VIIMEINEN ILTA EDESSÄ

7 marraskuun, 2018

Ihan mahtavat muutamat päivät Amsterdamissa takana ja vielä olisi huominen reissupäivä edessä. Tämä on itseasiassa toinen kertani Amsterdamissa, mutta tällä reissulla olen nähnyt kaupungin aivan toisin silmin kuin silloin monia vuosia sitten. Aivan ihana paikka täynnä toinen toistaan kivempia kaupunginosia ja joka paikka täynnä kotoisia kahviloita, viihtyisiä pubeja ja laadukkaan näköisiä ravintoloita. Sattuneesta syystä ei ihan hirveästi ole tullu läppäriä avattua, sillä olen halunnut vain ottaa kaiken irti tästä minilomasta. Ollaan kävelty kaupunkia ympäri joka päivä noin viidentoista kilometrin verran ja vain nautiskeltu kauniista syksyisestä Amsterdamista. Muutamia vinkkipostauksia on tulossa, kunhan saan kunnolla käytyä kuvia läpi. Nyt tehdään parhaillaan lähtöä viimeisen illan drinkeille ja illalliselle!

Postauksen kuvituksena muutamat asukuvat ensimmäiseltä reissupäivältä

Myöhemmin tosiaan tulossa ainakin ravintola-, aamupala- ja shoppailuvinkkejä Amsterdamiin! ♥

 

– Janni

MARLI SHOT – TÄSMÄISKU PIMENEVÄÄN SYKSYYN

6 marraskuun, 2018

 

Kaupallinen yhteistyö: Eckes Granini ja Suomen blogimedia

Pimein aika vuodesta alkaa taas pikkuhiljaa olla käsillä ja sen kyllä huomaa. Ainakin omalla kohdallani aamuisin sängystä nouseminen on viime aikoina tuntunut astetta vaikeammalta ja iltaisinkin aktiivisuustasot ovat olleet laskussa. Kyllähän tähän taas alkushokin jälkeen hieman tottuu, mutta kyllä tämä yhtä järkyttävältä tuntuu vuosi toisensa jälkeen. Tuntuu, että kroppa menee ihan sekaisin, kun pimeys alkaa jo neljän jälkeen iltapäivällä ja siihen totuttelu aiheuttaa ainakin itselleni sen, että näin marraskuussa tulee nukuttua päiväunia varmasti enemmän kuin koko muun vuoden aikana yhteensä. Tässä vaiheessa syksyä päivien pimetessä sekä ilmojen viiletessä  myös ihmisten vastustuskyky tuntuu laskevan huimaa vauhtia ja väsymys alkaa painaa. Itselleni raitis ilma, liikunta, ystävien tapaaminen ja ravitseva ruokavalio ovat varmasti parhaita aseita väsymystä vastaan taistellessani, mutta ei pidä myöskään vähätellä vitamiinien saannin tärkeyttä!

Eckes-Granini on viime kuussa lanseerannut superkätevän Marli Shot -vitamiinituotteen, jota olen nyt itse päässyt testailemaan noin kuukauden päivien ajan. Marli Shot on pakattu 2 dl kierrätettävään kartonkipakkaukseen ja yhdestä tetrasta riittää juomaa viiteen 4cl shottiin. Tuotetta löytyy kolmessa eri maussa; granaattiomena, karpalo-puolukka sekä oma suosikkini inkivääri-kurkuma. Kaikkien shottien luontaisesti korkea C-vitamiinipitoisuus on peräisin acerola-marjoista ja tuotteet ovat täysin säilöntäaineettomia sekä sokeroimattomia. Marli shotin yhdestä 4 cl annoksesta saat koko päivän C-vitamiinitarpeen täytettyä ja lisäksi  kaikilla edellä mainituilla ainesosilla, kuten kurkumalla ja inkiväärillä on paljon muitakin terveysvaikutuksia. Ei varmasti ole sattumaa, että tällaisen C-vitamiinipommin lanseeraus osuu näin loppusyksyyn, sillä C-vitamiini voi parhaassa tapauksessa ehkäistä muun muassa väsymystä sekä haluttomuutta ja vahvistaa immuunipuolustusta!

Tykkään itse valtavasti inkivääristä ja kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, niin ehdoton suosikkishottini on tuo inkivääri-kurkuma. Näiden ainesosien yhdistelmä jättää ihanan lämmittävän tunteen kurkkuun ja maku on tietenkin todella voimakas. Hyvän maun lisäksi inkiväärillä on monia terveysvaikutuksia ja sitä kutsutaankin monesti luonnon omaksi lääkkeeksi, jonka uskotaan hoitavan kehoa erilaisia tulehdussairauksia, muun muassa flunssaa vastaan. Inkivääri tekee hyvää myös ruoansulatukselle sekä raikastaa hengitystä!

 

Marli Shot on on osoittautunut käytössä juuri niin vaivattomaksi kuin kuvittelinkin. Shotti on helppo napata jääkaapista aamuisin ja tästä on tullut helposti rutiininomaista. Tuotteen kanssa voi hifistellä ja kaataa sen shottilasiin, mutta rehellisyyden nimissä myönnän, että suurimmaksi osaksi se on tullut holautettua kurkkuun ihan suoraan pienen tetran suusta. Tähän pimeään talviaikaan olen ehdottomasti valmis kokeilemaan kaikkia mahdollisia helpotuksia väsymystä vastaan taistellessa ja tämä jää ehdottomasti omaan käyttööni!

Mikäli koet, että päivien pimetessä tällainen vitamiinipommi voisi tuoda apua omaan arkeesi, niin klikkaa itsesi mun Instagramin puolelle (nimimerkki: @janniehari) ja osallistu arvontaan, jossa kolme onnekasta voittavat itselleen Marli Shot -tuotepaketit. Tai jos haluat marssia suoraa päätä ostoksille, niin Marli Shotit löytyvät markettien kylmämehuhyllystä ja tuotteesta voi tsekata listätietoa täältä! ♥

 

– Janni

IHANA AMSTERDAM

4 marraskuun, 2018

Terveisiä Amsterdamista! Herätyskello pirahti kotona jo aamuyöstä ja näin ollen olimme myös paikan päällä jo hyvissä ajoin aamulla. Muutaman tunnin yöunien johdosta ensimmäinen päivä täällä on tullut vietettyä todella rennoissa tunnelmissa, mutta se on sopinut tähän sunnuntaipäivään ihan täydellisesti. Ollaan haahuiltu Amsterdamin aurinkoisilla kaduilla, pysähdelty kivoissa kahviloissa ja fiilistelty ihania pikkukujia sekä putiikkeja niiden varsilla. On tämä vaan tunnelmallinen ja kaunis kaupunki!

Tulemme tosiaan viettämään täällä seuraavat neljä yötä ja suunnitelmat ovat vielä hieman auki. Jonain päivänä ollaan päätetty piipahtaa Belgian puolella Antwerpenissä, kun junamatka sinne kestää vain reilun tunnin verran. Ehkäpä käydään myös täällä Hollannissa jossain toisessakin kaupungissa, vaikka kyllä täällä Amsterdamissakin varmasti tekemistä riittää näille muutamalle päivälle – aika näyttää!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

PS. Saa laittaa jotain reissuvinkkejä meille tänne Amsterdamiin, jos sellaisia löytyy takataskusta!

 

– Janni