Browsing Tag

JUHLAT

KAKSI ASUA PIKKUJOULUIHIN

29 marraskuun, 2017

 

Kaupallinen yhteistyö: KappAhl

Viime viikolla jaoin blogissa vinkin pikkujoulujen tarjoilupuoleen ja samalla teemalla jatketaan edelleen, mutta tällä kertaa vuorossa pukeutuminen. Pikkujoulupukeutumisessa tietyt samat elementit tuntuvat olevan pinnalla aina vuodesta toiseen; paljetteja,  kullan ja hopean hohtoa, punaista, samettia ja muita perinteisiä elementtejä, joita tulee valittua pikkujouluasuihin aina vain uudelleen. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti nuo metallinhohtoiset sävyt ja itselleni pikkujoulut on aina sellainen juhla, joita varten voi halutessaan repäistä ja poiketa hieman siitä omasta normaalista tyylistä. Itse saatan esimerkiksi pikkujouluihin valita jotain isoja näyttäviä koruja tai paljettilaukkuja ja muuta sellaista, josta en muuten perusta sitten ollenkaan!

Tänä vuonna pääsin toteuttamaan pikkujoulukampanjaa yhdessä KappAhlin kanssa ja sen tiimoilta valitsin pari erilaista juhlavaa asukokonaisuutta heidän tämän hetken valikoimastaan. Tämä sattui itseasiassa tosi hyvään saumaan, sillä olin kerennyt jo etukäteen tästä kampanjasta tietämättä ihastella muutamia juttuja KappAhlin Aleksanterinkadun liikkeen ikkunassa. Siitä johtuen olinkin heti varmalla mielellä siitä, että mieluisat asut varmasti löytyisivät helpolla. Tälläkin kertaa menin tosi perinteisellä linjalla ja myymälästä valikoitui juurikin niitä kimaltavia hopean- ja kullanhohtoisia juttuja!

1. Tämä ensimmäisessä asussa näkyvä kultainen paita oli varmasti ensimmäinen tuote, jonka nappasin rekiltä mukaani ja sitä olin ihastellut jo siellä ikkunassakin. Kullan sävy oli täydellinen ja ihastuin tosi kovasti noihin hihoissa oleviin röyhelöihin. Alaosaksi valitsin mustan hameen, jossa oli samantyylistä röyhelöä helmassa. Tuo paita lisäksi ihanan monikäyttöinen ja keksisin vaikka heti tosi monta asukokonaisuutta sen ympärille – se sopisi täydellisesti vaikka nahkahousujen tai miksi ei ihan farkkujenkin kanssa!


2. Toinen asu oli sen sijaan hopeanhohtoinen ja se sisälsi melko överimäärän kimallusta. Alun perin olin suunnitellut tähän mustat sukkahousut, mutta nuo glitterversiot nähdessäni ajattelin, että tällainen kokovartalo glitterasu voisi olla aika hauska. Kuten jo aikaisemminkin todettu, niin pikkujouluissa saa mielestäni ehdottomasti räväyttää ja tämä asu oli juuri sopivan ekstra. Kaikki asun osat toimivat hyvin yhdessä sekä erikseen ja nämäkin ovat tuon ensimmäisen asun vaatekappaleiden tavoin todella monikäyttöisiä. Tuo hame olisi esimerkiksi tosi ihana vaikka ihan jonkun neuleen kanssa ja paita sopisi melkeinpä minkä alaosan kanssa tahansa. Glittersukkikset sen sijaan toisivat kivan lisän myös vaikka johonkin koko mustaan asuun!

kaikki vaatteet, korut ja laukut // KappAhl

Mulle iski tosiaan siellä KappAhlin rekkien välissä aika suuri valinnanvaikeus, kun kivoja juhlavaatteita olisi ollut niin paljon. Tämän perusteella voin lämpimästi suositella tsekkaamaan sieltä, mikäli pikkujoulu- tai jouluasun etsintä on ajankohtaista. Näiden lisäksi olisi löytynyt myös ihania paljettimekkoja, kimonoja ja muun muassa ihanat hopeiset glitterhousut. Inspistä voi hakea täältä!

Kumpi asuista oli enemmän teidän mieleen? Itse kallistun tuohon ensimmäiseen, sillä se oli ehkä kuitenkin loppujen lopuksi enemmän omaa tyyliäni ja tuo kultainen paita on vaan yksinkertaisesti ihana!

Kuvat: Terhi Suanto

– Janni

PUNAISESSA SAMETTIMEKOSSA

19 marraskuun, 2017

Täällä kirjottelee yksi erittäin väsynyt, mutta onnellinen tyyppi. Eiliset Nelly.comin järkkäämät Xmas Hotel -juhlat täyttivät kaikki meidän odotukset ja oli ihan sairaan hauska ilta. Bileet järjestettiin superkivassa Radisson Blu Seaside -hotellissa, joka olikin mulle jo ennestään tuttu. Yövyttiin myös paikan päällä ja oli parasta, kun illan aikana pääsi välillä käymään omassa hotellihuoneessa ja aamuyöllä ei tarvinnut lähteä raahautumaan mihinkään. Eilinen ilmakin oli sen verran järkyttävä, että olin äärimmäisen tyytyväinen, että missään vaiheessa iltaa ei tarvinut rämpiä sateessa ja tuulessa.

Kuten sanottu, ilta oli ihan mahdottoman hauska ja oli ihanaa, kun juhlat starttasivat vasta yhdeksältä ja saatiin kaikessa rauhassa valmistautua iltaan hotellilla. Paikalla oli meikän lemppari DJ:t eli D.R.E.A.M:in tytöt ja vähän ennen puolta yötä lavan valtasi ALMA!! Eksklusiivinen keikka oli mahtava, jengi lauloi täysillä mukana ja tunnelma oli katossa. Paikalla oli ihan mahdottoman paljon tuttuja ja oli kiva päästä vaihtamaan kuulumisia kaikkien kanssa ♥ Jengi oli panostanut asuihinkin oikein kunnolla ja kaikki näyttivät tyrmäävän upeilta!

Meillä oli hotellista tänään late check out ja makailtiin jättikokoisissa sängyissä iltapäivän puolelle asti. Eilen oli hauskaa, mutta juhliminen vaati kyllä veronsa ja tänään olossa ei ole ollut paljon kehumista. Siitä ei kuitenkaan ole epäilystä, etteivätkö nuo juhlat olisi olleet kaiken tämän päiväisen kärsimyksen väärti!

Omaksi illan asukseni valikoitui tuo Nellyltä tilattu samettimekko, jonka väristä sekä mallista tykkäsin ihan älyttömästi. Vaihdoin tosiaan jossain kohtaa illan aikana asua samalla, kun käytiin hotellihuoneessa vessareissulla, koska hei why not?

Musta tuntuu, että tarvitsisin vielä yhden vapaapäivän tästä viikonlopusta selviämiseen 😀 Huomenna on kuitenkin palattava jo taas sorvin ääreen. Saattaa tulla melko tahmea maanantai…

Kuvat: Terhi Suanto

 

– Janni

DRESS CODE BLACK

10 syyskuun, 2017

Eilen juhlimme ystäviemme häitä täällä Porvoossa. Juhlissa oli häille epätyypilliseen tapaan musta pukukoodi, joka meinasi loppujen lopuksi aiheuttaa itselleni hieman paniikkia. Alunperin nimittäin ajattelin, että tuo olisi helppo homma, koska löytyyhän minulta jo monta mustaa mekko omasta takaa. Lopulta sitten asua (vasta eilen aamulla..) sovitellessani aikaisemmin miettimäni mekot eivät lopulta tuntuneetkaan tarpeeksi juhlavilta. Loppujen lopuksi päädyin tuohon Ginasta peräisin olevaan pitkähihaisen olkapäät paljastavaan mekkoon, joka olisi ehkä vaatinut jonkin siron vyön tuohon vyötärölle. Toisaalta taas ajattelin, että vyö olisi voinut syödä asun juhlavuutta. Sateinen sää toi haasteensa myös hiuksille, jotka oli tavalla tai toisella laitettava kiinni!

Jouduimme eilen harmiksemme hyvästelemään hääparin ja muun juhlaväen jo melko aikaisin, sillä Joonaksella oli poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina töitä heti aamusta. Saimme kuitenkin nauttia juhlahumusta sekä hyvästä tunnelmast onneksi useamman tunnin ja mulla on vahva veikkaus että meno on siitä vain parantunut, kun tanssit ja muut ovat kunnolla pääseet alkamaan. Harmi, että ei pystytty jäämään mukaan ♥ Iso kiitos vielä hääparille eilisestä!

Tässä eilen noin kahdessa minuutissa napatut kuvat juhla-asusta

Leppoisaa sunnuntaita!

– Janni