Browsing Category

Uncategorized

KIITOLLISUUSPÄIVÄKIRJA

25 tammikuun, 2017

Yritin tässä pääni puhki miettiä, että olenko tehnyt joskus uudenvuodenlupauksia, mutta ei tule kyllä mitään kunnollista mieleen. Eli joko niitä ei ole tehty tai sitten niitä on toteutettu sen verran huonolla menestyksellä, että ne ovat pyyhkiytyneet mielestä kokonaan. Tänä vuonna Danone Activia heitti minulle haasteen, jossa minun piti uuden vuoden kunniaksi kokeilla jotain uutta, omaa hyvinvointiani nostattavaa juttua. Tässä ei ole kyse ihan perinteisestä uudenvuodenlupauksesta, mutta vähän sinne päin kuitenkin.

Pakko myöntää, että hyvinvointihaasteesta puhuttaessa nousivat itselleni automaattisesti ensimmäisenä mieleen liikuntaan ja ruokavalioon liittyviä juttuja. Kokeilisinko kasvisruokavaliota, aloittaisinko uuden harrastuksen tai kokeilisinko taas säännöllisesti salilla käymistä. Mikään noista ei varmasti olisi tehnyt meikäläiselle pahaa ollenkaan, mutta tällä kertaa halusin jotain muuta – lempeämpää. En halunnut asettaa itselleni yhtään enempää paineita ja siksi ajattelinkin keskittyä tässä haasteessa henkisen hyvinvoinnin puolelle.

Pyörittelin mielessäni muutamia ideoita, kunne eräs ystäväni ehdotti kiitollisuuspäiväkirjaa. Innostuin siitä heti, vaikka en itseasiassa ole edes varma, että ymmärsinkö ystäväni ehdotuksen oikein. En lähtenyt selvittämään tarkemmin, sillä minulla oli jo selkeä idea mielessä. Päätin alkaa kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa joka ilta ennen nukkumaanmenoa!

Ideana on siis listata ylös joka ilta, että mitä hyvää kyseisessä päivässä oli ja mistä olin kiitollinen. Ne voivat olla pieniä tai isoja asioita. Oli sitten miten huono päivä tahansa, niin aina löytyy myös jotain positiivistakin ja aihetta kiitollisuuteen. Itse olen ainakin usein taipuvainen siihen, että pyörittelen päässäni ennen nukahtamista juurikin niitä päivän negatiivisia juttuja ja stressaan. Tämän tavan kautta viimeisenä mieleen jäävät ne kiitollisuutta tuottavat positiiviset jutut ja uskon sen vaikuttavan tosi paljon vallitsevaan mielialaan.

Olen viime aikoina pohtinut muutenkin tällaisia juttuja tosi paljon ja yrittänyt karistaa stressiä parhaani mukaan. Olen pääosin aina tosi positiivinen tyyppi, mutta saan välillä ihmeellisiä paniikkeja täysin turhista asioista. Olen yrittänyt viime aikoina  suhteuttaa asioita ja hakea hieman perspektiiviä. Positiivisien asioiden konkreettinen ylöskirjaaminen ei vie kuin muutaman minuutin aikaa, mutta olen jo nyt huomannut, miten hyvä olo siitä tulee!

Näin lyhyen ajanjakson jälkeen en oikein osaa vielä analysoida tuloksia oman hyvinvointini kannalta, mutta tämän uuden rutiinin helppous on yllättänyt minut täysin. Ajattelin etukäteen, että joidenkin päivien kohdalla positiivisien juttujen listaaminen olisi vaikeampaa, mutta niitä on ainakin tähän mennessä löytynyt joka päivältä pitkä lista. Iltaisin niiden ranskalaisien viivojen sisään sisällytettyjä juttuja tuijottamalla ainakin viimeistään tajuaa, että mulla on oikeesti kaikki paremmin kuin hyvin! ♥

Seuraavassa postauksessa kertoilen tähän liittyen vähän konkreettisempia havaintoja, mutta nyt laitetaan vielä käyntiin Danone Activian järkkäämä lukijakilpailu, jossa joku onnekas voittaa 500 euron arvoisen lahjakortin oman uuden vuoden haasteensa toteuttamiseen. Palkinto siis näin ollen räätälöidään voittajan toiveen mukaisesti (esim: kuntosalikortti tms..)

Kilpailun säännöt tulevat tässä:

1. Kerro tämän postauksen kommenttiboksissa, että mikä oli oma uudenvuodenlupauksesi tai haastoitko itsesi kokeilemaan jotain uutta tänä vuonna?

2. Osallistumisaikaa on tämän viikon sunnuntaihin 22.1. klo 23.59 asti.

3. Voittaja julkaistaan blogissani 29.1. ja häneen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti myös sähköpostilla

4. Tarkemmat säännöt löydätte täältä!

 

♥ Janni

A NEW DAY RISES

25 tammikuun, 2017

Ensimmäistä yötä lukuunottamatta olen nukkunut tämän loman aikana todella vähän. Yöunet ovat jääneet ehkä noin viiden tunnin mittaisiksi, mutta siitä huolimatta olen ollut ihan älyttömän pirteä koko ajan. Tämä valoisuus sen varmasti tekee, kun ei vaan yksinkertaisesti väsytä. Kotona on sen sijaan viime aikoina väsyttänyt ihan tolkuttoman paljon ja sängystä ylös nouseminen on joka aamu ollut pienen taistelun takana. Tuntuu kuin olisin herännyt täällä valossa taas oikein kunnolla eloon ja se tuntuu mahtavalta. Joonaksella on oikeastaan ollut ihan sama homma ja tänäänkin heräiltiin jo jossain kuuden maissa. Päätettiin lähteä ihailemaan auringonnousua pienelle happihyppelylle ja kyllä kannatti. Uusi päivä valkeni ihan tajuttoman kauniisti ja oli pakko kipittää takaisin huoneellemme hakemaan kameraa!

Palaillaan taas!

 

– Janni

FIRST DAYS IN THAILAND

25 tammikuun, 2017

Pari päivää Thaimaassa takana päin ja täällä on ollut ihanaa! Lennettiin Bangkokin kautta Krabille, jossa vietettiin ensimmäinen yömme. Heti aamupäivästä matka jatkui kohti Koh Lantaa ja matka kesti jostain syystä odotetun kolmen tunnin sijaan ainakin viisi tuntia, joten olimme määränpäässä vasta alkuillasta. Monen tunnin matka täpötäyteen ahdetussa ilmastoimattomassa vanissa oli sen verran tukala reissu, että taidamme valita paluumatkalle jonkin vähän erilaisen kulkupelin. Kokemus tuokin, mutta vähän harmitti istua kaunis aurinkoinen päivä Toyota Hiaceen sulloutuneena kolmentoista muun ihmisen ja kaikkien matkatavaroiden kera.

Matka oli kuitenkin kaiken hikoilun väärti, sillä ollaan tykätty tähän mennessä Lantasta ihan älyttömästi. Ihanan lungia meininkiä, joka on just sitä, mitä toivottiinkin. Rannalla hengailua aamusta iltaan, hyvää ruokaa ja aurinkoa. Ollaan vaan makoiltu, luettu kirjojamme ja istuskeltu rantabaareissa. Huomenna ajateltiin vuokrata joku kulkupeli ja lähteä kiertelemään saaren rantoja vähän laajemmin. Tajusin tänään, että olen viimeksi tätä ennen avannut läppärini tiistaina – lomamoodiin heittäytyminen näyttäisi siis onnistuneen lähes täydellisesti!

Tässä kuvia tältä ensimmäiseltä kokonaiselta päivältä Koh Lantalla

Ihanaa viikonloppua!

Blogi muuttaa 28.1. osoitteeseen www.janniehari.fi

– Janni