Browsing Category

Yleinen

BLOGGAAJAKIRPPIS HUOMENNA

5 helmikuun, 2016

DSC_7804

Instagramin puolella huutelinkin jo huomisesta blogikirppiksestä, mutta toivottavasti mahdollisimman moni kerkeää vielä tavoittaa tiedon myös täältä blogin puolelta. Huomenna aamulla järjestetään tosiaan blogikirppis Helsingissä ravintola The Cockin alakerrassa. Ovet aukeavat klo10 ja tehokasta shoppailua aikaa on pari tuntia ennen ovien sulkeutumista klo 12. Minun lisäkseni tavaroitaan on myymässä muun muassa Kaisa, Alexa, Didem, Katarina, Hanna ja moni muu. Suosittelen tuttuun tapaan tulemaan ajoissa paikalle ja varaamaan käteistä reilusti mukaan.

Sijainti:

Ravintola The Cock

Fabianinkatu 17, 00130 Helsinki

Suosittelen käyttämään Eteläisen Makasiinikadun puoleista ovea, sillä se tulee suoraan rappusien yläpäähän.

Nähdään huomenna!

♥ Janni  

TAMMIKUUN ASUT 2016

3 helmikuun, 2016

Varmasti viimeistään ensi kuussa helpottaa asukuvien kanssa, kun päivät tässä koko ajan pitenevät ja valoa riittää pian toimistoaikojen ulkopuolellakin. Viime aikoina olen muutenkin ehkä postaillut mielummin muista aiheista, joista kiinnostavin tuntuu tällä hetkellä itselleni olevan sisustusjutut. Ne tulevat varmasti pysymään isommassa roolissa tulevaisuudessakin, kun nyt vihdoin ollaan päästy laittamaan omaa kotia. Aikaisemmissa vuokra-asunnoissa oli nimittäin aina nurkat hyvin nopeasti esitelty, eikä muutoksille ollut oikein mahdollisuuksia. Nyt on yhtä sun toista projektia suunnitteilla kotiin ja niistä tulen varmasti kertoilemaan myös täällä. Nyt pitäisi vain malttaa odotella ja suunnitella seuraavia liikkeitä!

Tammikuulta kertyi kasaan kahdeksan asua ja tässä kooste niistä:

catsViime tammikuulta asukuvia kertyi tuplamäärä ja koosteen niistä pääsette tsekkaamaan täältä!

Löytyykö suosikkeja? Oma suosikkini tämän tammikuun asuista on nro. 4.

♥ Janni

VALITSE TOINEN

27 tammikuun, 2016

Bongasin ihanan Lauran blogista erään hauskan kyselyjutun ja mulle tuli pakottava tarve toteuttaa samanlainen myös omassa blogissa. Tässä se tulee!

Kahvi/tee? 

– Viime kesää mennessä en ollut vielä eläessäni juonut yhtäkään kokonaista kupillista kahvia. Kesäkuisella Nizzan reissullamme kahvi alkoi yllättäin maistumaan ja loppu taitaakin olla historiaa. En olisi jokin aika sitten vielä ikinä uskonut, mutta vastaan tähän ehdottomasti: kahvi!

Kesä/talvi?

– Kyllä mä vaan olen henkeen ja vereen kesäihminen. Rakastan ylikaiken aurinkoa, lämpöä ja valoisuutta!

Valkoinen/musta?

– En millään pysty päättämään. Hyviä perusvärejä, joista molemmat toimivat melkeinpä ihan missä tahansa!

Hiukset auki/kiinni?

– Kyllä mä useimmiten pidän hiuksia kiinni. En voisi kuvitellakaan leikkaavani niin lyhyitä hiuksia, ettei niitä saisi nutturalle!

DSC_6942

Instagram/snapchat?

– Kyllä se Instagram on vielä enemmän mun juttu. Onhan se pitänyt ykkössijaa meikäläisen suosikkisovelluksissa jo monta vuotta!

Kanakeitto/kalakeitto?

– Perinteinen kermainen lohikeitto taitaa vetää lopulta pidemmän korren. Kanakeittokin on kyllä superhyvää varsinkin kookosmaidolla, inkiväärillä ja chilillä höystettynä!

Elokuva/sarja?

– Sarjat!

Riisi/bataatti?

– Kyllä mä sanoisin, että riisi. Bataattikin toimii kyllä äärimmäisen hyvin esimerkiksi sosekeitoissa!

DSC_6948

Juoksu/uinti?

– Aivan ehdottomasti juoksu. Tykkään kyllä polskia meressä ja ulkoaltaissa, mutta uimahallit ei vaan jostain syystä nykyään houkuttele mua yhtään. Olen joskus ala-asteella harrastanut jonkin aikaa uintia ja siitä taisi jäädä traumat…

Aikaisin herääminen/myöhään valvominen?

– Haluaisin vastata, että aikaisin herääminen, mutta se olisi erittäin kaukana totuutta. Myöhään valvominen on vaan niin siistiä ja olen ehdottomasti enemmän iltaihminen. Mä vetkuttelen nukkumaan menoa iltaisin kuin pienet lapset ja keksin itselleni koko ajan lisää kaikkia hommia, jotka pitää vielä tehdä ennen nukkumaan menoa. Tähtään joka ilta siihen, että olisin viimeistään klo23 sängyssä, mutta kyllä se sinne puolilleöin tuppaa venymään. Varsinkin Suomen kesäyöt on parhautta! 

Thaimaa/Australia?

– Kummassakaan en ole käynyt, mutta molemmat kiinnostaisivat kovasti. Jos näistä nyt olisi pakko valita toinen, niin kyllä mä Australiaan lähtisin!

 

♥ Janni