Browsing Tag

YSTÄVÄT

GIRLS NIGHT

27 maaliskuun, 2017

Sain Annikalta viestin keskellä superkiireistä viime viikkoa, että kiinnostaisiko lähteä perjantaina viettämään tyttöjen iltaa hyvässä seurassa. Luvassa olisi hotelliyö uudistuneessa Radisson Blu Seaside -hotellissa muun muassa dinnerin ja muun hemmottelun kera. Ensimmäinen ajatukseni oli, että haluaisin kyllä perjantaina painua rankan viikon jälkeen suorinta tietä töistä kotiin, mutta onneksi tulin nopeasti järkiini. Ilmoitin Annikalle, että mukana ollaan ehdottomasti!

Kun pitkän viikon jälkeen saa vetää hotellin pehmoisen kylpytakin päälle ja shampanjalasi isketään käteen, niin hymy on muuten aika herkässä. Heittäydyttiin tyttöjen kanssa sängylle ja fiilisteltiin alkanutta viikonloppua valtavan hedelmälautasen äärellä. Naurettiin vatsat kippurassa ja tuntui ihan kuin oltaisi oltu jossain lomalla. Meillä oli illaksi varaus hotellin uudistuneessa Bistro Gimis -ravintolassa ja sitä ennen käytiin herkullisilla drinkeillä hotellin aulabaarissa. Nautittiin ihan mahdottoman herkullinen illallinen ja meistä pidettiin niin hyvää huolta, että viihdyttiin pöydän ääressä useampi tunti. Sillä välin meidän huoneeseen oli viety aivan ihanat Kicksin ylläripussit täynnä kaikkea kosmetiikkaa ja hemmottelutuotteita, jotka tulivat aamulla enemmän kuin tarpeeseen. Päätettiin nimittäin lähteä vielä ulos ja kömmittiin hotellille takaisin vasta hyvän aikaa seuraavan vuorokauden puolella. Lopulta nukahdettiin kaikki yhdessä jättimäiseen kingsize -sänkyyn – BEST!

Jättimäinen kiitos superhauskasta irtiotosta Annikalle, Saralle ja Elisalle!!

– Janni

TUNNELMIA MÖKKIVIIKONLOPULTA

2 lokakuun, 2016

Pian taakse jäävä viikonloppu oli just niin ihana kuin odottaa saattoikin. Vietimme tosiaan jo perinteeksi muodostuneen syksyisen tyttöjen viikonlopun mökillä parhaista ystävistä muodostuvalla porukalla. Perjantai meni mökillä rentoillessa, mutta lauantaille järjestetty ylläri sisälsi vähän enemmän extremeä. Käytiin nimittäin laskemassa koskea tyttöjen kanssa ja vitsit se vasta olikin hauskaa hommaa. Melontareitin varrella pysähdyttiin suojaiselle laavulle taukoa pitämään ja pannukahvi pullan kera maistui parhaalta ikinä. Puitteet olivat koko viikonlopun enemmän kuin kohdillaan ja ainakin meikäläinen sai imettyä tästä viikonlopusta ja ystävien seurasta rutkasti voimaa huomenna alkavaan uuteen viikkoon. Olen sanonut tuhat kertaa aikaisemminkin, mutta tuskin sitä voi liikaa korostaa: olen niin äärimmäisen onnellinen jokaisesta noista tyypeistä! ♥

Tässä vielä tunnelmia viikonlopulta kuvien muodossa

dsc_3564 dsc_2990 dsc_2998 dsc_3485 dsc_3504 dsc_3572 dsc_3019 dsc_3000 dsc_3058 dsc_3590

Kuvat: minä ja Sara

♥  Janni

KESÄN VIIMEISET

21 elokuun, 2016

DSC_9648

Teistä alkaa varmaan jo tuntumaan, että toistan itseäni viikosta toiseen hehkuttamalla aina mahtavaa mennyttä viikonloppua. Niin tekee kuitenkin taas mieli tehdä, sillä taas on aihetta hymyyn. Blockfestit ovat nyt takanapäin ja kotiin tultiin jo hyvän aikaa sitten. Oli niin huippua viettää aikaa noiden mimmien kanssa ja ottaa ilo irti kesän viimeisestä festariviikonlopusta. Jatkoilla meikäläistä ei nähty kumpanakaan päivänä ja hyvä niin. Molemmat illat olivat superhauskoja, mutta hotellin pehmoiset lakanat tuntuivat viimeisien keikkojen jälkeen paljon kutsuvammilta, kuin täyteen ammutut jatkopaikat. Festariviikonlopusta huolimatta fiilis on tällä hetkellä kohtalaisen freesi ja siitä käy varmasti kiittäminen kunnon yöunia. Tämä sunnuntai on pyhitetty kotisohvalle, Jetin rapsuttelulle ja omalle pikkuperheelle! 

Jättimäinen kiitos Blockfesteille ja ihanalle festariseuralle – oli niiiin hauskaa jälleen kerran!

DSC_9653 DSC_9687 DSC_9663

Sara ja Marianna ♥

DSC_4430 DSC_4052 DSC_9704

Kuinka monii muu oli viikonloppuna Blockeilla?

♥ Janni