Iiik ensimmäinen postaus uuden blogin puolella!! Luvassa lisää reissujuttuja, joita meikäläiselle on jäänyt takataskuun vielä monen postauksen verran! Kommentoikaa ihmeessä fiiliksiä uudesta sivusta ja kertokaa, mitä mieltä olette!
Vietimme tosiaan Thaimaan reissun loppupuolella muutaman päivän Krabin Ao Nangilla ennen siirtymistä Bangkokiin. Ao Nang ei sinänsä paikkana sykäyttänyt meitä oikein ollenkaan, mutta meillä olikin suunnitelmana käydä pyörimässä sen edustalla olevilla upeilla saarilla. Suunnitelmamme menivät valitettavasti epävakaisen sään vuoksi hieman penkin alle, kun reissun ainoat sadeilmat osuivat juuri niille päiville, jotka vietimme Ao Nangilla. Yhtenä päivänä saimme kuitenkin nauttia auringosta ja silloin suuntasimme Ao Nangista kymmenen minuutin venematkan päässä sijaitsevalle Railay Beachille. Monien suosituksesta lähdimme matkaan aamulla aikaisin, jotta välttäisimme saaren pahimmat ryysikset ja turistimassat. Railay beachilla saatiin nauttia upeista maisemista ja rannasta, jonka molemmilla puolilla kohosivat jylhät vuorisot.
Pitkähäntävene jätti meidän saaren länsipuolelle, josta lähdimme tutkimaan paikkoja. Käppäiltiin maisemia ihastellen saaren itäpuolelle, josta löysimme mahtavan rennon reggaebarin, jonka letkeä tunnelma veti meidät sen verran kovasti mukaansa, että tästä tuli meille tukikohta koko päiväksi. Loikoiltiin bambuterassilla, luettiin kirjoja ja fiilisteltiin maisemia sekä rentoa musiikkia. Mestasta saatiin myös reissun parhaat coconut shaket!
Katsokaa nyt näitä puitteita – rennompaa paikkaa saa hakea!
Railay Beachilta pois lähtiessämme saimme huomata saarelle päivän mittaan vyöryneet turistimassa pahimmillaan. Tietyissä osissa Railayta oli myös valitettavan likaista verrattuna moniin muihin paikkoihin. Kaikki oli myös kalliimpaa kuin muissa reissun aikana käymissämme paikoissa. Kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, jossa saimme viettää ihanan löhöpäivän kirjoihin uppoutuneina!
– Janni

















