Browsing Category

Yleinen

OLYMPUS #KATUMUOTIVIIKOT

17 kesäkuun, 2015

Yhteistyössä Indiedays ja Olympus.

DSC_1469Olympuksen katumuotikampanja on taas täällä ja nyt siihen voi osallistua kuka tahansa. Kampanjan toteutus on tällä kertaa Instagramin puolella ja asukuvia voi postata sinne hashtagilla #katumuotiviikot ja merkitsemällä @olympussuomi. Katumuotikampanjassa arvotaan kolme Olympuksen upeaa kamerasettiä, johon kuuluu PEN E-PL7 -kamera sekä 25 mm 1.8 -objektiivi. Eli samainen setti, jolla olen kuvannut tässä postauksessa näkyvät kolme tyylikuvaa.

1. palkinto lähtee bloggaajalle/lukijalle, jonka kuva kerää Instagramissa eniten tykkäyksiä

2. palkinto arvotaan kaikkien #katumuotiviikot @olympussuomi kuvan julkaisseiden kesken

3. palkinto arvotaan kaikkien #katumuotiviikot @olympussuomi kuvia tykänneiden kesken

Kaikki katumuotikuvat nostetaan myös #katumuotiviikkojen kampanjasivulle, josta myös kilpailun tarkemmat ohjeet ja säännöt löytyvät.

E-PL7_SLV_left_M1442EZ_SLV_offPääsin nyt tämän kampanjan ansiosta itsekin tutustumaan tuohon Olympus PENin uusimpaan tulokkaaseen, vaikka olenhan kuvannut jo pitkään melkeinpä vastaavalla Olympus OM-D E-M5 -kamerallani. Siihen verrattuna tässä uudessa PENissä on kuitenkin muutama sellainen uusi ominaisuus, joita osaan erityisesti bloggaajana arvostaa todella paljon ja ne ovat wi-fi sekä 180 astetta kääntyvä näyttö, joka helpottaa itsensä kuvaamista huomattavasti. Myös wi-fin ansiosta muun muassa asukuvien kuvaaminen ilman toisen ihmisen apua helpottuu monin kerroin, koska sen ansiosta voit käyttää mobiililaitettasi kaukolaukaisimena. Lisäksi näet koko ajan puhelimen näytöltä saman kuin kamera näkee ja pystyt jopa tarkentamaan kuvaa puhelimen näyttöä näpäyttelemällä. On tämä nykytekniikka vaan melkoista ja valokuvaaminen hauskaa. Lisäksi annan tietenkin plussaa kameran pienestä koosta, keveydestä ja tyylikkäästä ulkomuodosta.

Vaikka olenkin jokin aika sitten siirtynyt peilittömistä järkkäreistä raskaampaan kalustoon, niin missään nimessä en halua tästä pienemmästä kamerastani luopua. Olympuksen peilittömät järjestelmäkamerat ja laadukas objektiivivalikoima yltävät ihan mielettömiin tuloksiin pienestä koostaan huolimatta ja vielä puolisen vuotta sitten en muilla kuvannutkaan. Olympus PENiä on äärimmäisen helppo kantaa mukana missä tahansa, sillä se mahtuu pieneenkin laukkuun ja hartiat kiittävät kameran keveydestä. Myös videokuvauksessa Olympus on omaa luokkaansa automaattisen tarkennuksensa ansiosta. Mulle on pikkuhiljaa kertynyt melko kattava objektiivivalikoima Olympukselta ja Nizzaan Olympus lähtee ehdottomasti mukaan, sillä en halua joka päivä raahata jotain isoa kassia mukanani!

Tuo palkintosettiin kuuluva 25mm 1.8 -objektiivi on todella pätevä yleislinssi lähes mihin tahansa tilanteeseen. Sillä räpsii kätevästi niin asukuvat, ruokakuvat kuin maisema- ja sisustuskuvatkin. Suuren aukkonsa (1.8) ansiosta se blurraa nätisti kuvan taustan sekä myös toimii loistavasti hämärämmissäkin olosuhteissa. Tarkennus osuu helposti oikeaan ja kohde piirtyy reunoja myöten tarkasti jopa suurimmalla aukollakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMikäli satutte olemaan uutta kameraa vailla, niin muistakaapa tosiaan tägätä omiin asukuviin Instagramissa #katumuotiviikot sekä merkitä @olympussuomi, niin saatatte olla yksi onnekkaista voittajista. Älkääkä unohtako siinä tapauksessa myöskään käydä tykkäilemässä muiden lisäämistä kuvista tuon tagin alla, sillä myös tykkääjien kesken arvotaan yksi kamerasetti. Ja mikäli kiinnostuitte tuosta kamerapaketista, ettekä millään jaksa odottaa arvonnan suorittamista, niin sen saa tilattua itselleen tarjoushintaan täältä! 😉

Voin todella lämpimästi ja useamman vuoden kokemuksella suositella Olympuksen peilittömiä järjestelmäkameroita niin aloittelijalle kuin kokeneemmillekin harrastajille. Sellaisille kuvaajille, jotka vaativat laatua mutta eivät ole valmiita kantamaan tiiliskiven painoista kameran järkälettä mukanaan. Suosittelen myös hommaamaan heti alkuun normaalin kittizoomin tilalle/lisäksi myös jonkin kiinteäpolttovälisen valovoimaisen objektiivin, kuten juuri tuon tässä kampanjassa mukana olevan 25mm 1.8. Sillä pääsee jo heti kikkailemaan hieman enemmän ja hyödyntämään kameran säätöjä laajemmin!

Lisätietoja kampanjasta ja Instagram -skabasta täällä!

♥ Janni

SATEINEN KIRPPISPÄIVÄ

15 kesäkuun, 2015

Eilinen sadepäivä tuli vietettyä kirppismeiningeissä. En valitettavasti kerennyt täällä blogissa tuosta huutelemaan sen enempää etukäteen, mutta Instagramin puolella huikkailin tapahtumasta. Kirppis järjestettiin nyt tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Konepajan Brunon tiloissa Aleksis Kiven Kadulla VR:n vanhalla konepajalla, mutta tulevaisuudessa tästä tulee joka viikonloppuinen huvi. Moni on varmasti kaivannut muutama vuosi sitten lopettaneelle Valtterin kirppikselle korvaajaa ja nyt sellainen viimein saatiin – ihan huippua! Lauantaina tuolla tosiaan oli vietetty avajaisia, mutta sunnuntai taisi perinteisenä kirppispäivänä olla suositumpi ja ihmisiä oli kurjasta kelistä huolimatta paljon liikkeellä. Sisällä oli hyvä tunnelma ja paikan päältä sai lisäksi kahvia sekä superhyviä burritoja 🙂 Tulen ehdottomasti käymään tuolla jatkossakin niin myyjän kuin shoppailijankin roolisa!

DSC_0560 DSC_0611 DSC_0552 DSC_0586 DSC_0543 DSC_0640Kiitos kaikille shoppailijoille ja erityisesti ihanille moikkaamaan tulleille blogin lukijoille!

♥ Janni

MAINOSKUVAUKSIEN TAUSTAJOUKOISSA

10 kesäkuun, 2015

Mä pääsin tuossa pari viikkoa sitten Indiedaysin ja ASUSin yhteistyökampanjan merkeissä tutustumaan ASUSin uuden ASUS Transformer Book T100 Chi Suomen lanseerauksen mainoskuvauksiin. Paikalla pyöri minun lisäkseni myös muita bloggaajia sekä iso taustatiimi eri alojen ammattilaisia. Oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan kuvauksien etenemistä ja lahjakkaiden ihmisten työskentelyä. Imin itseeni valtavan määrän inspiraatiota päivän aikana!

Paras juttu mielestäni oli se, että tällä kertaa normaalin studion sijaan ASUSin pääkonttorilta oli toivottu kuvauspaikaksi jonkun oikean ihmisen kotia ja sen kautta tietynlaista aitoa tunnelmaa. Kuvaukset päästiinkin lopulta toteuttamaan aivan upeassa miljöössä Alexan ja hänen miehensä juuri valmistuneessa kodissa. Talo itsessään on jo lähemmäs sata vuotta vanha, mutta tämän asunnon pinnat kiiltävät uutuuttaan ja kaikki on tarkoin viilattu asujiensa tyyliin sopiviksi. Asuntoa remontoitiin useamman kuukauden ajan ammattilaisten toimesta ja sen jälkeen viimeisteltiin upealla sisustuksella. Alexalla on vahva oma sisustustyyli, jota koko asunto henkii lattiasta kattoon. Asunnossa on sekoitus uutta sekä vanhaa ja sieltä löytyy yhdistettynä monia eri metallinsävyjä sulassa sovussa. Suosikkijutuikseen Alexa mainitsee sisustuksen suuhteen vaaleat pinnat sekä niiden tuoman valoisuuden, marmorin ja kultaiset yksityiskohdat. Lisää pääsette lukemaan Alexan asuntoblogista!

DSC_6020asusDSC_5975DSC_6065Kampanjan kuvauksissa stailistina toimi bloggaajanakin tunnettu Martina Martiala, joka työskentelee päätoimisena stailistina ja tekee suurimmaksi osaksi duunia eri artistien parissa, mutta myös mainoskuvaukset olivat mimmille tuttua kauraa. Martina oli saanut ennen kuvauksia ASUSin pääkonttorilta Ruotsista melko tarkat mood boardit asukokonaisuuksien suunnitelua varten. Sen pohjalta hän oli koonnut useamman eri asun, joista asiakkaan kanssa yhteistuumin valittiin kaksi sopivinta. Asiakas toivoi hillittyjä, trendikkäitä ja selkeitä asuja, jotka eivät veisi liikaa huomiota mainostettavalta tuotteelta. Tämän mainoskampanjan kohderyhmänä ovat nuoret naiset, joten se oli myös tärkeä pointti asujen valinnassa! DSC_6109 asus2Niin ikään myös meikkaaja-maskeeraaja Jaana Veronika oli saanut Ruotsista mood boardit meikkilookin ja hiuksien suunnittelun pohjalle. Nekin olivat jo itsessään hyvin selkeät ja henkivät asun kanssa samaa rentoa huoletonta fiilistä. Meikistä toivottiin neutraalia, raikasta ja hehkuvaa  – eikä pitänyt unohtaa lookin yhteensopivuutta myös kuvausmiljöön sekä asun kanssa!DSC_6153Kampanjassa ovat minun lisäkseni mukana neljä muuta ihanaa Indiedays -bloggaajaa – Soile, Nadja, Uino ja Iina. DSC_6185Näiden mainoskuvauksien pääosassa oli siis ASUS Transformer Book T100 Chi -yhdistetty tabletti ja kannettava tietokone, jonka tulen pian saamaan tämän kampanjan tiimoilta myös itselleni käyttöön. Tuo uusi Transformer Book on kokoonsa ja virtaviivaiseen ulkomuotoonsa nähden todella tehokas paketti, jolla pitäisi onnistua hieman vaativampikin työskentely. ASUS on mulle entuudestaan tuttu jo vuosien takaa ja nykyinen, sekä myös aiempikin läppärini ovat olleet kyseisen merkin tuotevalikoimasta peräisin. Sanomattakin siis selvää, että olen ollut tyytyväinen ASUSin tuotteisiin ja kovin odotuksin lähdenkin nyt testaamaan tätä uutukaista. ASUSin huipputason tuotekehitys todella näkyy laitteissa niin suorituskyvyn kuin silmiä hivelevän ulkomuodonkin puolesta – tuotteet näyttävät sekä tuntuvat käytössä laadukkailta. Tulen kertomaan käyttökokemuksia tuosta uudesta tulokkaasta lisää muutaman viikon päästä, kunhan olen päässyt sitä kunnolla testaamaan!

♥ Janni