SUKKANATSI

2 maaliskuun, 2015

Mä omistan ainoastaan mustia sukkapareja, enkä oikein muita suostu käyttämään. Kaupat ovat pullollaan hienoja kirjavia sukkia, mutta jostain syystä ne eivät vaan iske meikäläiseen ollenkaan. Mulle ainoa oikea väri sukissa on kokomusta ja ainoastaan urheillessani saatan käyttää värillisiä sukkia. Meille tuli perjantaina töihin uusi sukkalähetys ja jostain kumman syystä iskin heti silmäni mustavalkoiseen pilkulliseen pariin. Normaalisti jopa tuo olisi mulle niin sanotusti too much, mutta jokin niissä ihastutti. Ajattelin, että niillä voisi kivasti saada piristystä johonkin simppeliin asuun ja päätin ostaa sukat työpäivän päätteeksi. Viikonloppuna ne pääsivätkin heti käyttöön!

DSC_2823Takki Zara – Neule ja kauluspaita Gina Tricot – Sukat Björn Borg – Kengät Vagabond

DSC_2917

PS. Miten hitossa mun hiukset näyttää noin vaaleilta tuossa kuvassa!!

 

– Janni

CLUBMASTERIT PEILILASEILLA

1 maaliskuun, 2015

Olen miettinyt, että olisiko tulevalle kesälle siistiä hommata Ray-Banin Clubmasterit omien ruskeakultaisteni lisäksi myös värikkäillä peililaseilla. Sellaisia on tullut nyt jatkuvasti kaikkialla vastaan ja olenhan tuohon Clubmastereiden malliinkin ihastunut jo aikoja sitten. Päätin tuttuun tapaani ostaa nyt kyseisen tyyliset lasit ensin tuollaisena halpana versiona tällä kertaa Cubukselta, jotta voin testailla, että tulisiko laseille käyttöä. Voisivathan ne olla varsinkin keväämmällä aika makeet ja tuoda kivaa uutta fiilistä asuihinkin. Vai kannattaisiko merkkilaseja kuitenkin hankkia vain klassisemmissa väreissä ja jättää nämä hulluttelut noihin halpisversioihin?

DSC_2727 DSC_2796 DSC_2741 DSC_2799 DSC_2735Takki Zara – Paita Only – Housut Gina Tricot (saatu) – Kengät Vagabond – Laukku Pull & Bear – Aurinkolasit Cubus

– Janni

TRENSSITAKKI JA VILLANEULE

27 helmikuun, 2015

Ulkona ei ihan vielä pärjää kevyessä trenssissä, paitsi jos sen alle heittää pari lämmintä kerrosta vaatetta. Tuultahan tuo yhdistelmän ei sitten pidä tietysti ollenkaan, mutta en malttanut odottaa tuon trenssitakki ja pooloneule -yhdistelmän testausta. Keskiviikkona oli niin ihanan aurinkoinen kelikin, että kevääntuntua oli kyllä taas ilmassa!

DSC_2544 DSC_2582 DSC_2529 DSC_2607Takki Lindex*- Neule H&M – Kauluspaita Gina Tricot* – Farkut Monki – Kengät Vagabond

* = Saatu

Nyt yritän tässä kovalla kiireellä valmistautua töihin lähtöön. Mukavaa viikonloppua taas kaikille!

– Janni