UUSI KAMERATULOKAS

6 helmikuun, 2015

Olen jo jonkin aikaa pähkäillyt kamerakalustoni päivitystä, kuten olen täällä blogissakin useamman kerran jo todennut. Mulla onkin ollut nyt viimeisinä kuukausina yhtä sun toista kameraa testikäytössä ja on ollut älyttömän mielenkiintoista sekä innostavaa päästä kokeilemaan erilaisia kuvauskamoja. Aikaisemmat lainakamerat ovat olleet Canonilta, mutta tällä viikolla kehiin astui uusi tulokas toisesta leiristä eli Nikonilta. Testiin saapui täysikennoinen Nikon D610 ja sen valikkoihin tutustuessa onkin mennyt tässä pari päivää ja pikku hiljaa alkaa olla perusjutut hanskassa. Muutaman kerran kerkesin jo turhautua, kun oikeat säädöt ja valikot tuntuivat olevan uudessa kamerassa todella kiven alla. Nyt sormet sen sijaan osuvat oikeille nappuloille jo vähän ripeämmin ja odotan innolla pääseväni ensimmäisen kerran tositoimiin uuden kameran kanssa. Ensi viikolla saan tuohon D610 nokalle vielä Nikkorin 50mm F1.8 -objektiivin, joten testikuvia on nyt räiskitty menemään kameran mukana tulleella 24-85mm kittilinssillä.

Ollaan vietetty tänään Jetin kanssa päivää kotona, mutta kohta mä lähden pressipäivien kautta iltavuoroon Kamppiin. Tässä muutamia tänään räpsittyjä testikuvia täältä meiltä kotoa. Päivät ovat onneksi koko ajan kirkastumaan päin, mutta vieläkään ei kyllä oikein riitä valo kivoille kotikuville. Myöskään tota kittilinssiä ei ole siunattu parhaalla mahdollisella valovoimalla, joten se toi myös oman haasteensa, vaikka muuten ihan näppärältä yleisobjektiivilta vaikuttaakin!

DSC_0093DSC_0119DSC_0129DSC_0138DSC_0171DSC_0150DSC_0159DSC_0165 DSC_0175DSC_0196 Ihanaa viikonloppua kaikille!

♥ Janni

HERNEKEITTOTORSTAI

5 helmikuun, 2015

Yhteistyössä Indiedays ja Jalostaja

Hernekeitto, perinteikäs arkiruoka, jota taisin itse syödä edellisen kerran lukion ruokatunnilla. Olen aina tykännyt hernekeitosta, mutta en ole koskaan valmistanut sitä itse, eikä sitä muistaakseni ole ikinä syöty myöskään lapsuudenkodissani. Jalostaja haastoi nyt meidät bloggaajat pohdiskelemaan, että mitä muistoja tuo perinneruoka tuo ensimmäisenä meidän mieliimme – ja itselleni nousikin päällimmäisenä muistona kouluajat!

1Q9C9963Erityisesti mieleen muistui ala-asteen jokavuotinen laskiaisrieha, jonka päätteeksi koululla tarjottiin höyryävän kuumaa hernekeittoa ja jälkiruokasi tietenkin laskiaispullia. Lämmin hernekeitto maistui älyttömän hyvältä, kun oli ensin peuhannut koko päivän ulkona erilaisten aktiviteettien merkeissä ja sitten istuttiin posket punaisina koulun ruokalassa. Lisäksi muistan käyneeni lapsena myös koulun ulkopuolella talvisin erilaisissa laskiaistapahtumissa, joista sai aina ostaa sellaisissa isoissa armeijan padoissa keitettyä höyryävää hernerokkaa. Itse yhdistän päässäni siis hernekeiton vahvasti joko kouluun tai vaihtoehtoisesti juuri laskiaisrherkuksi. Sen kylkeen kuuluu mielestäni aina jälkiruokasi joko laskiaispulla tai pannukakku!

Torstaita on pidetty Suomessa perinteisenä hernekeittopäivänä ja tämä tapa on peräisin vuosisatojen takaa, jolloin hernekeittoa pidettiin paastoa edeltävän päivän ravitsevana ateriana. Tämä perinne on tullut alunperin Ruotsin kautta Suomeen ja se onkin säilynyt monissa paikoissa pitkään sekä on varmasti käytössä jossain yhä edelleen. Hernekeitto on helppoa, terveellistä ja nopeaa arkiruokaa, joka muuntuu syöjän mielen mukaan monin eri tavoin. Jalostajan hernekeitot ovat täyttä tavaraa, eivätkä sisällä lainkaan lisä- tai säilöntäaineita, josta annan itse suuren plussan!

Vanhojen muistelun lisäksi Jalostaja haastoi bloggaajat muuntamaan hernekeiton nykypäivään ja kehittelemään jonkin oman tavan tarjota tuo perinteinen ruoka. Olemme viime aikoina innostuneet syömään kotona paljon erilaisia keittoja ja tämä tuli senkin ansiosta juuri hyvään saumaan. Itselleni tuli heti mieleen ajatus hieman normaalia freesimmästä hernekeitosta, jossa olisi mausteina tuoreita yrttejä sekä pieni määrä kermaa, jolla liemestä tulisi hieman pehmeämpää. Valmistin oman annokseni Jalostajan luomu hernekeiton ympärille ja sain aikaan seuraavanlaisen sopan…

1Q9C9979

  • Jalostajan luomuhernekeitto
  • n. 2dl vettä
  • pakasteherneitä
  • 1 hienonnettu sipuli
  • loraus kermaa
  • tuoretta oreganoa
  • meiramia
  • mustapippuria
  • keiton päälle smetanaa ja herneenversoja.

Jälkiviisaana rikkoisin pakasteherneiden rakenteen vielä sauvasekoittimen avulla, mutta toisaalta nuo toivat tuollaisenaan keittoon kivasti purutuntumaa. Keitosta tuli kaiken kaikkiaan todella hyvänmakuinen ja mausteet sopivat siihen hyvin. Olipa mukavaa syödä hernekeittoa pitkästä aikaa ja taidanpa muistaa sen myös jatkossa, kun kaipaan arkena jotain hyvää ja nopeaa sapuskaa. Taidankin laskiaisena tehdä hernerokkaa ja jälkkäriksi tietenkin ne laskiaispullat – nam!

Kampanjaan liittyen järjestetään myös hauska Instagram -kilpailu, johon voi osallistua kaikki halukkaat. Ideana on ottaa oma ”hernekeittotorstai” -aiheinen kuva ja tägätä siihen #hernekeittotorstai ja #jalostaja. Kilpailun pääpalkintona on Aarnion suunnittelema Pastilli -tuoli sekä lisäksi muun muassa Hai -saappaat ja Marimekon tasaraitapaita. Kilpailusta voi lukea lisää täältä.

1Q9C0007

 

– Janni

HUTIOSTOS

4 helmikuun, 2015

Eilen oli kyllä pitkästä aikaa sellainen päivä, että kameran edessä oleminen ei luonnistunut sitten yhtään. Ilma oli harmaa ja hieman ennen kuvaushetkeä alkoi jo taivaskin hämärtämään. Ystäväni Hanna tarjoutui kuitenkin asukuvia ottamaan, joten eihän siitä suvaitse kieltäytyäkään!

1Q9C0091 1Q9C0114 1Q9C0109 1Q9C0116

 

Takki H&M – Kauluspaita Uniqlo – Farkut Diesel – Kengät Vagabond – Laukku Pieces

En muuten edelleenkään ole ollenkaan varma tuosta takista, josta kirjoittelinkin aikaisemmin jo täällä. Jotenkin toi pituus ja tietyt yksityiskohdat, kuten samasta villakankaasta tehdyt isot napit häiritsevät. Kai se on vaan myönnettävä, että pitkästä aikaa tuli tehtyä hutiostos!

Kuvat: HannaK

– Janni