Browsing Tag

KOTI

KOTI KUNTOON SYKSYKSI

4 syyskuun, 2018

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Syksy tuo aina tullessaan valtavan inspiraation kotiin panostamisen suhteen, eikä tämä vuosi tee poikkeusta sääntöön. Kai sitä alkaa jo jotenkin alitajuntaisesti varautumaan tulossa olevaan pimeään kauteen, jolloin kotona tulee oltua paljon enemmän kuin esimerkiksi kesäaikaan. Kodista haluaa tällöin tehdä niin kotoisan sekä viihtyisän, että pimeän ajan yli selviäisi mahdollisimman mukavasti. Kyse ei välttämättä aina ole isoista muutoksista ja pienilläkin asioilla saa jo ihmeitä aikaan!

Itse olen jo näin alkusyksystä aloittanut juuri niiden pienien muutoksien tekemisen päivittämällä uusia julisteita meillä jo olemassa oleviin kehyksiin. Lisäksi tuli hommattua muutamia uusia kehyksiäkin, jotta makuuhuoneen seinälle saatiin myös hieman eloa. Tuossa päätyseinällä oli aikaisemmin pelkkä sängynpääty, mutta nyt seinää koristaa viisi erilaista taulua, jotka ovat kaikki Deseniolta peräisin.

Nuo reunoilla olevat kasvitaulut vaihtoivat vain paikkaa makuuhuoneen seinältä toiselle, mutta kolme pienempää julistetta on uusia. Halusin valita sängyn yläpuolelle rauhallisia kuvia ja voin kertoa, että valinta oli äärimmäisen vaikea. Lopulta päädyin tuohon sumuiseen vuorimaisemaan (Fog Mountain), höyhenkuvaan (Dream) sekä sumuiseen metsämaisemaan (Forest). Lopulta olen näihin valintoihin todella tyytyväinen ja ne luovat makuuhuoneeseen juuri sitä rauhallista tunnelmaa, josta haaveilinkin!

Lisäksi tilasin makuuhuoneen lyhyimmälle seinän pätkälle tuollaisen vintage -julisteen, jonka kiinnitin seinään niin ikään Deseniolta tilatulla julistelistalta, jossa on kätevä magneettimekanismi. Nuo julistelistat ovat mielestäni tosi kivaa vaihtelua peruskehyksiin ja sopivat ainakin noihin vintage -julisteisiin superhyvin!

Olohuoneen tauluseinäkin sai pari uutta julistetta, jotka sulautuivat tosi kivasti yhteen jo olemassa olleiden kanssa. Uusina tulokkaina oikean ylärivin kädet (Watercolor Hands) ja vasemman alarivin palmu (Vintage print collection NO4).

Uskon vahvasti, että en ole yksin tämän syksyisen sisustusinspiraationi kanssa. Siellä on varmasti muitakin, jotka jo odottelevat pimeneviä syksyisiä iltoja, kun saa hyvällä omalla tunnolla kyyhöttää sohvannurkassa ja tunnelmoida kynttilänvalossa. Jos teitä kiinnostaa kodin syyspäivitys esimerkiksi uusien Desenion taulujen muodossa, niin mulla olisi teille tarjolla lisäinspistä alennuskoodin muodossa:

Koodilla “JANNI25” saat 25% alennusta julisteista* 4.-6.9. välillä

*Ei koske kehyksiä tai handpicked-/collaboration-osioiden julisteita

Desenion valikoimaan pääsette tutustumaan TÄÄLLÄ!

 

– Janni

KOTI JUURI SELLAISENA KUIN SE ON

4 elokuun, 2018

Viime päivinä silmieni eteen on osunut useapiakin Julian heittämästä haasteesta inspiroituneita ”Koti juuri sellaisena kuin se on” -postauksia. Ideana siis esitellä koti aidosti sen hetkisessä tilassa laittamatta tikkuakaan ristiin sen suhteen, että siivoaisi tai järjestelisi paikkoja ennen kuvien ottamista. Tämä oli mielestäni superhauska idea ja ihanaa, että niin moni on tarttunut tähän. Itselleni tämä tuli aika karmeaan saumaan sen suhteen, että meidän asunto on tällä hetkellä oikeasti aika huonossa jamassa (:-D), mutta lopulta päätin sitten kuitenkin toteuttaa haasteen itsekin. Kodin siivous ei ole näillä helteillä ja loppuloman reissujen ansiosta todellakaan ollut prioriteettilistani kärjessä ja sen kyllä todellakin huomaa. Parhaita paloja ovat ehkä nuo meripäivien reissukassin purkupuuhissa vaatehuoneen lattialle unohtuneet bissepullot sekä Italian matkasta asti osittain purkamattomat matkalaukut (hoidin homman heti näiden kuvien ottamisen jälkeen!!) – hups.

Tätä postausta varten ei pöyhitty sohvatyynyjä, pyyhitty murusia keittiön tasoilta tai edes pedattu sänkyä. Tässä siis meidän koti (ja jääkaapin sisältö!!) tämän hetkisessä aidossa tilassaan:

Vaatehuone todella on kuin pommin jäljiltä, sillä koko kesä on ollut yhtä tavaroiden pakkaamista ja purkamista!

Joku on tehnyt ruokapöydän ääressä paperihommia kansioista päätellen ja yksi tuoli on jossain omilla teillään.

Pakko myöntää, että meillä ei pedata sänkyä todellakaan joka päivä. Lähdetään molemmat aamulla niin kiireellä, että se tuppaa usein unohtumaan!

Nuo vessan peilin hammastahnaroiskeet voisi pyyhkiä pois pikimmiten!

Tässä siis todellakin kaunistelematonta materiaalia meidän kotoa tällä kertaa. Rehellisesti voin sanoa, että normaalitilanteessa meillä on yleisesti paikat aika paljon paremmassa kunnossa, mutta aika ajoin näinkin. Ja tässä postauksessahan oli tarkoitus julkaista nimenomaan reaaliaikainen tilanne. Voisi vaikka huomenna sunnuntaina viettää siivouspäivää (ellen keksi jotain parempaa tekemistä…).

 

– Janni

SATEINEN MAANANTAI

2 heinäkuun, 2018

Ensimmäinen lomapäivä ja vettä sataa taivaan täydeltä – tietenkin. No, ainakin tuo sää antaa mahdollisuuden hyvällä omalla tunnolla jäädä loikoilemaan kotiin, keittää vähän lisää kahvia ja laittaa Netflix pyörimään. Aloitettiin muutama päivä sitten katsomaan uudestaan vanhaa lemppariamme Sons of Anarchya ja kohta siirrytään jo toiselle tuotantokaudelle. Omituista, että miten hyvin sarjan tapahtumat on voinut muutamassa vuodessa unohtaa, mutta hyvä niin, sillä se tekee tietenkin sarjan uudelleen katsomisesta vielä parempaa!

En ole pitkään aikaan julkaissut kotikuvia blogissa, sillä jossain vaiheessa tuntui, että jokainen nurkka kodistamme alkoi olla jo nähty. Eipä täällä tosiaan mitään kummempia muutoksia ole nyttenkään tapahtunut, mutta innoistuin aamulla pitkästä aikaa räpsimään muutamia kuvia. Jotkut huonekalut ovat vähän vaihtaneet paikkaa, mutta mitään uutta ei ole tullut ostettua ja hyvä niin. Olemassa olevien tavaroiden paikkoja vaihtelemalla, uusilla viherkasveilla sekä tekstiilejä päivittelemällä saa jo kivaa pientä muutosta aikaan!

Tältä näytti sateinen maanantaiaamu meillä–

Ihanaa viikkoa kaikille!

 

– Janni