KOTI JUURI SELLAISENA KUIN SE ON

4 elokuun, 2018

Viime päivinä silmieni eteen on osunut useapiakin Julian heittämästä haasteesta inspiroituneita ”Koti juuri sellaisena kuin se on” -postauksia. Ideana siis esitellä koti aidosti sen hetkisessä tilassa laittamatta tikkuakaan ristiin sen suhteen, että siivoaisi tai järjestelisi paikkoja ennen kuvien ottamista. Tämä oli mielestäni superhauska idea ja ihanaa, että niin moni on tarttunut tähän. Itselleni tämä tuli aika karmeaan saumaan sen suhteen, että meidän asunto on tällä hetkellä oikeasti aika huonossa jamassa (:-D), mutta lopulta päätin sitten kuitenkin toteuttaa haasteen itsekin. Kodin siivous ei ole näillä helteillä ja loppuloman reissujen ansiosta todellakaan ollut prioriteettilistani kärjessä ja sen kyllä todellakin huomaa. Parhaita paloja ovat ehkä nuo meripäivien reissukassin purkupuuhissa vaatehuoneen lattialle unohtuneet bissepullot sekä Italian matkasta asti osittain purkamattomat matkalaukut (hoidin homman heti näiden kuvien ottamisen jälkeen!!) – hups.

Tätä postausta varten ei pöyhitty sohvatyynyjä, pyyhitty murusia keittiön tasoilta tai edes pedattu sänkyä. Tässä siis meidän koti (ja jääkaapin sisältö!!) tämän hetkisessä aidossa tilassaan:

Vaatehuone todella on kuin pommin jäljiltä, sillä koko kesä on ollut yhtä tavaroiden pakkaamista ja purkamista!

Joku on tehnyt ruokapöydän ääressä paperihommia kansioista päätellen ja yksi tuoli on jossain omilla teillään.

Pakko myöntää, että meillä ei pedata sänkyä todellakaan joka päivä. Lähdetään molemmat aamulla niin kiireellä, että se tuppaa usein unohtumaan!

Nuo vessan peilin hammastahnaroiskeet voisi pyyhkiä pois pikimmiten!

Tässä siis todellakin kaunistelematonta materiaalia meidän kotoa tällä kertaa. Rehellisesti voin sanoa, että normaalitilanteessa meillä on yleisesti paikat aika paljon paremmassa kunnossa, mutta aika ajoin näinkin. Ja tässä postauksessahan oli tarkoitus julkaista nimenomaan reaaliaikainen tilanne. Voisi vaikka huomenna sunnuntaina viettää siivouspäivää (ellen keksi jotain parempaa tekemistä…).

 

– Janni

VANHAT KUNNON FARKKUSHORTSIT

1 elokuun, 2018

Farkkushortsit ovat varmasti yksi kaikkien aikojen käytetyimmistä vaatekappaleistani. Omistin niitä jossain vaiheessa varmaan yli kaksikymmentä paria ja niissä tuli kuljettua aina kesän ympäri. Suosikkejani ovat jo varmaan kymmenen vuoden ajan olleet vanhoista kunnon Leviksistä leikatut shortsit ja niitä on tullut hamstrattua aina ulkomailta second hand liikkeistä. Joskus vuosia takaperin shortsikauteni ei päättynyt edes talven tullessa, vaan silloin shortsien alle sujautettiin sukkahousut ja näin shortseissa kuljettiin pakkasellakin… silloin se näytti mielestäni siistiltä, mutta nykyään tuo kyllä suoraan sanoen hieman huvittaa. Aikansa kutakin! Nyt viime aikoina farkkushortsit ovat olleet huomattavasti vähemmällä käytöllä ja siihen on kaksi syytä: vaihtelun halu ja se, että jotenkin salakavalasti vanhat shortsit ovat yksi toisensa jälkeen jääneet itselleni vähän pieniksi, eikä uusia kivoja ole oikein tahtonut löytyä. Aionkin ottaa itselleni leikkimieliseksi haasteeksi mahtua ensi kesänä muutamiin sellaisiin shortseihin, jotka tällä hetkellä kiristävät juuri ja juuri sen verran liikaa, etteivät ne yksinkertaisesti vaan tunnu hyvältä. Saas nähdä, miten käy – no pressure!

Kuvissa näkyvät shortsit ovat oikeastaan ainoat käyttökelpoiset vintage Levikseni tällä hetkellä ja ne ovat löytyneet muistaakseni Bangkokista jostain second hand -kaupasta. Voisivatpa nämä shortsikelit jatkua ikuisesti – illallakin lämpötilat vetelevät vielä hellelukemissa – IHANAA!

toppi Bershka // shortsit Levi’s // sandaalit Timberland // takki Gina Tricot

 

 

– Janni

ARKI KOITTI TÄNÄÄN

30 heinäkuun, 2018

Kuukauden kestänyt autuas kesäloma on nyt takana. Tänään aamulla tuli lähdettyä töihin hieman haikein mielin, eivätkä silmät oikein meinanneet pysyä auki aikaisen aamuherätyksen jäljiltä ottaen vielä huomioon, että koko viikonloppu oli tullut juhlittua Kotkan meripäivillä – huhhuh. Loppujen lopuksi selvisin päivästä kuitenkin kunnialla ja päivä hurahti toimistolla nopeasti kartoittaessa kaikkia kesän aikana tauolla olleita hommia. Suunnittelin koko päivän, että ottaisin töiden jälkeen kotiin päästyäni kunnon päikkärit, mutta sen sijaan päädyinkin lähtemään lenkille tuonne aurinkoon. Varmasti erittäin hyvä ratkaisu ja paras lohdutus tässä loman loppuessa onkin se, että kesä sentään jatkuu ja siitä pääsee nautiskelemaan toimistoaikojen ulkopuolella. Eikä siellä töissäkään mitenkään kamalaa ollut, vaikka vapaudesta luopuminen aina vähän loman jälkeen kirpaiseekin!

Blogikin on kesän ajan päivittynyt aika verkkaisella tahdilla, vaikka en mitenkään tietoisesti ollut suunnitellut ottavani blogilomaa. Sattumalta mielessä on vain ollut muita asioita ja on ollut ihanaa nauttia suurimman osan ajasta ilman kameran läsnäoloa. Jotenkin on muutenkin tullut elettyä hetkessä eikä ole toisaalta ollut oikein mitään sanottavaakaan. Eiköhän tämäkin lähde tästä taas omalla painollaan rullaamaan, kun arki muutenkin pikkuhiljaa käynnistyy kunnolla. Arkeen paluun ohella suunnitelmissa on kuitenkin vielä paljon kivaa kesätekemistä festareista mökkireissuihin!

Kuvissa palataan hetkeksi vielä Venetsian upeisiin maisemiin. Vietettiin Italian reissumme viimeiset pari päivää 40km matkan päässä Venetsiasta sijaitsevassa Jesolossa, joka on sellainen Italialaisten rantalomakohde. Viimeisenä reissupäivänä päätettiin vielä ajaa illaksi Venetsiaan ja se oli ehdottomasti hyvä päätös. Yöllä saimme vielä ihailla kauniisti valaistua Venetsiaa vesibussin kyydistä ja se oli ihana päätös koko reissulle!

Onko siellä muita, jotka ovat tänään palanneet kesälomilta sorvin äärelle? Isosti tsemppiä ja toivottavasti saitte lomillanne rentoutua kunnolla!!

 

– Janni