EDESSÄ RENTO JUHANNUS

21 kesäkuun, 2018

Ai että mä odotan jo huomista!! Erityisesti sitä, että saan nukkua pitkään ja herätä omia aikoijani juuri silloin, kun siltä tuntuu. Sitä ei nimittäin ole tapahtunut ainakaan reiluun pariin viikkoon ja sen on kyllä tällä viikolla aamuisin huomannut, kun aamuherätykset ovat käyneet yhä hankalammiksi. Meillä ei ole tänä vuonna juhannukseksi mitään sen kummempia suunnitelmia ja sekin on ihanaa ♥ Voi vain ottaa iisisti ja mennä fiiliksen mukaan. Ennen vietettiin juhannukset aina poikkeuksetta omalla mökillä Kotkassa, mutta mökki valitettavasti myytiin pari kesää sitten. Onneksi kuitenkin samoihin aikoihin muutimme tähän nykyiseen kotiimme ja saimme oman ison pihan, jonka ansiosta ollaankin kaksi viimeistä juhannusta vietetty kotona juhannusvieraiden kera. Nyt meillä on salaojaremontti meneillään, joten omalla pihalla ei tee mieli oikein hengailla. Toisaalta remppamiehet kyllä lupailivat, että terassi saatettaisi hyvällä säkällä saada takaisin kasaan jo tänään, joten pidetään sormet ristissä!

Huomiselle juhannusaatolle meillä on siis rauhalliset suunnitelmat ja mennään ainakin Joonaksen sukulaisille viettämään aikaa. Omissa haaveissa olisi mölkkypelit pihalla, vähän viiniä, hyvää ruokaa ja lisäksi olisi ihana löytää juhannuskokko jostain illalla!

Juhannusaaton vaatetus tulee huomenna varmaankin olemaan jotain samantyylistä kuin näissä kuvissa. Kerrospukeutuminen kunniaan, jos sää todella on niin viileä kuin säätiedoite lupailee!

neule H&M // mekko Lindex // sandaalit Timberland // aurinkolasit Ivana Helsinki

Pakko muuten vähän kehua vielä noita Timberlandin Malibu Waves -nahkasandaaleja. Täydellinen klassinen malli ja pohjan muotoilu on ihan äärimmäisen hyvä ainakin omaan jalkaani. Tuntuvat pehmeiltä jaloissa ja nämä lähtevät ehdottomasti mukaan seuraavalle kaupunkilomalle,!

 

– Janni

ENSIMMÄISTÄ KERTAA VIINITILALLA

20 kesäkuun, 2018

Sveitsin reissulla tuli koettua useampia juttuja ensimmäistä kertaa elämässä. Yksi sellaisista asioista oli perjantainen vierailumme Geneveläisellä viiniviljelmällä ja -tilalla. Ajettiin paikanpäälle sähköpyörillä ja sellaistakin tuli itseasiassa ajettua ensimmäistä kertaa ikinä. Oli niin siistiä pyöräillä isossa letkassa ilta-auringossa ja nauttia ihanasta lämpimästä tuulenvireestä kasvoilla. Maisemat muuttuivat sitä upeammaksi, mitä pidemmälle poljettiin ja asfaltti vaihtui ensin hiekkatieksi ja lopulta ajoimme kapeilla kujilla viiniköynnöksien keskellä. Ei voinut kuin ihailla upeita maisemia!

Meidän lopullinen etappi oli Domaine des Pendus -tila, jossa pääsimme maistelemaan viinejä ja nautisekelemaan Café Caravanin tarjoaman illallisen, joka oli yksi upeimmista koskaan. Alkupaloiksi pöytiin kannettiin ihan jättikokoiset puutarjottimelliset pientä purtavaa ja kaikki oli aseteltu niin upeasti, ettei melkein raaskinut ruveta syömään. Istuttiin koko porukalla ihanassa pitkässä pöydässä ja kaikki illan aikana tarjotut ruokalajit olivat aivan tajuttoman herkullisia – viineistä puhumattakaan. Nautiskeltiin sekä fiilisteltiin pöydän ääressä pitkä tovi ja auringon laskettua lähdettiin ajelemaan takaisin kaupunkiin päin. Pyöräilymatka oli yllättävän pitkä, mutta oltiin kaikki äärimmäisen fiilikisissä, kun poljettiin vaihtelevissa maisemissa läpi öisiä Geneven katuja. Tuo sähköpyörän vuokraaminen on muuten sellainen juttu, joka täytyy ottaa tavaksi mahdollisuuksien mukaan tulevillakin reissuilla – ihan mahtava kulkuväline kaupungin tutkiskeluun, eikä vähän pidemmätkään ajomatkat ala hapottamaan!

Viinitilan tunnelma oli juuri sellainen kuin olin aina haaveillutkin ja nyt jäi kyllä sellainen kutina, että olisi kiva päästä lähitulevaisuudessa vierailemaan jollekin toisellekin tilalle!

 

– Janni

GRINDELWALD FIRST

18 kesäkuun, 2018

Matkan tarjosi MySwizerland – Sveitsin matkailu.

Eilen yöllä saavuttiin takaisin Helsingin kamaralle Sveitsistä ja olo on edelleen jotenkin vähän epätodellinen. Voin varmuudella sanoa, että en ole varmasti koskaan aikaisemmin elämässäni kokenut yhtä paljon vajaan viikon aikana – 6 päivän sisään mahtui lämpöasteita pakkasesta helteeseen, aktiviteetteja joogasta sekä koskenlaskusta kokkauskurssiin ja maisemat vaihtuivat vuoristonäkymistä kaupunkimaisemiin – tuntuu kuin oltaisi oltu reissussa ainakin pari viikkoa. Aikataulu oli supertiukka ja sen takia nyt hieman väsyttää, mutta ilman sitä meiltä olisi jäänyt moni asia tekemättä. Koneelle ei pahemmin kerennyt istahtaa, kun oltiin joka päivä menossa varhaisesta aamusta aina yömyöhään. Nyt jälkeenpäin näitä kuvia editoidessa tulee lähinnä ajateltua, että noissa maisemissako me todella olimme vielä pari päivää sitten. Sveitsi ylitti kaikki odotukset!

Nämä kuvat taitavat olla peräisin kolmannelta päivältä Grindewald Firstin huipulta, jossa tehtiin vaellusreissu gondolihisseiltä upealle Bachsee Lakelle. Kävelymatkan varrella näkymät olivat jälleen kerran henkeäsalpaavan kauniita ja pysähdeltiinkin useampaan kertaan ikuistamaan maisemia. Vaelluksen jälkeen tuolla oli mahdollisuus kokeilla erilaisia juttuja vaijeriradoista vuorikartingiin. Hauskin oli ehdottomasti tuo viimeisessä kuvassa oleva lintu-vaijerirata, jonka kyytiin mahtui kerralla 4 ihmistä. Siihen meidät vaan sidottiin roikkumaan ja kohta mentiin hirveää kyytiä vuoren reunalta toiselle – tuntui ihan kuin olisi lentänyt oikeasti!

– Janni