Näistä kuvista voi aika hyvin aistia fiilikseni siitä, kun maa on vihdoin valkoinen. Joulumieli nousi heti monta pykälää ylöspäin ja lumen mukanaan tuoma valoisuus on tähän hetkeen ihan parasta. Nyt on vielä ollut ihan täydellinen talvisää, kun pakkasasteetkin ovat kuitenkin pysyneet sen verran maltillisina, ettei ole tarvinnut pahemmin palellakaan. En ole yhtään seurannut säätiedotuksia, mutta toivottavasti asteet pysyvät sen verran miinuksella, ettei lumi sulaisi pois ainakaan vielä pitkään aikaan!
takki Gina Tricot // neule Soyaconcept // housut H&M // kengät Timberland // laukku DKNY // pipo joulutorilta
Tämä viikko on pyhitetty viimeisten jouluvalmistelujen hoitoon ja työhommien viimeistelyyn. Muutamia lahjoja olisi vielä ostettavana ja joulun ruokakauppalistaa pitäisi kohta alkaa hahmottelemaan (ja se joulusiivouskin on vielä tekemättä…). Lisäksi olen sopinut melkein jokaiselle päivälle lounastreffejä ja perjantaina on tulossa kavereita tänne Porvooseen. ♥
Kuvat: Sara Vanninen
– Janni

Mulla on ollut tässä viime viikkojen aikana niin sanottu pukeutumismotivaatio jotenkin tosi alhaalla ja varmaan sen takia ei ole tänne blogiinkaan päätynyt pahemmin mitää asujuttuja. On tullut mentyä mukavuus edellä ja puettua niitä samoja tuttuja luottokamoja päälle päivästä toiseen. En näe tätä itseasiassa ollenkaan negatiivisena juttuna vaan päin vastoin olen ollut iloinen siitä, että olen onnistunut löytämään vaatekaappini täytteeksi sellaisia juttuja, jotka jaksavat miellyttää viikosta sekä vuodesta toiseen. Esimerkiksi tuon näissä kuvissa näkyvän neuleen olen saanut tarpeettomana pikkusiskoltani ja se on nyt kolmatta talvea varmasti eniten käytetyin vaatteeni – niin ihanan lämmin ja täydellisen mallinen. Uskon ja toivon, että tähän suuntaan oma vaatekaappini muovautuu pikkuhiljaa tulevaisuudessa. Jo nyt tulee shoppailtua todella paljon vähemmän verrattuna aikaisempaan ja hankintoja tulee harkittua paljon aikaisempaa tarkemmin!


