HELLO TOKIO

9 toukokuun, 2018

Tokio on jo ensimmäisen vuorokauden aikana lunastanut kaikki lupauksensa ainutlaatuisuudestaan ja mielenkiintoisuudestaan. Saavuttiin tänne  Saran kanssa eilen aamulla melkoisen jetlagin kourissa ja vedettiinkin ensitöiksemme pienet päikkärit, kun päästiin kirjautumaan hotelliin sisälle. Eilen satoi melko kaatamalla koko päivän, mutta päiväunien tuomien energioiden voimin lähdettiin illaksi kaupungille ihmettelemään meininkejä. Ensin sade hieman harmitti, mutta aika nopeasti tajuttiin, miten upealta kaupunki näyttikään iltavalaistuksessa kosteina kiiltelevine asfaltteineen. Ihmisiä oli Tokiolle ominaiseen tapaan liikkeellä ihan armoton määrä ja sateenvarjoja vilisi kaikkialla. Ostettiin itsellemmekin superhienot läpinäkyvät varjot, joiden avulla sulauduimme saateessa vaeltavan kansan joukkoon.

Mulla ei ollut tätä Tokion matkaa varten mitän erityisiä toiveita tai odotuksia. Olin nimittäin aivan varma siitä, että täällä kyllä riittää ihmeteltävää ihan vaan ympäriinsä kierrellessä ja näin se todellakin on. Kaikki on täällä niin erilaista verrattuna mihin tahansa maailman kolkkaan, jossa on tullut käytyä aikaisemmin. Ihan mahtavaa päästä seurailemaan sivusta paikallista elämää, kulttuuria ja tapoja!

Pimeä ilta ja sateinen sää eivät yleensä ole se paras kombinaatio valokuvaukselle, mutta eilen illalla räpsimistämme kuvista tuli mielestäni ihan mahtavia. Ehdottomasti yksiä kaikkien aikojen lempparireissukuviani!

– Janni

ALL BLACK

6 toukokuun, 2018

Eilen juhlittiin ystävän valmistujaisia isolla porukalla Helsingissä. Paikalla oli iso määrä tuttuja kasvoja ja paljon myös uusiakin tuttavuuksia. Aurinkoinen ja lämmin keli toi vielä oman lisänsä muutenkin äärimmäisen ihanaan tunnelmaan. Juhlille varattu tila toimi todella loistavasti ja myöhemmin illalla meno jatkui Kuudennen linjan räppibileissä – BEST. Bassojen jyske tuntuu tärykalvoissa edelleen, mutta olipahan ihan pirun hauska ilta hyvässä seurassa. Päätin eilen pitkän pohdinnan jälkeen lähteä liikkeelle autolla ja näin ollen täällä on juhlimisesta huolimatta herätty tänään kohtuullisen virkeänä uuteen päivään!

Eilisen asuvalinta tuli tehtyä melkoisella intuitiolla ennen juhliin lähtöä. Olin alunperin miettinyt, että olisi kiva pukea jotain muuta kuin mustaa, mutta kuvatkin jo kertovat, että se ei ihan toteutunut. Kokomustalla siis mentiin ja korkkareiden sijaan puin jalkoihini Vansit, joilla oli aika paljon mukavampi tampata Kutosen tanssilattialla räppibiittien tahdissa!

nahkatakki second hand // paita Gina Tricot // housut nelly.com // kengät Vans // laukku DKNY

Tänään olisi tarkoitus viettää rentoa sunnuntaipäivää, joka on jo alkanut aika lupaavasti. Huomenna olisi vielä työpäivä edessä ja sitten Tokiooooon – KÄÄÄK!

Kuvat: Kaisa Turunen

 

– Janni

VAALEAMPAA HIUSTA

4 toukokuun, 2018

Viime viikolla koin saman vanhan pähkäilyn ennen kampaamokäyntiä – värjätäkö tummemmaksi vai vaalentaa lisää? Tavoitteena oli siis saada värin freesausta sekä tasoittaa hapsottavia latvoja. Tuo värin kanssa kamppailu on aina yhtä haastavaa, mutta lopulta päädyimme viime kerran tavoin taas raidoittamaan hiuksia tummemmaksi värjäämisen sijaan. En osaa edelleenkään sanoa, että tykkäänkö itselläni enemmän tuollaisesta vaaleammasta sävystä vai sitten ihan tummanruskeasta. Tummanruskeat hiukset näyttävät aina paljon kiiltävimmiltä ja terveemmiltä verrattuna vaalennettuun/raidoitettuun fledaan. Toisaalta sitten taas tuo vaaleampi sävy on niin paljon luonnollisempi sekä myös kasvoja vasten paljon pehmeämpi. Toki tuo vaaleampi ruskea on myös lähempänä omaa hiusteni sävyä, eikä tyvikasvu erotu siitä juuri nimeksikään, jonka takia se vetikin pidemmän korren taas tällä kerralla. Kuten sanottu, niin hiuksien vaalennus tapahtui runsaalla raidoituksella ja lopputulos viimeisteltiin sävyttämällä hiuksia pesupaikalla. Vaalennuksen yhteydessä tehtiin myös Olaplex -hoito, joka suojaa hiuksia vaalennuksen aiheuttamilta suurimmilta kärsimyksiltä!

Tuttuun tapaan hiukseni loihti kuntoon luottokampaajani Johanna, joka työskentelee kampaamo Saxcéssa Helsingin Viiskulmassa. Johannan taitoihin on tullut turvauduttua jo useamman vuoden ajan ja siksi olenkin nyt vähän hätää kärsimässä – Johanna jää nimittäin pian äitiyslomalle ja tämä oli nyt viimeinen käyntini hänen luonaan pitkiin aikoihin. Olen varmaan aikaisemmin täälläkin kertonut jonkin asteisesta kampaamokauhustani, josta ei tosin nyt moniin vuosiin ole tietoakaan, koska olen ollut niin äärimmäisen tyytyväinen Johannan asiakkaana. Tiedän, että hyviä ammattitaitoisia kampaajia on varmasti paljon, mutta kyse on kuitenkin paljon muustakin. On ollut niin siistiä, kun Johanna on oppinut tietämään oman makuni ja hänen työnsä laatuun on aina voinut luottaa 100%, mikä ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys. Ja jep – I know – ne ovat vain hiukset, mutta mulle tämä vain tuppaa olemaan tärkeä asia!

Mun mielestä väristä tuli superhyvä!

Mitä siellä tykätään?

Psst. Johannalle kerkeää kuitenkin varata vielä aikoja!! Sen voi tehdä netin kautta täällä tai soittamalla numeroon: 040 187 8987. Voin suositella äärimmäisen lämpimästi, vaikka se nyt varmasti on tullut ilmi jo tässä vuosien saatossa!

Kampaamokäynti saatu yhteistyönä veloituksetta.

 

– Janni