
Vietettiin eilen Joonaksen kanssa pientä treffi-iltaa hyvän ruoan merkeissä. Käytiin ennen illallista istahtamassa drinkkibaarissa yksillä juomilla ja siitä siirryttiin sitten Porvoon Bistro Sinneen herkuttelemaan. Otettiin kauden herkuista koostuneet menut viinipaketeilla ja valintamme osoittautui todella loistavaksi. Nautittiin illallista pitkän kaavan mukaan, mutta oltiin silti jo ihan maltilliseen aikaan kotona ja katseltiin vielä telkkarista rästiin jääneitä ohjelmia ennen nukkumaan menoa. Kyseessä ei tosiaan ollut siis mikään railakas ilta, mutta rankan viikon jälkeen se tuntui silti vaatineen veronsa sitten tänään sunnuntaina. Eilinen ilta oli ihan mahtava, mutta tänään on ollut vaikeuksia saada yhtään mitään aikaiseksi. Valvominen, viini ja epäsäännöllinen syöminen taisivat nostaa menneestä viikosta johtuneen väsymyksen potenssiin kymmenen. Onneksi tänään on tullut pakon edessä lepäiltyä oikein kunnolla ja näiden kuvien ottaminenkin vaatii melkoisia ponnisteluja kauppareissun lomassa!
Olisin kuuden päivän duuniviikon jälkeen voinut mieluusti viettää vielä toisenkin vapaapäivän, mutta huomenna se on sännättävä jo taas uuteen viikkon. Paljon kivoja juttuja on tiedossa ensi viikolle, joten eiköhän siitä selvitä kunnialla ja varmasti huomenna fiiliskin on jo paljon freshimpi!




neule Samsoe & Samsoe // farkut Tiger of Sweden // laukku Phillip Lim // kengät Timberland // hattu Brixton








