LEFKAKSEN RANNAT

19 heinäkuun, 2015

Kuten jossain aikaisemmassa postauksessa taisinkin jo mainita, niin vuokrasimme tosiaan Kreikan matkallamme auton yhtenä päivänä. Matkakohteessamme Lefkaksen saarella sijaitsee muutamat biitsit, jotka ovat listattu jopa maailman kauneimpien rantojen joukkoon eikä niitä tietenkää suvainnut jättää näkemättä. Julkisilla kulkuneuvoilla noihin paikkoihin on sen verran hankalaa päästä, että jonkinlaisen menopelin vuokraaminen on melkeinpä pakollista. Autolla Lefkaksen saaren tutkiskelu onnistuu helposti, vaikka reitit saattavatkin paikoin olla haastavia. Tiet ovat vuorilla todella mutkittelevia ja koko ajan on jyrkkiä nousuja sekä laskuja. Välillä tie kapeni siihen pisteeseen, että joutui hieman kikkailemaan toisen auton tullessa vastaan, mutta hyvin siellä pärjäsi kuitenkin. Pääosin ajaminen tuolla oli helppoa ja näppärää. Yhden päivän kestäneellä roadtripillämme kävimme tsekkaamaassa kaksi Lefkaksen saaren länsirannikolla sijaitsevaa rantaa – Porto Katsikin sekä Egremnin.

Porto Katsikin ranta taitaa olla saaren kehutuin, eikä turhaan. Näkymät olivat huikeat paikalle päästyämme – valkoista pientä kiveä, tajuttoman kirkasta turkoosia vettä ja jylhä kallion reuna takana. Levitimme pyyhkeet rannalle ja loikoilimme Porto Katsikilla muutaman tunnin, kunnes oli aika jatkaa matkaa. Alla näkyvistä kuvista välittyy melko hyvin tuon paikan kauneus!

DSC_6104 DSC_6132 DSC_6143 DSC_6259 DSC_6150 DSC_6170 DSC_6241 DSC_6262 DSC_6282

Seuraavana vuorossa oli tosiaan sitten Egremni beach, joka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Porto Katsikista. Huristelimme taas melkein vuoren huipulle, kunnes lähdimme laskeutumaan kohti rantaa. Auton kanssa ei päässyt tietenkään alas asti, vaan pitkän alamäen lisäksi oli tallattavana tällä kertaa kolme sataa porrasta rannalle. Puuskuttaminen oli kuitenkin kaiken arvoista, sillä Egremni taisi minun mielestäni viedä voiton jopa kehutusta Porto Katsikista. Egremnillä oli rauhallisempaa ja ranta oli jonkin verran suurempi. Sieltä sai vuokrattua aurinkotuolit varjoineen huokeaan hintaan ja alhaalla sijaitsi pieni baari, josta sai ostaa virvokkeita. Tuolla viettiin myös muutamat tunti, kunnes suunnattiin takaisin Nidrin kylään!DSC_6427 DSC_6318 DSC_6321DSC_6412DSC_6344DSC_6369DSC_6358Ohhh… nyt kun voisi teleportata itsensä takaisin noihin maisemiin ♥ Paljon olisi jäänyt näkemättä, jos emme olisi menopeliä vuokranneet!

♥ Janni

KREIKAN TULIAINEN

18 heinäkuun, 2015

Kreikan matkamme ainokainen ostos parin hassun huivin lisäksi oli pieni tuliainen kotiimme. Shoppailumahdollisuudet eivät Nidrin pienessä kylässä todellakaan päätä huimanneet ja kadut olivat täynnä lähinnä turistikrääsää sekä matkamuistomyymälöitä. Erään kaupan edustalla kuitenkin myytiin ihania pieniä puuvillamattoja, jotka saivat kiinnostukseni oitis. Hetken aikaa siinä vierähti kyseisiä mattoja penkoessa, kunnes löysin kasasta suosikkini ja marssin se kainalossani kassalle. Hinta oli naurettavat kymmenen euroa!

Matto pääsi lattian sijaan koristamaan rahin päällistä

DSC_7024 DSC_7034 DSC_7042 DSC_7051 DSC_7043Olisi varmaan tuolla hinnalla ollut järkevämpi ostaa useampikin! Mitä pidätte?

♥ Janni

KESÄLOMAKOLLAASI

17 heinäkuun, 2015

Päädyinpä tuossa eilen illalla huvikseni selailemaan Instagram feediäni viimeisen kuluneen kuukauden ajalta ja voi pojat – sinne oli taltioitunut niin ihania hetkiä ja muistoja, että päätin jakaa sen myös täällä blogin puolella muutaman kollaasin muodossa.

Annetaanpa kuvien puhua puolestaan!

imageimage

imageimageimage

image

Ei yhtään hassumpi kesälomakollaasi, vaikka itse sanonkin! 🙂

 

♥ Janni