkuja alkaa näkymään katukuvassa yhä enemmän. Itse en oikeastaan ikinä käydä vaaleita farkkuja talvisin, sillä miellän ne vahvasti kevät- ja kesäaikaan. Jo jonkin aikaa vaaleansininen denim on taas viehättänyt omaa silmääni ja viime viikonlopun auringonpaisteessa kuvissa näkyvät vaaleat farkut pääsivät kunnolla oikeuksiinsa. Kyseiset farkut ovat melko uudet ja ne ovat peräisin Ginan kevään mallistosta. Tykkään ihan älyttömästi tuosta melko kapeasta, mutta silti kuitenkin rennosta mallista. Ehdoton plussa myös sopivan lyhyistä lahkeista, joiden löytäminen tuottaa yleensä haastetta. Ja nuo tennarit ♥ olen tykännyt Vansin Old Skooleista jo pitkään, mutta viime aikoina niitä on tullut käytettyä ihan hurjasti!

takki Lindex // hattu Brixton // farkut ja neule Gina Tricot // kengät Vans // Laukku 3.1 Phillip Lim

PS. Aurinko! Tule takaisin!

♥ Janni

THAT PINK SWEATER

13 maaliskuun, 2017

neule – Gina Tricot

Olette varmasti huomanneet, että meikäläisen vaatekaappi ei paljoa väreillä koreile ja varsinkin talvella värien käyttö on omassa pukeutumisessa täysin minimissä. Päätin kerrankin repäistä ja perjantaisella showroom -käynnillä mukaan tarttui tuo kuvissa näkyvä Ginan pinkki neule. Haalea vaaleanpunainen on ehdottomasti trendikkäimpiä värejä tänä keväänä ja se on alkanut miellyttämään kovasti itseänikin niin sisustuksessa, kuin pukeutumisessakin. Tuollainen räikeämpi pinkki ei kuitenkaan kuulu mielestäni kyseiseen kategoriaan ja olinkin tosi yllättynyt, kun katseeni siihen nauliutui. Täytyy kyllä heti myöntää, että mukaani lähti sama neule myös turvallisessa mustassa värissä, mutta tuossa pinkissäkin on ehdottomasti oma viehätyksensä. Sen raikas ja pirteä väri tekee  kasvoillekin ihmeitä!

Ihanaa ja energistä alkanutta viikkoa kaikille!

– Janni

KAUPUNGILLA HAAHUILUA

12 maaliskuun, 2017

Sunnuntai on jo pitkään pitänyt paikkaa suosikki viikonpäivänäni, eikä tämäkään päivä tehnyt poikkeusta. Treffattiin pitkästä aikaa Terhin kanssa Helsingissä myöhäisen aamiaisen merkeissä ja sen jälkeen käytiin kuvailemassa ihanan auringonpaisteen inspiroimina. Kuvailun jälkeen jäätiin vielä pyörimään kaupoille ja vaihtamaan kuulumisia, joita olisi taas riittänyt varmasti loputtomiin. Oli ihanaa käydä pitkästä aikaa vaan rennosti pyörimässä kaupungilla ja ihastelemassa uusia kevätjuttuja kaupoissa. Kumpikaan meistä ei tosin edes ostanut mitään, mutta rento haahuilu ja aivojen narikkaan heittäminen oli ainakin itselleni just sitä, mitä nyt kaipasinkin!

Tältä näytti sunnuntain asu

takki Lindex // neule Samsoe & Samsoe // farkut Monki // kengät VANS here

Kuvat: Terhi Suanto

– Janni