NIIN INSPIROIVA PAIKKA

15 toukokuun, 2018

Olen aina ollut sitä mieltä, yleensä ne parhaat jutut reissuilla löytyy, kun lähtee vain haahuilemaan ympäriinsä ja lopulta löytää itsensä monista mielenkiintoisista paikoista. Tottakai sitä vähän kannattaa etukäteen sunnitella, mutta liian tiukat aikataulut ja suorittaminen saavat meikäläisen vaan ahdistuneeksi. Pieni tsekkaus alueista etukäteen ja sitten vain avoimin mielin tutkimusmatkalle. Etukäteen suunnitellulta reitiltä on erittäin sallittua ja jopa suotavaakin poiketa. Tokion reissu todisti jälleen kerran itselleni tämän todeksi, kun löydettiin niin monia siistejä paikkoja ihan sattumalta.

Yksi niistä oli ehdottomasti tämä upea kirjakauppa, johon eksyimme alunperin täysin vahingossa. Oltiin tultu Shibyan metroasemalle, jonka edustalla sijaitsee kuuluisa maailman vilkkaimpanakin tunnettu risteys. Jättikokoisia suojateitä kulkee risteyksessä moneen suuntaan ja mietitiin, että paikasta saisi varmasti otettua ylhäältä päin hienon kuvan. Mentiin sisään vieressä olevaan rakennuksen ja suunnattiin ikkunoiden toivossa ylimpään kerrokseen. No eihän siellä niitä ikkunoita ollut, mutta sen sijaan päädyttiin tähän upeaan miljööseen. Paikasta löytyi upeita muotilehtiä ja niin mielenkiintoisia sekä visuaalista silmää hiveleviä kirjoja, että niitä olisi voinut selata loputtomiin. Jäätiin vielä tutkiskelun jälkeen paikan muhkeille sohville hengailemaan sadesäältä suojaan ja nautiskeltiin lasilliset kylmää Rieslingiä!

Tässä iso kasa kuvia tuosta erittäin inspiroivasta ympärsitöstä

– Janni

TEKISI MIELI TIRAUTTAA PARI KYYNELTÄ

14 toukokuun, 2018

En kestä miten ihanaa, että kesä oli saapunut Suomeen meidän Tokion reissun aikana! Eilen saatiin kokea ihana lämmin hönkäys, kun astuttiin lentokoneesta ulos Helsinki-Vantaalla. Yleensähän tämä ilmiö tapahtuu juurikin siellä kohdemaassa ulos astuessa, mutta joskus se voi kai käydä tällä tavalla toisinkin päin. Kotiin on toki aina ihana tulla, mutta kyllä tällainen hellesää tekivät kotiinpaluusta vieläkin parempaa. Parin viime yön aikana on tullut nukuttua muutama hassu tunti ja fiilis on tänään ollut jokseenkin ”jetlaginen”. Toisaalta sitten taas tuo kesäinen sää on pitänyt hymyn kasvoilla ja oli ihanaa aloitella työpäivää tänään kotitoimistolla auringossa ennen työpaikalle lähtöä. Läppäristä jäi aamun aikana jopa rusketusrajat meikäläisen reisiin .:D

Töiden jälkeen jatkettiin auringossa paistattelua omalla pihalla ja Joonas teki meille ihan tajuttoman hyvät vuohenjuustosalaatit. Syötiin tietenkin ulkona ja fiilisteltiin ilta-aurinkoa sekä vihreän värin saanutta luontoa pihan ympärillä. Joillakin menee varmaan hieman yli hilseen tämä intoiluni hellesään suhteen, mutta en vaan voi sille minkään, että tekisi melkein mieli tirauttaa muutama kyynel sen ansiosta!

Sanokaa nyt pliis, että joku muukin on aivan totaalisen intopiukeana tästä kesän yllättävästä saapumisesta?

 

–  Janni

TOKYO – HARAJUKU

11 toukokuun, 2018

Tokio on ollut ihan uskomaton ja ei mitään epäilyksiä, etteikö tämä reissu menisi heittämällä toplistani kärkisijoille. Niin ainutlaatuinen tunnelma ja paljon uusia kokemuksia, joiden parhaimmistona mainittakoon japanilainen karaoke, josta voi nähdä otteita mun sekä Saran Instagram storieseista 😀 En pysty muistamaan, että milloin olisin nauranut viimeksi yhtä paljon – huhuh.

Eilen meillä oli päivällä yhtä sun toista ohjelmaa, mutta alkuillasta suunnattiin Harajukun alueelle. Tästä olin kuullut paljon jo etukäteen ja tiesin jo aika tarkalleen, että mitä oli odotettavissa. Kapeilla kujilla toinen toistaan värikkäämpiä kojuja peräjälkeen ja jokaisessa mitä ihmeellisempää tarjontaa. Löytyi sateenkaarijäätelöitä, teemakahviloita, kuplateetä, kreisejä asusteita sekä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kyseinen alue oli ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta vielä enemmän iski aivan tämän paikan läheisyydestä löytämämme toinen hieman ”urbaanimpi” alue. Eksyimme sinne ihan ihan vahingossa, kun lähdimme hortoilemaan ihmisvilinästä rauhallisempaan suuntaan ja iskimme sattumalta todelliseen second hand -taivaaseen. Käytetyn tavaran kauppojen lisäksi isolla alueella oli superhienoja vaate- sekä sneakerikauppoja, trendikkäitä kahviloita ja kampaamoja sekä paljon muuta. Kyseinen alue on ehdoton suosikkini näistä tähän mennessä näkemistäni ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Paikka sijaitsee siis Harajukun -metroasemalta pienen kävelymatkan päässä!

Ollaan saatu sadepäivien jälkeen täällä nyt myös aurinkoa sekä lämpöä – ihanaa!!

Nyt kello lähestyy täällä paikallista aikaa jo lähemmäs kolmea yöllä, joten on varmaan aika sulkea läppäri ja ruveta nukkumahommiin!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

– Janni