Browsing Tag

Liikunta

PAREMPI VAIHTOEHTO PÄIVÄUNILLE

4 syyskuun, 2017

Tiedättekö välillä sen tunteen, kun töistä/koulusta kotiin tullessa alkaa jo matkalla haaveilla pitkistä päiväunista pehmoisen viltin alla? Päivä on ehkä ollut rankka tai fiilis on muuten vain hieman alla päin. Ajatus sohvan nurkasta tuntuu väsyneenä äärimmäisen houkuttelevalta, mutta ainakin itselleni päiväunet ovat harvemmin se oikea apua väsymyksen selättämiseen. Miten tämä asia voikaan olla niin vaikea iskostaa itselleen päähän pysyvästi? Toki päikkäritkin tulevat aina silloin tällöin joskus tarpeeseen, mutta ainakin itse olen monesti torkkujen jälkeen entistä pöhnäisempi, väsyneempi ja ehkä jopa hieman kiukkuinen. Itselleni paras vaihtoehto päikkäreille on yleensä ulos lähteminen – joko koiran kanssa pidemmälle lenkille tai sitten juoksemaan. Raitis ilma tekee yleensä väsyneelle mielelle ihmeitä ja kunnon hikoilu saa fiiliksen ainakin omalla kohdallani nousemaan kohisten. Tänään oli taas sellainen normaalia tahmeampi viikon aloitus, mutta sohvalle jäämisen sijaan lähdinkin kotiin päästyäni heittämään kunnon hikilenkin tuonne ulkoilmaan. Ja kyllä kuulkaas toimi – mieli virkistyi, JVG:n uusi levy pauhasi luureista ja tuleva viikko alkoi näyttää taas huomattavasti valoisammalta. Pehmoinen sohva ja päikkärit viltin alla houkuttelivat taas, mutta tällä kertaa kaunis syysilma vei voiton ja todella hyvä niin!

vaatteet Björn Borg // lenkkarit Adidas // bluetooth -kuulokkeet Sudio Sweden

Millaisia keinoja teillä on käytössä väsyneen fiiliksen selättämiseksi? Ja millä saatte itsenne motivoitua liikkelle?

– Janni

TÄNÄÄN: JOULUJUOKSU

3 joulukuun, 2016

dsc_2310Watch movie online The Transporter Refueled (2015)

Tänä vuonna on tullut juostua lenkkejä todella satunnaisesti, mutta silti osallistun tänään jo neljänteen juoksutapahtumaan vuoden sisällä. Tykkään ihan hirmuisesti juoksemisesta ja siksi olen kaikkiin tapahtumiinkin lähtenyt innolla mukaan. Olen jokaisen kohdalla alunperin ajatellut treenaavani tunnollisesti tulevaa koetusta varten, mutta aika tuntuu menevän niin pirun nopeasti, että tapahtumat ovat olleet käsillä nopeammin kuin kerkesin kunnolla lenkkareita kaivaa kaapista. Siltä se on ainakin tuntunut 😀 Olenkin heittänyt moneen otteeseen vitsiä tapahtumien yhteydessä, että lahjattomat treenaa ja meikäläinen osallistuu vain näihin skaboihin – hehheh. 

Sattuneesta syystä mitään se kummempia tavoitteita ei ole tullut juoksuille asetettua, ainoastaan vaan antaa se oma parhaansa ja jokainen juoksu on kuitenkin mennyt tosi kivasti. Pääasia, että tapahtumista on jäänt hyväfiilis ja hauskaa on ollut. Tältä vuodelta on siis tällä hetkellä jo plakkarissa Yritysmaratonviesti, Meripäiväjuoksu 15km, Midnight Run 10km ja tänään strattaa Finlandiatalolta muutaman tunnin päästä Joulujuoksu 10km. Kyseessä on Pelastakaa lapset Ry:n järjestämä hyväntekeväisyystapahtuma, jolla kerätään varoja kotimaan hädänalaisten lasten auttamiseksi. Tänään juostaa siis duunikavereiden kanssa hyvän asian puolesta ja hyvällä fiiliksellä!

received_10155080486299298 dsc_2329 received_10155080486304298

Onko ketään muita osallistumassa tänään Joulujuoksuun? 

PS. Mitä hittoa pitää laittaa päälle? Tsekkasin juuri säätiedotuksesta, että ilma -2c, mutta pohjoistuulen vuoksi tuntuu kuin -12c – käääk! 

Toinen ja neljäs kuva: Aija Widemark

– Janni

PAKKO PÄÄSTÄ JUOKSEMAAN

20 syyskuun, 2016

dsc_2308

Tänään oli töistä kotiin tullessa sellainen fiilis, että pakko päästä juoksemaan. Työmatkoineen päivään oli kulunut melkein 11 tuntia kotoa lähdöstä laskettuna, mutta silti kiskoin lenkkarit heti jalkoihin. Kävin juoksemassa reilut viisi kilsaa tosi reipasta vauhtia – askel kulki älyttömän kepeästi ja tsemppaava musiikki pauhasi korvissa. Vitsit, että teki hyvää hengästyä ja painaa täysiä! 

Meikäläisen urheilut ovat viimeisen vuoden sisällä jääneet aika minimiin. Kokopäiväduuni, blogihommat ja muu elämä ovat vieneet kaiken aikani sen verran tehokkaasti, että olen priorisoinut usein rahoittumisen ja sohvalla makoilun liikunnan edelle. Nyt mulla on jo pitkän aikaa ollut sellainen fiilis, että olisi kiva päästä liikkumaan edes vähän enemmän. Eikä nyt todellakaan ole tarkoitus soimata itseäni viime aikojen liikunnan puutteesta, sillä tiedostan varsin hyvin aikani olleen todella kortilla. Ennen tykkäsin treenata aamuisin, mutta silloin en työskennellyt täyspäiväisesti ja tein paljon myös iltavuoroja. Nyt tällä hetkellä minusta ei missään nimessä olisi heräämään aamulla viiden aikoihin lenkille, kun nukun jo nyt liian vähän ja ajatus ei kuulosta kyllä muutenkaan mielekkältä.

Kuitenkin siihen tämän iltaiseen viiden kilsan pyrähdykseenkin kului aikaa vain alle puoli tuntia. Kyllähän minulta ihan varmasti ainakin tuon verran liikenisi aikaa muutamana päivänä viikosta. Varmasti enemmän minulla menee joka ilta turhaan somen selailuun ja sen ajan olisin kyllä varmasti valmis uhraamaan nopealle juoksulenkille. Koko hommassa on tietenkin kyse vain priorisoinnista ja omalla listallani urheilu ei vain ole viime aikoina ollut siellä kärkipäässä. Juoksemisesta kuitenkin tykkään ihan älyttömästi ja nähtäväksi jää, että onnistunko taas lohkaisemaan sille tulevaisuudessa pienen siivun viikoistani!

dsc_2208 dsc_2357 dsc_2215 dsc_2332 dsc_2279

♥ Janni